torstai 12. maaliskuuta 2015

Tässä on...

...nyt ollut parin viikon postaustaukoa koska ensinnäkin mulla oli hiihtolomaviikko, ja viime viikolla en ehtinyt postaamaan kun lähdin kotiin jo keskiviikkona, koska loppuviikon tunnit oli peruttu opettajan poissaolon takia. Kerrottavaa onkin kertynyt jonkin verran, joten aloitetaan kuulumisten päivittäminen! Mennään kronologisessa järjestyksessä, elikkä vanhimmasta uusimpaan, joten aloitetaan hiihtolomasta!

Loma kului pääasiassa pelaillessa. Simssiä tuli pelattua varmaan joka päivä, ja tuntui että siitä sai yliannostuksen mutta toisaalta taas tuntui ettei ehtinyt pelata tarpeeksi. .-D Fiku näki myös parina päivänä kaveriaan, jolloin mä sain viettää koko päivän Veijareilla pelaillen. Veijareille ilmestyy muuten nykyään osia aina kerran viikossa tiistaisin, kun oon vähän saanut aktivoitua itseäni myös kuvatekstien kirjoittamisessa.

Sit FlirttiStoorin Amerikka- ja Britti-servuille tuli ystävänpäivän kunniaksi sellainen tapahtuma, jossa oli mahdollista saada/ostaa pelin poikien vaatteiden tyttöversioita. Eihän ne mitään maailman ihkuimpia ilmestyksiä ollut, mutta pakko niitä oli yrittää tavoitella uniikkeja tavaroita kerätäkseen. .-D Mulla oli pelimahdollisuuksia vain Amerikassa ja raskain mielin kulutin uusia jaksoja varten säilömäni TP:t vanhojen jaksojen uusimiseen, ja sainkin kerättyä koko Lysander-puvun sinne! Fikulla sen sijaan oli  kertynyt pelitaukonsa aikana enimmillään 5000 TP:n säästöt kummallekin tililleen, ja ihan tuskissamme pelattiin joka päivä pari jaksoa eteenpäin kerätäksemme kuvia. .--D Ei edes ehditty kuluttaa kaikkea TP:tä, mutta Fiku sai kummallekin tililleen yhden asun. En kyllä odota tuota tapahtumaa ihan heti Suomeen, koska sit saa taas kiireessä pelata ja tarvisin ehkä vielä lisää TP:tä.. Tuosta pelistä sai kyllä tosi ison yliannostuksen, mut oon taas jo vähän tällä viikolla pelaillut kun tuli ikävä, ettei sen pahempia traumoja jäänyt pakkopelaamisesta. .-D


Yhtenä päivänä kun vanhemmat ei olleet kotona, päätettiin piiiiiiiitkästä aikaa kokeilla yhtä meidän lapsuuden lempileikkiä: matkimista. Joo, toi nimi on tosi kamala, mut siitä siinä leikissä perjaatteessa oli kyse. .-D Meillä oli tapana varsinkin Totally Spiesiä kattoessa näytellä niitä tapahtumia ja puhua puheenvuoroja yms. Harrastettiin tuota yhden kaverimme kanssa, ja meillä oli kaikilla oma vakiohahmo jota aina esitettiin. Vähän kankeesti se nyt näin vuosia myöhemmin meni, kun ei muistanut ulkoa kaikkia puheenvuoroja ja olohuoneessa oli jotenkin vähemmän tilaa riehua. Mun mielestä se oli tosi hauskaa, mutta Fiku ei tykännyt, ettei vissiin enää toiste ruveta matkimaan. .-P Mietin että voisin joskus yksinäni tuota tehdä, mutta ei ehkä kuitenkaan. .-D Voisin nyt ensihätään alkaa katella noita jaksoja, ehkä sit sen jälkeen kun oon saanut katottua ATBG:n jaksot loppuun..


Vielä yksi mainitsemisen arvoinen asia lomasta oli kun isi järjesti yksi ilta meidän talon takapihalla pienen ilotulituksen "hiljaisilla" raketeilla. Tämä siksi kun mä olin uutena vuotena mahataudissa enkä päässyt katsomaan ilotulitusta, ni isi oli säästäny muutaman raketin. Kylässä ollut isin kaveri ehdotteli että eikö kannattaisi mennä metsässä olevalle hiekkakuopalle paukuttelemaan, mutta meidän takapihalla on sopivasti metsää että ei sieltäkään ihan heti kukaan ihmettele. .-D Mä oon oikeestaan kyllästynyt ilotulitteisiin koska ne on niin kirkkaita ettei pysty pitämään silmiä auki ja päätä ei jaksa pitää kumarassa taivaalle katsellessa, mut tollanen pikailotulitus oli kyl kiva. .-)

Sitte olikin taas edessä paluu arkeen ja kouluun. Mä olin loman jälkeen ensimmäinen asunnolle saapuja, ja vähän ajan päästä valkeni että toinen kämppis on ilmeisesti muuttanut lopullisesti pois, et oon taas täällä kahdestaan ton "alkuperäisen" kämppiksen kanssa. Mitä vähemmän väkeä sen parempi on mun mielipide, koska mä en kehtaa tehdä keittiössä ruokaa tai siivota yleisiä tiloja kun paikalla on muita, mut nyt niiden asioiden tekemiseen on enemmän mahdollisuuksia kun on vaan yksi kämppis. .-D Tuskin tohon tyhjään huoneeseen muuttaa enää ketään ennen kesää.

Noin viikko sitten julkaistiin kolmas Papa Louie -peli, When Sundaes Attack!, ja sitä tuli pelailtua melkein aina kun sain vapaa-aikaa. Tykkään tosi paljon, vaikka jotkut tehtävät on ärsyttävän pikkutarkkoja siitä mistä kohtaa pitää hypätä että laskeutuu oikealle tasanteelle ym.. Peli on ihanan pirteä grafiikat syötävän suloiset (eikä pelkästään siksi että taustat on tehty milloin mistäkin herkuista, nams). Ootan jo viikonloppua et pääsis taas kotiin pelaamaan, koska pelitallennukset on siellä.


Backstreet Boysin keikasta on kulunut vuosi, ja juhlittiin BSB-keikan vuosipäivää viime viikonloppuna! En ole itseasiassa ihan varma, olisiko vuosipäivää kuulunut juhlia 6. vai 7. päivä, sillä keikkapäivä oli 7.3.2014, mutta 6.3.2015 vastasi sitä samaa perjantaita. Päätettiin järkätä Fikun kanssa BSB-karaoke, ja lauleskeltiin pääosassa Backstreet Boysin vanhempaa tuotantoa. Oli huvittavaa kun arpotui laulu jota kumpikaan ei ollut koskaan kuullut, että yritä siinä laulaa mukana. .--D Tumpissa tuli muuten yksi päivä vastaan kuvakaappaus Brinskun Instagramista, jossa hän kommentoi vuosi sitten viihtyneensä Helsingin keikallaan, ja mä sain siitä ihan hirveän fanituskohtauksen. .-D <3 Ootte te vaan ihania. .--3


Sunnuntaina valmistautuessani taas tulevaan kouluviikkoon huomasin Wilmassa viestin, jossa ope kertoi olevansa ulkomailla ja jätti etätehtäviä. Siinä tuli sit sellanen epävarma olo, et kannattaako lähteä opiskelupaikkakunnalle, kun ma-ke on pelkästään sen opettajan pitämiä tunteja, eikä viestistä käynyt selkeästi ilmi, tarvitseeko paikalle tulla. Noh, mä tulin ja pianhan se selvis että ihan turhaan... En viittiny palata heti kotiinkaan joten oon sit viettäny edemmän tai vähemmän hyödyllisiä päiviä täällä opiskelupaikkakunnalla.

Jotta en ois täysin jämähtänyt asunnolle neljän seinän sisälle päätin käydä joka päivä kumminkin syömässä koululla, pihin täytyy hyödyntää ilmainen ruoka + saihan siinä samalla liikuntaa, mitä en kyllä niinkään ajatellut. .-D Jotta en olisi kävellyt puolta tuntia pelkästään ruuan takia päätin jäädä pyörimään keskustaan, ja varsinkin kirjastossa oon tykännyt käydä. Aloin muutama viikko sitten lukea Janet Evanovichin kirjoittamaa kirjasarjaa palkkametsästäjä Stephanie Plumista, ja käväisin nyt aina kirjastossa lukemassa pari lukua päivässä eteenpäin. Alunperin päädyin kirjasarjaa lukemaan kun pirteän väriset kannet houkuttelivat minua poimimaan yhden kirjan hyllystä. Ihan ok-luettavaa, vaikkei mielestäni tarjoa juurikaan sitä jännitystä mitä pitäisi. Voisin kirjoitella tästä kirjasarjasta enemmän sitten joskus kun saan koko sarjan luettua, jos jaksan. .-D

Sit mä ostin uudet talvikengät. Joku voi nyt kummastella miksi hankin talvikenkiä kun kevät tulee ja lumet sulaa, mutta juuri siksipä minä niin teinkin. Valkoisia tennareitani en todellakaan lähde sottaamaan märille ja kuraisille kaduille ennen kuin kaikki hiekotushiekat on siivottu, ja nykyiset talvikenkäni vuotavat ja niiden pohjat on ihan epätasaiset ja rakkoja tekevät, joten uudet kengät olivat tarpeelliset. Lisäksi kaupoissa on nyt kaikki talvijutut alennuksessa, ja ne munkin kengät maksoivat vain 20€, alkuperäinen hinta hipoi 90€, joten ihan kiva säästö. Kattelin aluksi yhtä toista kenkäparia, mutta siinä ei ollut mulle sopivaa kokoa (ärsyttää olla 41-kenkäkoon megalättäjalka..) joten päädyin sit toisiin kenkiin, vaikka ne pikkasen puristaa jalassa ja niissä on aika paljon korkoa, mikä ei ehkä ole kovin hyvä juttu pitkiä koulumatkoja varten. Oonko outo kun menin sovittamaan kenkiä sovituskoppiin, vaikka siellä kenkäosastolla olisi ollut myös niitä penkkejä joissa olisi voinut istua? Mua nimittäin hävettää ottaa kengät pois julkisella paikalla, koska sieltä paljastuu usein märät, reikäiset ja likaiset sukat. .-D Ostamani kengät näyttää suunnilleen tältä, mutta mun kengät on hienommat. .-D


Laitoin ne eilen jalkaan, ja sain kyllä todeta että korkokengillä kävely on rankempaa kuin olin luullut ja kadutti että olin lähtenyt niillä liikenteeseen. Vasemman jalan pikkuvarvas oli jotenkin tosi ahtaalla ja siinä möllöttääkin nyt ikävän näköinen rakko, ja jalkapohjiinkin taisi jotain tulla kun päivän jälkeen jalkojani tutkailin. Lisäksi mua ahdisti miten kovaääninen kopina kengistä kuului kävellessä, eikä se peittynyt vaikka lisäsin ämpän volumea. Kirjastossa sitten hipsuttelin varpaisillani jotta pitäisin mahdollisimman vähän ääntä. .-D Tänään vanhat talvikengät saivat tehdä paluun, koska pikkuvarpaan rakko näytti ja tuntui sen verran ikävältä etten tahtonut ahtaa sitä heti uudestaan kenkään. Ehkä mun olisi pitänyt ostaa mieluummin kumisaappaat, mutta noh, ei kai naisella voi olla liikaa kenkiä, että ei nuo turha ostos varmaan ole vaikken joka päivä pystyisi käyttämään. Ja tänään paistoi niin kauniisti aurinko että saan varmaan pian kaivaa tennarit esiin, että talvikenkä-asioista voi murehtia sitten myöhemmin.

Vihdoinkin sain kaiken kirjoitettua. .-D Pitkät plörinät tähän kehkeytyikin, olitte tosi urheita jos jaksoitte lukea tänne asti! Huonommin kävi sitten niiden etätehtävien kanssa, olisi pitänyt kirjoittaa kolme blogimerkintää koulublogiin, enkä mä muuta kuin vähän aloittanut yhtä, hups.. Nooo, ei ope tänään suuttunut kun olin toiset etätehtävätkin jättänyt tekemättä. Melkein ansaitsisin huutoa tästä laiskasta asenteestani, niin ehkä sen jälkeen olisin vähän tunnollisempi koulujuttujen kanssa. Mutta vain ehkä. .-D Mä aattelin nyt latailla muutaman biisin, ja junalippukin pitäisi ostaa huomista varten. Oon viime päivät kuunnellut pelkkiä vanhoja Euroviisubiisejä, ja loppumusaksi saattekin tämmöisen kappaleen joka on mun päässä paljon tänään pyörinyt.

Kysymys lukijoille:
Nickkkkk? BSB:n Nick siis. .-D
Vaihtoehto 1: .-3
Vaihtoehto 2: ...

Ei kommentteja: