torstai 26. maaliskuuta 2015

1D:n hajoamisesta...

...kuullessani nauroin. Nauroin myös NRJ:n aamun uutisia kuunnellessani, kun loppukevennyksenä vitsailtiin siitä, miten 1D-fanien yhtä aikaa alkanut itku Zaynin bändistä eroamisen jälkeen kaikui ympäri maailmaa. Ei mutta oikeasti, onhan tämä varmasti kova paikka One Directionin faneille, varsinkin kun monet heistä ovat nuoria ja elämä voi pyöriä hyvin paljonkin yhden bändin ympärillä. Osanottoni. Minun oli pakko tehdä vähän taustatutkimusta ja selvittää, miksi Zayn päätti jättää bändin, ja yllätyin kun syyksi paljastui se, että Zayn haluaa elää tavallista elämää ilman suosiota. Sen verran mitä mä olen One Directionia kuunnellut niin Zayn on mun mielestä bändin lahjakkain laulaja ja säilynyt parhaiten vanhenemisen myötä (kamalaa kun puhun näin 22-vuotiaasta .-DDD), joten jotenkin odotin hänen haluavan enemmän näkyvyyttä ja soolo-uraa, mutta ei se mennytkään ihan niin. Ihan naurettavaa että ihmiset vaativat 20% alennusta ostamistaan keikkalipuista, koska nyt he eivät pääsekään näkemään koko bändiä. Huhuu, te näette koko bändin, sillä siinä on nyt neljä jäsentä ja se on tästedes 1D kokonaisuudessaan. Musta on hienoa että Zayn uskalsi jättäytyä bändistä vaikka tiesi monien pettyvän hänen päätöksestään.


Itse tuskin saisin itkua aikaiseksi jonkin lempibändini hajoamisesta, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Itse asiassa on tullut jo, Jonas Brothershan lopetti ja Joe ja Nick jatkoivat siitä omilla sooloiluillaan. Tumpissa kerättiin eilen Backstreet Boys -fanien sympatiaa, koska "he tietävät miltä tuntuu menettää bändin viides jäsen". Kevinin lähtö BSB:stä ei mua koskaan koskettanut, sillä aloin fanittaa BSB:tä vasta hänen lähtönsä jälkeen, ja nyt kun Kevin on palannut, koen hänet jotenkin ei-niin-tärkeäksi turhakkeeksi. Tyhmää että muut BSB:n jäsenet ovat saaneet usean vuoden ajan tehdä työtä pitääkseen suosiota yllä, ja sitten Kevin voi noin vain marssia takaisin ja ottaa kaiken kunnian. Toki olen iloinen siitä mitä Bäkkärit on saaneet aikaan nyt Kevinin paluun jälkeen, mutta tyhmää että parin edellisen levyn biisit täytyy kokonaan unohtaa, koska Kevin ei ole niissä mukana.. Joo nyt saa luvan riittää tästä 1D-jupakasta ja niistä sivuraiteista jonne päädyin. .-D

Kevät tuli aikaisin tänä vuonna, tuolla ulkona on ollut ihanan lämmintä vaikka on vasta maaliskuu. Tuo kummasti puhtia aamuihin kun aurinko kurkkii verhojen takaa herätessä, ja kesäkengät ja -takki tuntuu paljon kevyemmiltä päällä kuin talvitamineet, joten koulumatkat tuntuu menevän ihan hujauksessa. Aurinko + glitterkynnet on myös aivan ihana yhdistelmä, pakko tuijottaa kynsiä aina ulkona ollessa kun ne kimaltaa niin kauniisti. .-D

Mä oon yllättäen innostunut ihan hirveästi Can Bonomosta (Turkin Euroviisuesiintyjä vuonna 2012) ! Pieni tarina siitä miten tähän päädyttiin. Oon viimeisten kahden kuukauden aikana kuunnellut kovasti vanhoja Euroviisukappaleita, ja niiden joukossa tuli tämäkin kuunneltua. Ei siinä vielä mitään, mutta sitten Fiku osallistui FS:n asukisaan tällaisella asulla, josta mulle tuli tää biisi mieleen, ja taisin ekaa kertaa silloin katsoa biisin musavideon. Seuraavana päivänä mun päässä soi ihan aamusta lähtien tuo biisi, koska olin sen edellisenä iltana viimeisenä kuunnellut. Kiinnyin biisiin ja se piti kuunnella ainakin pari kertaa päivässä. Muutama päivä sitten sain loistoajatuksen: mä voisin kuunnella jotain muitakin Can Bonomon biisejä - ja tässä sitä nyt ollaan. .-D


Oon ollut jotenkin tosi hilpeällä mielellä Canin ansiosta tän viikon. Mä oon nyt mm. kuunnellut korvani kipeiksi (nää kuulokkeet asettuu huonosti mun hörökorville .-/) Canin uusinta Bulunmam Gerek -albumia, katellut Caniin liittyviä kuvia ja videoita moneen kertaan, kuunnellut turkin kielistä radiokanavaa vaikken ymmärrä kielestä sanaakaan, lähtenyt kouluun aikaisemmin jotta voisin bilettää Can-sivustoilla koulun nopealla koneella tyhjässä luokassa rauhassa.. Semmoista. .-D Vähän harmittaa ettei Canilla ole tuon Euroviisubiisin lisäksi muita englanninkielisiä kappaleita, mut kyllä tähän turkkiin tottuu. Canin musiikki ei ole kovinkaan paljon tyylistäni, mutta parin kuuntelukerran jälkeen kappaleet paranee. Tähän biisiin oon tykästynyt hirmuna, tekis mieli ladata mutku ämppä on täynnä eikä sinne mahdu mitään. .-<


En jaksa nykyään ottaa koulua vakavasti ja suhtaudun koulutehtäviin tosi laiskasti. Käyn kyllä tunneilla ja näin, mut nyt tässä jaksossa on noita poissaoloja melkein joka viikolla. Ei sentään lintsauksen takia kaikki, vaan ope on ollut paljon poissa. Jakso lähenee loppuaan ja ens viikolla pitäisi saada kaikenlaisia tehtäviä valmiiksi, en tiedä miten kykenen siihen.. Tai kykenisin varmaan helposti jos vaan alkaisin hommiin, mutta nääh, ei jotenkin kiinnosta yhtään. Sentään tässä on nyt paljon lyhyempiä kouluviikkoja, kun tässä keväällä on pääsiäiset ja vaput ym, niin saa olla pidempään kotona. .-3 Kesälomakin tulee ihan kohta, kaksi kuukautta kuluu hujauksessa!

Ei mulla taida olla enää muuta kerrottavaa. Täytyis ostaa junalippu huomista varten ja syödä iltapalaa. Ja aion myös katsoa Meczupin musavideon vielä ainakin kerran ennen nukkumaanmenoa. .-3 Mukavaa viikonloppua!

Kysymys lukijoille:
Can? .-3
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

2 kommenttia:

Ciesse kirjoitti...

Itse Tumblrissa näin K-pop fanien (varsinkin EXO-fanien) vitsailevan Zayun lähdöstä, koska bändistä lähteminen on yrittäin yleistä K-popista, melkein jokainen K-popin kuuntelija on kokenut tai nähnyt yhden tai useamman jäsenen lähtevän bändistä, joten me ymmärrämme, että se tuntuu pahalta. Itsekin olen kokenut EXOn kanssa jäsenten lähdön (ensin lähti Kris eli Yifan, joka on minun lempijäsenini ja muutamaa kuukautta myöhemmin lähti Luhan. He lähtivät levy-yhtiön kaltoinkohtelun takia. Onneksi he ovat vielä julkisuudessa pääasiassa näyttelemisen ja soololaulun(! Kris/Yifan oli bändissä räppäri, en tiennyt että se osaa laulaa niin hyvin ;-,)), joten osaan kuitenkin samaistua 1D-faneihin, mutta tiedän, ettei se ole maailmanloppu, vaikka se tuntuu todella pahalta.

Tuo 20% alennuksen pyytäminen on typerää, vaikka ei EXOn fanit tietääkseni pyytäneet sellaista, vaikka Yifan/Kris lähti juuri ennen EXOn ensimmäistä soolokonserttia.

Kasa kirjoitti...

Jännä miten 1D:hen törmää kaikenlaisissa eri piireissä vaikkei tarkoituksella bändin asioita seuraa. .-D En tiedä mitä oon tossa postauksessa kovistellut, varmana vääntäisin itkua jos BSB päättäisi lopettaa mut riippuu regoiminen tollaisiin asioihin paljolti sen hetkisestä mielentilasta. Esim. Jonasien lopettaminen ei tuntunut missään, enkä itkenyt kuullessano mummolan kissan kuolemasta vaikka tää karvapallo olikin mulle tosi rakas. En seuraa paljoakaan ihailemiani henkilöitä somessa (tumblr parhaiten infoaa) enkä välttämättä edes saisi heti tietooni jos joku bändin jäsen on lopettanut (kuulostanpa huonolta fanilta .---D). Siksi ehkä JB:n lopettaminen ei paljoakaan hetkauttanut, koska sain sen tietooni tyyliin pari vuotta jäljessä, ja olin jo sopeutunut bändin hiljaiseloon. Bändin iso koko tietysti lisää sitä riskiä että joku haluaa enemmän näkyvyyttä ja jättäytyy joukosta sooloilemaan, ja eikös nää K-pop -bändit oo usein aika monijäsenisiä? Kurjaa tietysti jos lähtö on jotunut huonosta levy-yhtiöstä, silloin se on kyllä ihan ymmärrettävää. Lähteneen jäsenen omat projektit onneksi tuovat helpotusta ikävään, kun heppu ei kokonaan katoa. .-)