Suosikkiasioista tuli taas ihan kiitettävästi jaariteltua. .-D
Luonto & eläimet 🐰
Kiertotie
Viimeksi pohdin että olisi kiva kulkea koti-asunto-väliä metsän kautta, ja lähdinkin testaamaan onnistuuko se. Ja hyvin onnistuu! Tuol on isin metsätöiden jäljiltä hyvät selkeät polut, ja ylipäätään tosi tuttu tuo metsäreitin loppupää, ku pikkusena sitä tuli ravattua aina kun piti päästä metsässä olevalle hiekkakuopalle jahtaamaan vesiliskoja. Hassua miten lapsena koki matkan kestävän tyyliin 20min, vaikka ei se vie ajallisesti kuin viitisen minuuttia - voihan tosin olla, että lapsen lyhyillä jaloilla matka todella vei enemmän aikaa. Sit lapsena myös oletti olevan tosi syvällä metsän siimeksessä, vaikka oikeesti pellonreuna on nähtävillä koko ajan, tai ainakin näköyhteys on hyvä nyt kun puissa ei ole vielä lehtiä. Voihan tietty olla että puusto on harventunut metsätöiden myötä, ainakin polku haarautuu nykyään paljon useemmasta kohtaa kun isi on tehnyt niin paljon uusia teitä. Tai sit lapsiaivot ei vaan 20 vuotta sitten hahmottaneet kaikkea lol.
Ajallisesti tuo reitti vie lähes kolminkertaisesti enemmän aikaa mitä tietä pitkin kulkeminen, mutta pieni kiertotie ei ole haitaksi kun reitti on paljon mieluisampi! Vedän tuon reitin päivässä pari kertaa, ja ehkä sit kun illat tulee valoisammiksi voin tehdä pottureissutkin metsän kautta! Aikaahan se vie enemmän, mutta oikeastaan metsässä kävely ei ole koskaan turhaa siitä saataviin hyötyihin verratessa: Saan ensinnäkin pidemmän reitin myötä paljon enemmän askelia päivittäin. Metsän pehmeä maa tekee hyvää jaloille, ja epätasainen maasto kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä aktivoidessaan jalan pikkulihaksia. Liikunta ylipäätään nostaa vireystilaa, parantaa keskittymistä ja tehostaa verenkiertoa. Luonnolla on myös lukuisia hyvinvointivaikutuksia, sillä se rauhoittaa mieltä ja lieventää stressiä, ja jopa verenpaine laskee luonnossa oleskelun myötä. Metsässä liikkuminen aktivoi käytännössä kaikkia aisteja, sillä ympäristöä tarkkaillessa riittää niin nähtävää, kuultavaa kuin haisteltavaa - vuodenajasta riippuen jopa maisteltavaa! Metsän mikrobisto vahvistaa immuunipuolustusta ja voi jopa ehkäistä allergian puhkeamista. Metsäympäristö aktivoi myös automaattisesti pienen sisäisen lapsen seikkailumieltä, ja on enemmän kuin suotavaa poiketa reitiltä loikkimaan kiveltä kivelle tai tasapainotella kaatuneen puun rungolla. Käytännössä itselleen ei siis voi tehdä parempaa palvelusta kuin suunnata kävelylle metsään!
Vaihto metsäreittiin oli myös osaltaan tarkoituksena jotta voisin vältellä vastaantulevia ihmisiä lol, mutta oonkin joutunut selittelemään reittivalintaani. Isi huomasi heti etten tullut normaalia reittiä, tiedä sitten näkikö se ikkunasta miten tulin ovelle eri suunnasta vai oliko se vaan stalkannut ettei mua näkynyt hetkeä aiemmin tiellä ja osasi siksi epäillä jotain. Vaikka isi asuu naapurissa talojen välillä ei ole täysin suoraa näköyhteyttä, mut jotenkin isi aina pystyy stalkkaamaan kaikki normaalista poikkeavat tapahtumat. .--D Ollut myös hauska kun joskus metsää kohti suunnatessani töistä/kesosta palaava isi on tullut autolla vastaan. Sit kerran metsästä poistuessani jäin hämysti kävelemään yhden naapurin taakse, ja kun se kääntyi sitä ihmetytti miten olin päätynyt hänen taakseen ihan huomaamatta, ni piti selitellä seikkailleeni metsässä. cx
Pohdin myös jo talvella hirven papanoita ja sorkan jälkiä katsellessani oisko tarpeen laatia suunnitelma siltä varalta jos joskus metsässä kävellessä tulee yllättävän hirvi vastaan, ja kerran sille olisi ollut tarvetta. Tai ei me varsinaisesti kohdattu, mutta näin ja varsinkin kuulin miten hirvi rymisteli mua karkuun. Kunnon meteli ku kuulin sen kuulonneidenkin läpi. xD Isi sit tietenkin pisti paremmaksi ja lesoili nähneensä jopa kaksi hirveä kerralla metsätöissä ollessaan. Muutenkin tullut hirvet lähes meidän jokapäiväiseksi puheenaiheeksi ku isi aina tiedustelee sisään tullessa tuliko hirviä vastaan. .--D Toinen naapuri puolestaan pelotteli susista, kun kuulemma kehä kolmosen toisella puolella on ollut sellaisia liikkeellä ja se epäili ettei mene kauaakaan kun niitä rupee liikkumaan täällä. Vähän lisää jännitystä sitten metsäretkille. xD



Eläinystävät
Bongasin useempanakin iltana rappusilla istuskelevan pupun. Tää porraspupu oli siitä erikoinen, että hän ei sännännyt välittömästi karkuun, vaan oleili hyvän tovin siinä paikoillaan vaikka seisoin ihan vieressä ovea avatessa/sulkiessa. Hänen vakiopaikka oli kyyhöttää harjan vieressä ja näin hänet muistaakseni neljä kertaa + kerran hän kurkki päiväsaikaan rappusten alta. Kerran ehti olla useamman päivän väli ettei enää nähty ja arvelin hänen muuttaneen muualle, mut sit hetkeksi aikaa satanut lumipeite paljasti, että puppana oli käynyt paikalla. <3 Isi lueskeli jotain Tokmannin mainoslehtistä jossa oli koristepupuja, ja totesi siihen että minä en sellaisia tarvitse kun on porraspupu jo omasta takaa. .--D
Tässä talon lähellä on lammikko, joka toimii tyyliin kaikkien lähitienoon sammakoiden kutupaikkana, ja aina keväisin ulkona iltaisin liikuskellessa saa olla tarkkana askelissaan ettei tallo ketään - sammakot ei nimittäin pimeessä väistä, vaan tönöttävät vain paikoillaan keskellä tietä. Tein vuoden ekan sammakkohavainnon jo maaliskuun loppupuolella, ja Fiku kertoi että tekoälyn mukaan se oli kuukautta normaalia aikaisemmin, eli konnat on erittäin hyvissä ajoin liikenteessä. Oon huvikseni laskeskellut montako sammakkoa osuu iltakävelyn aikana vastaan, ja ennätykseni on jopa 30. Yhtenä iltana tuli filmailtua sammakoita:
MLQC 🌸
Vuosipäivän meiningit
Viimeksi lupailin tekeväni pelin vuosipäivän juhlinnasta erillisen videon, mutta arvatkaa oonko saanut aikaiseksi editoida sitä..? xp Muutama päivä sitten tein kyllä videota varten ääniraitaa, mut kameran akku loppui kesken ni se tyssäsi siihen. En muutenkaan ollut kovin tyytyväinen verbaaliseen suoritukseeni niiden selostusten osalta lol, et tiedä sitten oisko niiden pohjalta edes saanut mitään järkevää aikaiseksi. Katotaan ny, saatan lisätä videon tähän postaukseen myöhemmin jos en raaski luovuttaa projektin suhteen, mutta tällä erää kertoilen aiheesta sittenkin tekstimuodossa.
Päätapahtuma oli uusien jaksojen julkaisu, mutta koska mulla on yhä ykköskausi kesken en näitä uusimpia jaksoja pääse vielä aikoihin pelaamaan. Sen sijaan myyntiin tulleet jaksokuvat kiinnostaa toki aina. Vähän ennen vuosipäivän juhlintoja käynnistettiin etukäteismyyjäiset sillä ajatuksella, että jos tarpeeksi moni pelaaja ostaa gemmejä + tapahtumavaluuttaa sisältävän presale-pakkauksen, myyntiin tuleviin kuviin saa 20% alennuksen. Piti itekin ottaa tähän osaa, ihan vaan koska koen edulliseksi tarjoukseksi aina kun gemmejä saa eurolla enemmän kuin sata, joten 450 gemmiä tuntui suorastaan rahan säästämiseltä. xD Tavoitteeksi asetettu ostomäärä ylittyi ja kuviin saatiin tuo alennus, joten tarkoitus oli ainakin aloittaa kuvan hankkimista vaikka oletin etteivät gemmini riitä tarjouksesta huolimatta koko kuvaan. Vuosipäivän juhlinnoissa oli kuitenkin jaossa lahjagemmejä sen verran avokätisesti, että mulla oli jopa lopulta varaa hankkia kuva, jeijj! Toki siinä vähän empi kannattaako gemmisäästöt taas nollata vai säästellä tulevaisuutta varten, mut kuten on huomattu en osaa hillitä itseäni tämän pelin suhteen lol, ja kuva tuli hankittua.

Vuosipäivänä käynnistyi myös uusi top-up, jossa oli tarjolla kiinnostava Lucien kuva, joten piti taas tuhlailla rahaa. Tällä kertaa kuva maksoi "vain" kympin, että selvittiin hieman halvemmalla kuin edellisessä topupissa. Tulevia top-up-juttuja silmäilleenä olen pannut merkille, että tykkään enemmän Lulun halppiskuvista kuin kalliimmista versioista, onneksi menee niin päin. x) Huvitti kun viimeisimmässä pankkitapaamisessa pohdittiin paljonko siirretään tililtä rahaa sijoituksiin, ni sit se pankkivirkailija käytti tilille jäävistä rahoista sanaa "pelivara", se oli niin osuva kun suurin osa viimeaikaisista ostoksistani on Mr. Love hankintoihin mennyt, että ihan kirjaimellisesti pelivara. XD
Jaksojen ja kuvaostosten lisäksi vuosipäivään ei juuri muuta kiinnostavaa sisältynytkään. Toki vastaanotin mielelläni kaikki ilmaislahjoitukset! Paljon oli myös ns. community event -tyylistä settiä, eli mikäli pelin sometilien postaukset keräävät tietyn määrän kommentteja/tykkäyksiä, palkitaan kaikki pelaajat. Kiinnostavin näistä on ollut eläintapahtuma, jossa ollaan saatu kuvanpalasia, ja lopuksi niiden pohjalta saa kokoon 5 uutta kuvaa! Ollaan tällä hetkellä puolivälissä ja menee ilmeisesti toukokuulle asti ennenku kuvat saadaan. Otin itsekin osaa yhteen kommentointitehtävään, keksittekö mikä noista on mun laittama? ,-)
Jaksot 25-28
Oon yhtäkkiä päässyt jaksojumeista eroon eikä peli ole nyt hetkeen tyssännyt sen takia ettei korttien teho riitäisi läpäisemään tarinoiden välissä olevia minipelejä. En tiiä onko näitä kenttiä helpotettu vai auttoiko se vaan niin paljon kun oon saanut parannettua yrityksen yleistä vahvuustasoa. Ehkä nuo lumiulottuvuuden jaksot oli sen takia tehty vaikeammaksi läpäistä että pelaaja samaistuisi paremmin hahmon tuskaan. XD Eteneminen ei silti ole ollut kovin nopeaa, sillä tarinapätkien avaamiseksi täytyy keräillä tutkimusmatkoilta esineitä, ja se on mahdottoman hidasta, koska mun täytyy hoitaa homma täysin manuaalisesti kun korttien teho ei riitä kuin yhden tähden suoritukseen. xp Mutta peliolosuhteet ovat kuitenkin huimasti parantuneet. Kirjoitin innostuksissani noiden jaksojen pääkäänteet auki, eli spoilereita luvassa, varokaa. x)
Hahmo on siis viimein palannut takaisin normiulottuvuuteen, ja niitten synkkien lumimaailma-jaksojen jälkeen odotti onnellisia liikkisjälleennäkemisiä deittien kanssa, mutta ihan niin helpolla ei tietenkään päästy. Palattuaan takaisin hahmo herää orpokodista, jonne rynnii yhtäkkiä STF-erikoisjoukkoja, ja nämä vievät kaikki evol-lapset mukanaan koska he ovat muka vaaraksi jos heidän voimansa alkavat käyttäytyä hallitsemattomasti. Hahmolle valkenee myös että hän on menettänyt voimansa, ja Cyril, jonka hän luuli lumiulottuvuudessa kukistaneensa, ilmaantuu taas kuvioihin jo ihan jakson alkupuolella. Silleen ei anneta hahmon yhtään hengähtää vaan lyödään naamalle heti uusia ongelmia. ,-c
Hahmo arvelee että Lucien saattaisi tietää miten hän saisi menettämänsä voimat takaisin, ja hän suuntaakin ensimmäisenä Lucienin labraan. Hahmon poissaollessa Victor ja Gavin olivat jättäneet vastaajaan nyyhkyviestejä, Kiroa ei ilmeisesti kiinnostanut pätkääkään hahmon katoaminen koska hänestä ei kuultu mitään lol, eikä Lucienkaan ollut erityisen huolissaan - hän oli nimittäin tämän poissaollessa hallusioinut hahmon luokseen ja viettänyt aikaa tämän mielikuvitusolentonsa seurassa. Lucien ei aluksi uskonutkaan hahmoa todelliseksi vaan luuli mielensä taas temppuilevan. Kun hahmo lopulta saa vakuutettua olevansa todellinen saadaan lopulta se odottamani liikkisjälleennäkeminen. Ah, tykkäsin miten tätä kohtausta ei oltu kiirehditty vaan ensin hahmon piti tulkita Lucienin kummaa käytöstä ja ylipäätään Lulusta nähtiin haavoittuvampi puoli, koska hän ei heti tajunnut hahmon olevan todellinen eikä siksi peitellyt olotilaansa vaan oli avoimesti rikki. </3



Tähän asti kaikki on hyvin, mutta sitten Lucien lupaa saattaa hahmon kotiin. Rappukäytävässä hahmo suuntaa asuntonsa ovelle, mutta Lucien väittää hänen olevan väärällä ovella ja neuvoo hänet "oikealle" ovelle, jonka takaa tosiaan paljastuu vanha tuttu huone. Jokin ei kuitenkaan vaikuta olevan kohdillaan, ja hahmo lopulta tajuaa, että Lucien on kalustanut oman asuntonsa tismalleen samanlaiseksi kuin hänen asuntonsa. Kaiken lisäksi Lucien pitää hahmoa lukkojen takana. Mua itteenihän ei haittaisi että kotoa poistuminen kiellettäisi (eli saa tulla vangitsemaan lol), mutta hahmo ei tietenkään ole tästä järjestelmästä mielissään. Samaan aikaan hän on kuitenkin ihanan ymmärtäväinen ja tiedostaa että hänen poissaolonsa oli Lucienille raskasta eikä lähde kapinoimaan tätä vastaan.
Lucienin ollessa kylppärissä hahmo saa sitten mielestään loistoidean käväistä nopeasti omassa asunnossaan hakemassa tavaroitaan, mutta juuri kun hän etsii avainta Lucienin takin taskusta tämä pöllähtää vihoissaan paikalle ja rankaisee tottelematonta hahmoa voimakeinoin. .-s Tilanne tuo hahmon mieleen sen miten Lucien lähes kuristi hänet hengiltä lumimaailmassa, ja Lucienkin perääntyy saadessaan yhtäkkiä muistoja samaisesta hetkestä. Silleen olin aatellut että näiden eri ulottuvuuksien henkilöillä ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta ilmeisesti heidät voi jotenkin pohjimmiltaan laskea samaksi henkilöksi, ja tää oli jotenkin häiriintynyttä. Sanoin aiemmin että Lucienin kanssa pitää katsoa asioita läpi sormien, mutta tää toistunut väkivaltainen käytös on aika vahva redflag vaikka puhutaankin vain fiktiivisestä hahmosta. Lucien pahoittelee käytöstään ja anelee anteeksiantoa, mutta hahmo julistaa onneksi tässä vaiheessa automaattisesti ettei voi antaa anteeksi. Jäi oikeesti vähä ikävä jälkimaku tästä kohtauksesta.. .-c



Hahmo esittää nukkuvaa kun Lucien tulee yöllä hänen makuuhuoneeseensa. Lucien selittelee käytöstään, sitä miten kova pala hahmon "kuolema" hänelle oli ja miten hän ei tulisi kestämään vastaavaa tuskaa, joten hänen on pidettävä hahmo luonaan (vaikka väkisin). Aamulla herätessään hahmo kuulee Lucienin keskustelevan jonkun liittolaisensa kanssa, mut sit hän ei taaskaan tunnu kiinnittävän huomiota olennaiseen, koska he ryhtyvät vain aamupalalle niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. xD Tunnelma on edelleen kireä edellisiltaisen välikohtauksen jäljiltä, mutta sitten hahmo järjestää heille "piirtoterapiaa", jonka kautta hän saa ilmaistua Lucienille että lupaa pysyä tämän luona vaikka häntä ei pidettäisikään kahlittuna. Tykkäsin miten hahmo myös vastavuoroisesti lupasi luottaa Lucieniin. Tää sovinto tuli ehkä hieman hätiköidysti mutta ymmärrettävästi juonta piti kuljettaa eteenpäin ja siis yllättävän leppoisa päätös ennen deittisiirtymää, ku yleensä lopuksi deitti vaan mystisesti katoaa/viedään voimakeinoin pois yms, ni nyt he erkani näinkin rauhallisissa merkeissä.



Seuraavaksi Shaw nähdään vilaukselta, enkä tällä hetkellä oikein tiedä miten suhtautua häneen ku viimeisimmässä "musta-aukko-jaksossa" nähtiin miten hän hengasi tosi toverillisesti "hahmon pimeän puolen" kanssa ja se oli jotenkin hälyyttävää. Hahmolle selviää että Gavin on joutunut ns. koekappaleeksi johonkin evol-olentoja varten kehitettyyn laitteeseen, ja hän päättää siltä seisomalta lähteä pelastamaan häntä. Paikka on käytönnössä vankilaa muistuttava selleineen, ja hahmon on vieläpä naamioiduttava mieheksi salaista missiotaan varten. Vähänkö siisti käänne! Valeasusta huolimatta Gavin tunnistaa hahmon heti heidän törmätessä sattumalta, ja Gavin selittää olevansa itsekin paikalla tutkimusten vuoksi. Heidänkin jälleennäkemisensä oli ihana olosuhteista huolimatta, ja he saivat jopa hieman kahdenkeskistä aikaa, kun hahmo siirrettiin väliaikaisesti Gavinin selliin. ,-) Hahmo auttaa Gavinia tämän tutkimuksissa, ja paljastuu että STF:n hallussa oleva evolution accelerator on käytännössä tappokone, koska sen läpikäyneet eivät kykene sietämään kokemaansa muodonmuutosta.



Hahmon sellitoveri mainitsee evol-olennoille tarkoitetun turvapaikan olemassaolosta, ja päästyään pakenemaan "vankilasta" hahmo alkaa jäljittää tämän paikan sijaintia. Pian häntä ollaankin kuljettamassa silmät sidottuna salaperäiseen määränpäähän, ja paljastuu että tämä mystinen suojapaikan järjestänyt hyväntekijä on Victor. Hänellä ei tunnu olevan tarpeeksi tekemistä ku tää on jo kolmas paikka missä hän toimii pomona. .-D Sit taas täytyy huomautella siitä miten hahmo ei keskity olennaiseen, koska ennen lumimaailmaan siirtymistä hän lepäsi viimeiseksi "kuolleena" Victorin käsivarsilla, ni ois ehkä ollut aiheellista ilmoittaa hänelle heti takaisin palattuaan että "hei, oon muuten taas elossa, ei hätää", mut Victoria pidettiin epätietoisuudessa näinkin pitkään koska hahmon logiikka. xp Ilonpilaaja STF:n johtohahmo Leto pöllähtää taas yhtäkkiä paikalle tekemään ratsiaa, mutta Victor onnistuu apureineen evakuoimaan kaikki evol-olennot turvaan ajoissa.



Enää Kiro on näkemättä, ja hahmo saakin häneltä seuraavaksi kutsun huvipuistoon. Heidän välillään on paljon selvittämättömiä asioita, mutta hahmo päättää lykätä kielenpäällä olevia kysymyksiään, sillä kokee heidän kummankin olevan yhden huolettoman päivän tarpeessa. Tilanne karkaa kuitenkin käsistä kun huvipuistossa alkaa sattua räjähdyksiä, ja Kiro häippäisee paikalta. Hetkeä myöhemmin kesken STF:n pitämän uutistilaisuuden kuvaruutuun ilmestyykin yhtäkkiä Kiro/Helios, joka ja julistaa Black Swanin käynnistävän sodan STF:ää vastaan. Silleen woow, ensinnäkin tuo Helioksen viileän vakuuttava olemus nostatti hetkessä Kiron pisteitä silmissäni, hyvähyvä! Toiseksi alkaa vaikuttaa että BS onkin vähemmän uhkaava kuin STF, ja voikin olla että hahmo liittoutuu pian Black Swanin kanssa, vaikka pitikin järjestöä aluksi vihollisenaan.



Mulla on kuulkaas riittänyt niin hyvin pelaamista noissa jaksoissa etten ole aikoihin ehtinyt pelata uusimpia treffikorttihankintojani. Tai "ehtiä" on ehkä hieman huono sanavalinta kun ei tää niinkään ole ajanpuutteesta kiinni, asia on ennemminkin niin ettei ole ollut tarvetta kun normijaksojen pelaaminen on houkutellut enemmän ja olen saanut pelitarpeeni tyydytetyksi sitäkin kautta.
Kiron synttärit
Uhosin aiemmin että aion skipata Kiron synttärit ja tiukkaa teki, mutta sainpahan pitäydyttyä suunnitelmassani. Nuo synttärikortit on kylläkin halvimmasta päästä, että mitään kovin huimaa säästöä tämä ei tuottanut. Synttäritreffit on sitä kivoja, että pelkästään halvemman R-kortin lunastaminen avaa pääsyn treffeille, et sitä virallista korttia ei edes tarvitse olla omistuksessa. Enpä itse asiassa tiiä miksen hyödyntänyt tätä korttia ja juhlistanut Kiron synttäreitä merkkipäivänä, se ois nimittäin ollu ihan kiva pieni huomionosoitus ku missasin kaikki muut juhlavalmistelut.. Sentään lellin Kiroa mini housessa antamalla paljon lahjoja, ja hän innoistui niin että vähän sekosi. <3 xD
Onneksi synttärimenojen skippaaminen ei estänyt lahjagemmien ja Kiron synttäripuhelun vastaanottamista hehe. ,-) Synttärit oli ilmeisesti supersankariteemaiset, ja pelin Discordissa pyydettiin listaamaan sankarille sopivia lauluja, joten omistin Phoenix Hearts:n Kirolle! <3

Kukkaispoikia
Taktikoidessani aiemmin mihin tuleviin tapahtumakuviin täytyy valmistautua (eli säästää ahkerasti) en ollenkaan huomioinut sitä seikkaa, että uusien julkaisujen lisäksi vastaan saattaa tulla kiinnostavia aiempien tapahtumien uusintoja. On rankkaa olla uusi pelaaja kun kaikki rerun-tapahtumatkin on otettava vakavasti - ne olisi ehkä jopa syytä pistää etusijalle, sillä kuulemma näitä uusintoja ei järjestetä kuin kerran. Eli uuden tapahtuman kohdalla voi periaatteessa olettaa, että samat kuvat tulevat saataville suunnilleen vuoden päästä uudelleen, mutta uusintapahtumiin on parempi suhtautua "viimeinen tilaisuus" -tyyppisesti.
Flowering time oli ehdottomasti osallistumisen arvoinen ja tuo Lulun kukkakuva on sellainen jonka perään olen kuolannut liittymästä asti, joten oli selvää että se piti hankkia nyt kun tuli tilaisuus. x) Oletin että joudun yrittämään 144 kertaa (minkä jälkeen pystyy lunastamaan vapaavalintaisesti haluamansa tapahtumakuvan), mutta haluamani kuva arpoutui jo 65 kerralla. Hieman jopa sääli että Lulu tuli ekana, sillä salaa haaveilin et saisin niitä 144 pullia tehdessäni ehkä jopa pari muutakin tapahtumakuvaa, sillä nuo kaikki ois ollut taas tosi hienojaaaaa:



Mutta no, kuponkien säästön kannalta toki parempi että haluamani kuva tuli nopsemmin ja mulle jäi yhä yli 144 kuponkia jäljelle, joten on edelleen varaa hankkia kesätapahtumasta se SP-kuva johon oon ensisijaisesti säästellyt. ,-3 Tää oli mun eka Wish Tree -tapahtuma, ja noihin 65 yritykseen sisältyi paaaljon tuplakuvia, mikä oli toinen juttu johon salaa petyin, sillä aattelin saavani kasapäin uusia SR-SSR kuvia, mut sain "vain" 4 uutta SR:ää. No mutta, muutettuani tuplat glitterpölyksi glitteriä kertyi säästöön yli 700, eli kuvien evolvaaminen ei tule hetkeen tuottamaan hankaluuksia hehee! Täytyy hyödyntää tämä kehittämällä kaikki jonossa olevat lempparini pikimmiten. cx
Pelasin nää treffit saman tien ja en tiiä miks mutta monet treffit on ekalla pelikerralla vähän pettymys ja niihin tykästyy vasta ajan kanssa enempi. Tässä oli ensinnäkin hieman masentava teema, kun Lucienin kollegat perui kihlajaistapahtumansa ja matkassa oli mukana muitakin pieniä sattumuksia, joiden pohjalta hahmo tuntui menettäneen uskon "ikuiseen rakkauteen". Lucien onneksi muistutti että heillä on kaikki hyvin tässä hetkessä. Nää oli ekat pelaamani "intiimimmät" treffit, mitä ei välttis tuosta kuvasta tajuaisi (evolvattu versio onkin sit suoraviivaisempi), mut sanotaan vaikka niin et Lulu keksi kyllä käyttöä noille kuvassa näkyville nauhalle ja avaimelle.. cx Mulle jäi random-toiveeksi sellainen et noiden Lucienin kollegojen suhdekäänteistä kuultaisi vielä joskus tulevaisuudessa, pakko saada tietää saako he asiat sovittua. Joo jep, minä tälleen kiinnitän huomiota turhien sivuhenkilöiden tekemisiin (koska kasvottomat sivuhenkilötkin ansaitsee onnellisen lopun!) XD



MCL NewGen 🚜
NewGenin pääsiäistapahtumana toimi retki maaseudulle deittien kanssa, ja he osallistuivat Lysanderin järjestämälle farmikierrokselle/toimintapäivään. Oli ensinnäkin ilo nähdä Lysanderia, ja hän loisti kyllä deittejä enemmän saadessaan niin paljon kokonaisruutuaikaa. .-D Oli hieman nihkeetä kun farmikierros aloitettiin kaikkien deittien kohdalla ihan alusta, ja samat asiat toistettiin moneen kertaan, olisi riittänyt kun nämä olisi käyty kertaalleen läpi. Valittelin aiemmin miten MLQC:n jälkeen NewGenin hohto on täysin kadonnut, mutta nää tarinapätkät oli ihan jees. Välillä tosin toivoi että turhaa jaarittelua olisi vähemmän ja keskustelu loppuisi, mut kiva kun joka deitin kanssa tehtiin eri juttuja, että toistoa ei siltä kannalta tullut liikaa.
Lempiasiani oli kun Amandasta paljastui entinen maalaistyttö, ja oli siistiä kun hän hyppäsi tuosta noin vain traktorin ohjaksiin ja vei hahmon ajelulle! Tykkäsin myös miten dialogivalinnoilla pystyi vaikuttamaan tarinan kulkuun, esim. sai ilmaista mielipiteensä siitä uskoiko Jasonin tekosyyltä vaikuttavan omppujutun tai kun Lysanderiin liittyen sai valita pariinkin otteeseen: "Hän kertoi myös miten hänen vaimonsa ja ystävänsä auttavat tilan asioiden hoidossa", silleen todellakin valitsin tämän myötä Lysanderille ja ex-hahmoni onnellisen lopun! Mikähän mulla on kun tunnun kiinnittävän näin paljon huomioita sivuhenkilöiden parisuhde-onneen? x) Ainoo seikka mistä en liiemmin välittänyt oli hahmon vilautuksen partaalla oleva avoin kaula-aukko, ihanku hällä ei ois aluspaitaa ollenkaan.



Musiikki 🎻
Oli jo viime keväänä haaveissa että tekisin top 100 -listan lemppari euroviisubiiseistä. Kokosinkin vähän päälle sata kappaletta valmiiksi, ja järjestyksen päättämistä varten oli tarkoitus luoda biiseistä soittolista, jota kuunnellessa voisin pähkäillä yksityiskohtaisemmin listan järjestystä, mutten sitten koskaan luonut kyseistä soittolistaa ja homma vähän jäi. Nyt tämän vuoden viisubiisejä kuunnellessa alkoi tehdä mieli palata myös aiempien vuosien kappaleisiin. Nykyään kun musiikkia tulee kuunneltua enimmäkseen suoratoistopalveluista ei suosikkibiisejä tule latailtua koneelle/ämpälle, ja yhden vuoden viisubiisejä tulee lähinnä kuunneltua siinä Euroviisujen alla keväisin, ja sen jälkeen ne sitten unohtaa. Löysinkin soittolistan, johon oli koottu kaikki 2020-luvun viisubiisit - ainut vaan että sitä oli mahdottoman tylsää kuunnella, koska valtaosa viime vuosien biiseistä on surkeita. .-D Hokasin sitten että sille omalle suosikkilistalleni saattaisikin olla tarvetta, ja päädyin lopulta hommiin. Soittolista ei ole minkään sortin parhausjärkässä, mutta halusin nostaa kunniapaikalle soittolistan kuvituskuvia ajatellen merkittävimpiä Euroviisujen kautta löytämiäni artisteja! ESC-radio on myös hyvä lähde viisubiisien kuunteluun!
Sitten on vielä tietty tämä perinteinen kuukauden biisilista, jonka sisällöstä mulla ei olekaan mitään ihmeempää kommentoitavaa, joten saadaan postaus vihdoin päätökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti