lauantai 5. lokakuuta 2019

Suihkussa käymisen ennätys

Täytyy tunnustaa että olen aina ollut pitkien suihkujen ystävä, mutta viime keväänä kylpyhuoneen viemäri tukkeutui, ja tietysti sen sijaan että olisin heti korjannut ongelman pyrin suoriutumaan suihkusta mahdollisimman pienellä vesimäärällä jotta koko vessan lattia ei lainehtisi. .-D Niistä ajoista on nyt jäänyt jonkinlainen säästövaihe päälle, ja nykyään oikein kilpailen kellon kanssa parantaakseni "suihkussa käymisen ennätystäni", joka on tällä hetkellä 12 minuuttia (sisältää hiustenpesun ja nopean kuivattelun, eli hana on ollut päällä alle kymmenen minuuttia).

Tässä tulisi hyviksi havaitsemania suihkuvinkkejä veden säästämiseksi: (kuulostaapa hölmöltä .-D)
  • Laita suihkun alle aluksi pesuvati yms. astia keräämään talteen suihkuveden lämpenemistä odotellessa hukkaan valuvat vedet, jotka voi ottaa muuhun hyötykäyttöön esimerkiksi kukkien kastelussa tai vaikka haisevan viemärin kostuttamisessa yms. 
  • Saatuasi suihkun päälle, käännä hanaa hitusen pienemmälle.
  • Suihkun alle saattaa huomaamattaan unohtua haaveilemaan, joten pidä ajatuksesi nykyhetkessä ja yritä toimia ripeästi. Itellä on käytössä ns. kolmen sekunnin sääntö, jossa oon jakanut kädet, jalat yms. pestävät osiot "pienempiin osiin", ja sit pesen aina kolme-viisi sekuntia kutakin kohtaa. 
  • Toivon että tämä olisi jo kaikille itsestäänselvyys, mutta mainittakoon silti: sulje hana shampoon yms. levityksen ajaksi!!
  • Hoida kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Levitä shampoo ja hoitoaine samalla kertaa hiuksiin, jolloin tukka tarvitsee huuhdella vain yhden kerran. Jos tämä tyyli tuntuu kovin "vääräoppiselta" suosi sellaisia hiustuotteita, jotka sisältävät shampoon ja hoitoaineen samassa purkissa.
  • Jos huomaat hidastelevasi, sammuta heti hana. Eikö tulekin heti paljon kiireempi hoitaa suihku loppuun ettei tarvitse palella?
  • Sulje hana vääntämällä vipuja tiukasti kiinni ja varmista että vedentulo loppuu kokonaan. Voit myös tuoda vadin taas keräämään mahdollisia hukkatippoja.
  • Bonus: Käy suihkussa ilman valoja. Säkkipimeässä ei tietenkään tarvitse säheltää.
Tuleeko mieleen muita säästövinkkejä suihkussa käymiseen tai vedenkulutukseen ylipäätänsä? Tai kertokaa omia suihkussa käymisen ennätyksiänne. .-D

Kysymys lukijoille:
Oliko vähän random postausaihe? .-D

Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: Ei

2 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Tunnisteet: vessa xDDDDDDDD
Ahaa, tän takia mä en ikinä ehdi venytellä, kun sä oot jo tullut. .-D Mä oon "joutilaana" suihkussa vaan silloin, kun on niin kylmä etten halua vielä sulkea vedentuloa. Muuten oon vaan mahdottoman hidas kaikessa. Mulla menee ikuisuus, kun pukeudun tai käyn vessassa, minkä jo tiiätkin, niin suihkussa käyminen on vähän sama. .-D Voisin laittaa tehovaihteen päälle, mutta se vaatii sellaista ponnistelua, etten vaan jaksa. .-D Mulla on vielä sekin, että oon vainoharhainen, ja mun pitää pestä samat kohdat varmaan kolmeen kertaan, ennen kuin raaskin lopettaa. .-D Olin hyvin järkyttynyt, kun käskit levittää shampoon ja hoitoaineen yhtä aikaa, mutta sehän on totta, että on niitä yhdistelmäpurkkeja. .-D Niin ei mikään hullumpi ajatus loppujen lopuksi. Ei ollut sentään suihkussa käyminen kuukauden suosikeissa. .--DD Kiitos tästä!

Kasa kirjoitti...

Meinas ensin postaus jäädä ihan ilman tunnisteita mut sit löytyi toi vessa mikä oli sopivinaan aiheeseen. .--D Joo nyt ilmojen (ja talon) kylmettyä on nopeusmoti kummasti laskussa kun tekee vaan mieli lämmitellä suihkussa. .-D Voisit yrittää inspiroitua niistä ajoista kun hanavesi oli epäilyttävää ja suihku piti hoitaa nopeasti, silloin olit tosi nopsa. .-D Voi mitä vainoharhaa. .-D Vai oikeen järkyttynyt. .-DD Oon käyttänyt tota shampoo ja hoitoaine yhtä aikaa hiuksiin -taktiikkaa Kouvola-ajoista asti kun tuntui niin työläältä tehdä kaksi huuhtelua niin laiskuuttani keksin sen. .-D Ei sentään, suihkussa käyminen on tylsää. .-D Kiitos sinulle kommentista. .-D