tiistai 23. heinäkuuta 2019

KS: Blue blur

KS = Kuukauden suosikit, eli mennään suoraan asiaan:

📖 Lukeminen

Pelailin vähän niitä harvoja omistamiani Sonic-pelejä ja rupesi yhtäkkiä olympia-pelissä hirveästi häiritsemään kun en monenkaan hahmon kohdalla nimen lisäksi tiedä juurikaan mitään; voimia, historiaa tai edes sitä onko henkilö hyvis vai pahis yms, joten päätin ottaa wikian avuksi. Hahmoihin perehtyminen jäi kuitenkin melko vähäiseksi kun random-page heitti eteeni yhden Sonic-sarjakuvan juonen tiivistelmän, ja se vaikutti sen verran kiinnostavalta että lähdin selailemaan löytyiskö sitä jostain luettavaksi. No, ei löytynyt (tai sitten en osannut etsiä), mutta sen sijaan aloin lukea tätä vähän yli vuosi sitten alkanutta sarjista, joka on itse asiassa osoittautunut aika hyväksi hahmoihin tutustuttajaksi, sillä jokaisessa numerossa esitellään kerrallaan 1-3 hahmoa eikä juonen ymmärtäminen vaadi hirveästi pohjatietoja aiemmista peleistä yms, toki paremmat Sonic-tietäjät saavat varmaan joka numerosta bongailla jotakin heille entuudestaan tuttua mut minä nyt oon tällainen tietämätön. .-D Sarjiksissa vähän meinaa ärsyttää jatkuva Sonicin ihailu, mut niihin kohtiin kannattaa suhtautua huumorilla niin nekin menettelee. Välillä myös tympii pelejä mukailevat jatkuvat taistelukohtaukset jotka yleensä vaan selaan hutaisesti läpi. Oon myös tosi tarkka piirrosjäljestä ja häiriinnyn heti jos jälki poikkeaa liikaa piirtäjän vaihduttua. Hyvää on puolestaan hahmojen välisen vuorovaikutuksen seuraaminen (huvittaa miten tulkitsen monet Sonic kommentit flirttaileviksi hänen yhteistyökumppaneidensa kanssa .-D) ja mukaansatempaavat isommat juonenkäänteet. Ennätin jo lukea kaikki julkaistut lehdet ja nyt vähän harmittaa kun jatkoa julkaistaan kuukausittaan mikä on harmillisen vähän siihen nähden miten lyhyitä lehdet ovat, ja välillä tuntuu ettei tarina etene kun jonkun yksittäisen asian käsittelyyn saattaa mennä koko lehti, mut täytyy yrittää muistaa pitää silmällä uusien numeroiden julkaisuja.

Kirjoittelin lyhyen juonitiivistelmän meneillään olevasta tilanteesta: Tarinan lähtiessä käyntiin Sonicin päävihollinen Dr. Eggman on menettänyt muistinsa ja vaikuttaa tehneen muutoksen parempaan, mutta samaan aikaan hänen taistelurobottinsa tekevät yhä tuhoa. Onko muistinmenetys pelkkää esitystä vai käskyttääkö joku muu Eggmanin robotteja? Tapauksen selvitäminen kerää vähitellen kokoon kaikki Sonickin ystävät, ja he käyvät yhdessä taistoon. Juuri kun rauha näyttää palanneen erikoinen metallivirus leviää muuttaen kaikki tartunnan saaneet pahantahtoisiksi metallisiksi zomboteiksi.

Joo, oon jauhanut aiheesta jo liikaa mutta tässä olisi vielä vähän kommenttejani suosikki lehdistäni, varokaa spoilereita!

Issue #3 - Tykkään tämän numeron Knuckles-painotteisuudesta, sillä hänestä on yllättäen tullut yksi lempparini Sonic-hahmoista. Myös Wispejä oli kiva nähdä, sillä tunsin heidät entuudestaan Colours-pelin kautta.

Issue #5 - Muistinsa menettäneen Eggmanin ensikohtaaminen sysää kivasti juonta eteenpäin. Toki Eggmanin näkeminen herätti heti epäilyksiä, mutta samalla hän oli kuitenkin niin herttainen puuhastellessaan lasten kanssa ettei häntä voinut pitää uhkanakaan. Tykästyin myös paljon Chaotix-etsivätiimiin! Eggman Landin mainitseminen ja Shadowin saapuminen luovat mukavan dramaattisen lopetuksen.

Issue #8 - Oon lukenut tämän numeron läpi ainakin kolmesti mutku tää on niin hyvä! Mahtia kun pitkäaikanen suosikkihahmoni Silver liittyy tutkimustiimiin, ja mukaan tulee myös uusi tuttavuus Whisper, johon oon myös tykästynyt kovasti! Saataispa tämän salaperäisen yksinäisen suden taustoista jo pian tietää lisää!

Issue #9 - Tässä numerossa ehdottomasti parasta oli koko tiimin kerääntyminen koolle, ja heidän vuorovaikutustaan on ihana seurata matkalla Angel Islandille. Kerääntyispä ryhmä joskus muulloinkin vain viettääkseen aikaa keskenään ilman että heidän täytyy valmistautua johonkin taistelutilanteeseen.

Issue #10 & #11 -  Lopputaistelu masteroitunutta Neo Metal Sonicia vastaan on kokonaisuudessaan kiinnostavaa seurattavaa. Mukana on sopivasti jännitystä kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja välillä tulee takapakkeja, mutta vaikeudet kääntyvät lopulta voitoksi. Kerronta saa kivasti vaihtelua porukan jakautuessa pienempiin ryhmiin ja jokaiselle löytyy jokin oma tehtävä. Ainoa mikä jää harmittamaan on Mr. Tinkerin kohtalo, hän oli niin ihanan sympaattinen hahmo. <3

Issue #14 - Yay, toinen Silver painotteinen lehti, Sonicin ja Silverin yhteistyötä on jotenkin aina kiva seurata. En tähän mennessä oikein tiennyt mitä mieltä olisin uudesta pahiksesta Dr. Starlinesta, mutta nyt hän ainakin meni inhokkien listalle, ei Silveriä saa satuttaa, murr. >.-s Silver-parka, toivuhan pian!

Issue #15 - Ihanan dramaattinen lopetus kun Sonic saa tappelussa tartunnan metalliviruksesta, aattelin että viruksen uhreiksi joutuisi ensin muita tiimiläisiä mutta vaaraan laitettiin suoraan sarjiksen pääsankari, wow. (Seuraavaan numeroon liittyen petyin vähän siihen miten Sonic pystyi lieventämään tartunnan etenemistä, mutta sentään virus ei hävinnyt kokonaan.)

Issue #17 - Chaotix-tiimi on pulassa kun zombotit saapuvat heidän kaupunkiinsa, ja kolmikko tekee parhaansa evakuoidakseen kaikki terveet asukkaat turvaan.


🎮 Pelit

Kuukauden pelatuimmat:
  • The Sims 2
  • Just Dance
  • Papa's Scooperia
  • Mario & Sonic at the Winter Olympic Games
  • Eldarya
Eldaryaan julkaistiin uusi jakso, ja hmm... Panttivankitilanne on kiinnostava juonenkäänne ja Lancen motiiveista oli hyvä kuulla lisää, mutta valitettavasti jaksossa oli taas paljon valittamisenkin aihetta. Ensinnäkin, mikä ihme tämä "vaikeutamme kuvien saamista" -idea on ollut? Lähdin pelaamaan jaksoa ilman luntteja ja tietenkin missasin kuvan, ja nyt täytyisi jaksaa uusia koska tarviin sen Ezarel-kuvan. Tylsää kyllä kun pelatessa joutuu tarkistamaan tyyliin jokaisen valintarepliikin erikseen ja siinä menee into. Toinen surullinen asia oli yhteisen ajan puute Ezarelin kanssa, tiedän ettei se sopinut juoneen mutta silti. Ärsytti miten hahmo ei yhtään iloinnut nähdessään Ezin hengissä, aivan kuin hän ei olisi huomannutkaan asiaa... Sentään jaksossa oli pätkä Ezarelin näkökulmasta, vähän edes helpotusta ikävään. <3

Simssin peluussa on ollut taas vaihteeksi taukoa, mut rupesin nyt pelailemaan Mikaliinien epäperijöillä mikä nostatti taas peli-innostusta ja nykyään en saa edistettyä juurikaan mitään muita projektejani kun aina on niin kiire pelaamaan. .-D

Sit tietenkin taas tämä tärkeä Just Dance 2019 -tanssitilasto. .-D
Mi Mi Mi (12) 👖🏆 | Mad Love (12) 👖 | Sugar (11) | Fire (10) | Finesse (Remix) - Extreme Version (10) | Water Me - Tennis Version (10) | Work Work - Extreme Version (10) | Obsesión (10) | Mama Mia (10) | Bang Bang Bang - Extreme Version (10) | New Rules - Extreme Version (9) | Bum Bum Tam Tam - Mad Scientist Version (9) | Where Are You Now? - Hide-and-seek Version (9) | Work Work (9) | Where Are You Now? (8) | Sweet Sensation (8) | Havana - Tango Version (8) | Finesse (Remix) (7) | OMG - Extreme Version (7) | Bang Bang Bang (7) | I Feel It Coming (7) | A Little Party Never Killed Nobody (All We Got) - Twenties Version (7) | Not Your Ordinary (7) | Pac-Man (7) | Sweet Little Unforgettable Thing (7) | Milosc W Zakopanem (6) | Narco (6) | No Tears Left To Cry (6) | OMG (6) | Mad Love - Extreme Version (6) | Rave in the Grave (6) | Bum Bum Tam Tam (6) | Calypso (5) | Sangria Wine (5) | Rhythm of the Night (5) | I’m Still Standing (4) | Adeyyo (4) | One Kiss (4) Un Poco Loco (4) | New Rules (4) | Havana (3) | New World (3) | Shaky Shaky (3) | A Little Party Never Killed Nobody (All We Got) (3) | DDU-DU DDU-DU (3) | New Reality (3) | TOY (2) | Ça Plane Pour Moi (2) | Mi Mi Mi - Sassy Version (2) | Nice For What (2) | Water Me (1) | Familiar (1) ⌛ |

Papa's Scooperian pelailu on jatkunut. Kaikki asiakkaat on jo saatu auki, mutta kultatähtien keräämisessä menee vielä pieni ikuisuus. .-D Lupailin viimeksi pientä luetteloa lempi Papa-hahmoistani, ja tässä sellainen nyt olisi. Taylor on pitkäaikaisin lempparini, muistan miten joskus Pizzeriassa valmistin hänen pitsansa etukäteen valmiiksi kun bongasin Taylorin jonossa vaikka hänen edessä oli muitakin. .-D Myös Kingsley, Marty, Alberto ja Chuck ovat kuuluneet lemppareihini jo pitkään ja heissä on eräänlaista tunnearvoa vaikken juuri nyt ole kovin innoissani heitä palvellutkaan. Tämän hetken top 3 -lempparini olisivat ehkä Wylan B, Scarlet ja Robby.


💋 Random

Kisu - Pakko taas raportoida Kisun viimeisimmät seikkailut. .-D

Oltiin Fikun kanssa ihan normaalisti tulossa sisälle, ja suureksi yllätykseksi Kisu oli meitä eteisessä vastassa. Kisu oli meidän poissaollessa tullut ikkunasta sisään, missä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta tällä kertaa ikkunassa oli "lukitus" päällä ja Kisu oli työntänyt raollaan olevaa ikkunaa niin kovaa että muovinen lukitusjuttu oli mennyt katki. .-D

Kerran Kisu seurasi meitä kun oltiin menossa syömään. Kateltiin sit ikkunasta isin kanssa miten Kisu pyydysti saaliin, ja isi oli tosi vaikuttunut. Me vaan Fikun kanssa mietittiin nah, Kisu tuo meille saaliita näytille melkein päivittäin, ei oo niin ihmeellistä. .-D

Viimeisin juttu tapahtui eilen illalla. Kisu tuli meitä vastaan ja kieri somasti hiekalla, ja ilmeisesti ihailtiin asiaa liian suureen ääneen, sillä Kisun nimellä alkoi kuulua kutsuhuutoja, jolloin häipättiin paikalta Fikun kanssa. Kisupa ei kuitenkaan lähtenyt kutsuista huolimatta kotiin vaan seuraskin meitä. .-D

Bratz - Keksittiin yhtäkkiä Fikun kanssa että käytettynä saisi varmaan hankittuna halpoja Bratz-nukkeja, ja kun me ollaan niitä videoitamme jo yli vuosi tehty niin uudet kasvot voisi tuoda kivaa vaihtelua. Niin me sitten ostettiin kolme uutta nukkea, joiden sopeutumisesta muiden joukkoon on pian videoita luvassa, vahdatkaa siis täältä valmiina mitä tuleman pitää. ,-D


🎵 Musiikki

Kuukauden biisilista:

♫ Cheek ft. Jonne Aaron - Anna mä meen
Howie D - Dominoes
Backstreet Boys - Don't Go Breaking My Heart
Jannika B - En luovu susta koskaan
♫ Fall Out Boy - Fourth Of July
♫ Avril Lavigne - Hot
♫ Pet Shop Boys - It's A Sin
Simple Plan - Perfect World
The Black Eyed Peas - Rock That Body
Howie D - Shatterproof
Happoradio - Tehdään jotain kaunista
♫ Måns Zelmerlöw - The Core Of You

Biisilistasta ei ole mitään ihmeellistä kommentoitavaa, siinä on vaan kappaleita jotka ovat jääneet mieleen soidessaan usein.


📺 TV-sarjat

Kuukauden katsotuimmat:
  • Amazing Race
  • Selviytyjät
  • Hannibal
Kumpaakin Amazing Racea ja Selviytyjiä on jotenkin erityiskiva katsella tällä hetkellä. Amazing Racessa pareja on jäljellä silleen sopiva määrä, tykkään aina enemmän näistä kauden loppupään jaksoista kun kilpailijoiden suorituksia ehditään näyttää yksityiskohtaisemmin kun väkeä ei ole enää niin paljon. Selviytyjissä kahden heimon jakaminen kolmeksi oli kiintoisa käänne, mietin onko näin aiemmin tehty, sinänsä tuntuu tutulta mut en varmuudella muista. Lemppareitani jakautui oikeestaan kaikkiin heimoihin niin oon vähän kaikkien puolella. .-D Hyvä että Adam lähti Kenin liittoon viime jaksossa, he tuntuvat arvostavan häntä enemmän kun voimaparin ainoa perustelu oli "jos et pysy meidän mukana jäät yhdistymisessä milleniaalien ulkopuolelle", uhkailu on ärsyttävä tapa yrittää pitää toisia liitoissa. Uutena lempparina on pakko mainita Zeke!

Hannibalin kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat loistavia, joten odotin tietenkin paljon kolmannelta kaudelta, mutta heti kauden aloitus osoittautui melkoiseksi pettymykseksi. Kakkoskauden päätösjakso jätti suurimman osan päähenkilöistä vertavuotavina maahan makaamaan ja katsoja joutui jännittämään näiden hengen puolesta, ja sitten kolmannen kauden ekat jaksot käsittelikin pelkkiä Hannibalin ja Willin soolo-juttuja, joka vähän lässäytti tunnelmaa, ja oliko vasta neljäs jakso jolloin loppujenkin kohtalot viimein selvisi. Ylipäätään inhoan aikahyppyjä, eivätkä uudet henkilöt ole olleet kovinkaan kiinnostavia. Siitä on tykännyt miten Hannibalin ei enää tarvitse peitellä luontoaan, ja hän voi tuosta vain tappaa vierailijoitaan vaikka kesken aterian. Myös Vergerin kaksoset ovat olleet tällä kaudella kiinnostavampia. Vähän stressaa katsoa ilman tekstityksiä, mutta kun jälkikäteen lukee juonitiivistelmän jaksoista huomaa tajunneensa suurimman osan merkittävistä tapahtumista. Onneksi Hannibalissa on paljon pelkkiä visuaalisia kohtauksia ja hahmot puhuu jotenkin mukavan rauhallisesti niin sekin jo pelkästään auttaa mukana pysymistä. Vielä on muutama jakso katsomatta, joten älkäähän spoilatko sarjan loppuratkaisua (ei sillä että mun ois koskaan tarvinnut rajoittaa katsomistani sarjoista yms puhumista siinä pelossa että joku tulisi spoilaamaan, tämä on vähemmän suositun blogin valoisa puoli .-D).


Kysymys lukijoille:
En keksi mitään kysymystä .-o

Vaihtoehto 1: lol .-D
Vaihtoehto 2: Ei se mitään .-)

4 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Silver on ollut munkin lemppari soniceista. .-) Hauska että sua yhtäkkiä alkoi häiritä tietämättömyys hahmoista, ja löysit hauskan sarjakuvan. .--DD
Kiva että olet innostunut Mikaliineista. .-) Hyvä että tulin lukemaan sun osat, niin pääset pelailemaan eteenpäin. .-)
Tanssitilasto on hyvin tärkeä! Siihen tosin on ehtinyt tulla jo muutoksia. Itekseni mietin, mitkä kaikki on saaneet jo lisäpisteen. Tai en ees miettinyt, häiriinnyin jostain luvuista lukiessani. .-D
Mä en muista, kuka Wylan B on. .---DDDDD Mä innostuin tänään siitä Joe-Johnnysta. .-D Scarletista tykkäsin myös ihan ensisilmäyksestä asti. .-)

Kisu osaa aina yllättää, voi miten ihana. .--D <3<3 Tänäänkin on tuotu jo niin monta saalista näytille. .-D Oli mahtavaa miten Kisu oli murtautunut taloon. .--DDDD

En tiiä kuinka halvalla lopulta saatiin Bratzit, mutta uudet kasvot kyllä tuo piristystä. .-D Tosin mua stressaa se puhuminen, kun en oo ihan varma niistä äänistä. .--DD Clowiin jalka. <3

Me ollaan kuultu aika eri musaa. Kunpa mäkin kuulisin Fourth of Julya! Rock That Body on kyllä munkin korvaan soinut ihan kokoajan. .--D Lol. Ihana kun laitoit kuvat Howiesta ja Månsista. <3 Nyt kun heitä katselee, aika erilaisilta näyttävät kumminkin. .-D

Joo, Selviytyjiä ja Amazing Racea on kiva katella! Ihanaa kun niissä on tekstitykset. .---DD Mäkin olin iloinen, kun Figgy äänestettiin. Ken on hauska tyyppi. David on edelleen mun suosikki. .-D Amazing Racessa kaikki parit on aika kivoja, mutta tykkään eniten miestiimeistä ja miehistä ylipäätään siellä. .--D Lol.
Mua masentaa tosiaan toi Hannibalin loppukausi. Tykkäsin alussa siitä, kun kaikkea tapahtui paljon, mutta eka jakso oli mulle kyllä pettymys. .-D Ajan kuluessa oppii ymmärtämään puheita paremmin, eikä tarvii taistella sen eteen samalla tavalla kuin alussa. .-D Mä oon riemuinnut myös Alanan vaatteista. Paljon parempi toi uusi tyylisuunta. .-D Alana on muuttunut henkilönä kaikista eniten. Ennen hän oli sellainen iloinen ja intohimoinen tyttönen, mutta kokemansa jälkeen hänestä on tullut tosi vakava ja asiallinen. .-o Kaikki hahmot on ollut loppua kohden ehkä vähän liian hienoina. .-D Tänään just valitettiin kaikesta, joten ei mulla oikein oo uutta kerrottavaa. .-D

Hauskaa päivää. Onpa sulla monta lukijaa tuolla sivupalkissa. .-D Huomasin yhtäkkiä!

Kasa kirjoitti...

Silver onki sulle sopiva lemppari kun se on sellainen ns. yliluonnollinen hahmo, meedio/psychic tulevaisuudesta, joka tulee välillä vierailemaan nykyhetkeen korjatakseen tulevaisuudessa näkemänsä ongelmat. Tällanen pikainen hahmoesittely. .-D Noi sarjakuvat on kyllä ihan hauskoja kun pääsee juonesta kiinni. Mikaliineilla on mukava pelata, voi tosin olla että "normaali" simssin peluu ylipäätään innostaa. .-) Nyt on enää yksi pelattava perhe jäljellä, täytyis jaksaa julkaista lisää osia mut toisaalta säästelen vähän noita osia jos vaikka teen taas Mikaliiniviikon, nyt ei tosin ole niin montaa osaa säästössä kuin viime vuonna niin saa nähdä saisinko kokonaista viikkoa aikaiseksi. .-D Joo, just tämän julkaisun jälkeisenä päivänä tuli taas tanssitilastoa muutettua niin onkin jo vanhaa tietoa. .-D Musta tuntuu että Wylan on käynyt vaan mun päivinä sen sipulijuhlan aikana. .-D Hyvä Joe! Mäkin muistan jotain cupcakeria pelailuja kun Scarlet oli (kai?) silloin uusi ja tykkäsin palvella (palvoa) sitä. .-D Ihana Kisu, hän on niin taitava saalistaja. <3 Joskus Kisu varmaan vaan ilmestyy sisälle meidän poissaollessa vaikka ovet ja ikkunat ois kiinni, häntä ei pidättele mikään. .-D Joo, kauheen stressaavaa vaikka mulla oli vissiin vaan yks repliikki noissa dubeissa Jeidille. .-DD Clowiin jalka ja korvis! Fourth Of July tulee usein mun ämpältä, samoin Happoradion Monta miestä (tuli tänään jo kaks kertaa ämpältä .-o) mut unohdin näemmä listata sen. .-D Mietin kanssa sitä sun "Howie ja Måns ovat samanlaisia" kun kuvia valkkasin. .-D Ah tekstitykset, Selviytyjissä on tosin aika helpohkoa kielenkäyttöä mitä oon välillä jäänyt kuuntelemaan mut kiva kun saa tekstit valmiina. .-D David on viime aikoina ollut jotenkin vähemmän esillä mut kiva huomata miten hän nykyään pärjää kisoissa vähän paremmin. .-) Mun lemppari Amazing Racessa on jostain syystä tällä hetkellä se äiti (mut ei se poika). .--D Hannibalin kattomisessa mua ärsyttää varmaan eniten kun joutuu stressaamaan niistä epäilyttävistä ponnahdusikkunoista. .--D Ei kyllä oo ollut niin vaikuttava kausi, toivottavasti päätösjaksossa edes tapahtuu jotain, petyn jos se ei oo yhtä vaikuttava kuin se jakso minkä lopussa Hannibal antautui kiinniotettavaksi. Hienoa Alana-analysointia ja liian hienot hahmot. .-D Kuinkahan moni lukija enää mahtaa seurata? .-D Muistelen että niitä ois joskus ollut yli 20 niin vähän on siitä tiputtu, jostain syystä silloin blogin alkuaikoina lukijoita vaan ilmestyi. .-D Kiitos kommentista ja hauskaa päivää sinullekin! <3 .-) <3

Riina kirjoitti...

Sonicista on myös piirettyjä ja pari leffaa, joita kannattaa katsoa :) Ihan mielenkiintoisia ja mukavia katsottavia, ainakin mitä itse olen katsonut ;)

Kasa kirjoitti...

Ooh, täytynee joskus katella löytyiskö vaikka YouTubesta mitään. .-) Kiitos vinkistä ja kiva kun jätit kommenttia!