maanantai 10. kesäkuuta 2019

Vatsalihashaaste

Boho Beautiful -kanavalle julkaistiin vatsalihaksiin liittyvä haastevideo, ja päätettiin Fikun kanssa lähteä sen suoritukseen mukaan. Tämä haastevideo tuli hyvään väliin, sillä olin tuolloin tosi tympääntynyt normaalen vatsalihasharjoitusten takkuillessa, joten pääsin pitämään siitä taukoa ja kokeilemaan vaihteeksi uutta ja monipuolisempaa vatsalihastreeniä.


Aattelin että haaste olisi vain tehdä kahden viikon ajan kymmenen minuutin video ja se olisi siinä, mutta eihän siitä tietenkään niin helpolla päässyt. Haasteen sääntöjen lähempi tarkastelu paljasti, että tekemistä riittää joka päivälle 1-2 videota; toinen niistä oli aina tuo uusi video, ja sen lisäksi oli sitten erilaisia muita core workout -videoita + pari kevyempää lepopäivää. Jumppaamisen lisäksi haasteessa kehotettiin myös juomaan ja nukkumaan tarpeeksi sekä syömään terveellisesti, ja täytyy myöntää että lintsasin varsinkin sääntöjen ravintoon liittyvien ohjeiden noudatuksessa, ei herkuista tohdi kokonaan kieltäytyä... Otinkin päätavoitteeksi vain suorittaa päivittäiset videot.

Omaa kehitystä alkoi huomata nopeasti: Jo tokasta tai kolmannesta päivästä lähtien videon eka roll up/down -harjoitus ja pilates 100 suorittaminen "täydellisesti" (=jalat suorina ja hartiat ilmassa koko ajan) kävi helposti. Sen jälkeen en sitten juurikaan huomannut kehitystä, tietty päätä jaksoi pitää ylhäällä pidempään ja tälleen, mutta sekin saattoi vaihdella.

Vaikka samaa videota tuli tehtyä kahden viikon ajan en vieläkään pysty suorittamaan sitä mitenkään kevyesti läpi, joten kehittymisen varaa olisi varmaan vielä toisiksi kahdeksi viikoksi ja ehkä ylikin. Vatsalihasten lisäksi kaula rasittui tosi herkästi videon liikkeitä, enkä tykännyt hirveästi "suorilla jaloilla" tehtävistä osioista kun omat kankeat jalat ei niihin niin hyvin pysty. Vaikka lihakset selvästi vahvistui en ulkoista kehitystä huomannut mikä ei toisaalta edes yllätä. .-D Vähän luulen että mun pitäisi hankkiutua ensin eroon mahaplumpistani ennen kuin alan haaveilla näkyvistä vatsalihaksista (nyt tuli vaan mielikuva sellaisesta treenatusta pallomahasta jolla on vatsalihakset XD).

Jäin kaipaamaan venyttelyvideoita. Kyllähän mä sisällytin jokaisen treenikerran perään venyttelyrutiinini, mutta kun kahden viikon ajan tuli tehtyä pelkkiä workout-videoita jäi perus joogavideoiden puute vähän harmittamaan ja varsinkin jalat tuntui kangistuneen. Ylipäätään toivoisin näiden workout-videoiden perään edes viideksi minuutiksi venyttelyä, nytkin jäi välillä paikat vähän aristamaan: Alakyljet/uloimmat vatsalihakset jäi pari kertaa kipeiksi, ja viimeisinä päivinä sain jostain syystä sisäreidet jumiin.

Kiteytän vielä lopuksi mietteeni plussat ja miinukset -luetteloihin:

+ Kehitystä huomasi (=liikkeitä jaksoi tehdä paremmin ja pidempään).
+ Kivaa vaihtelua perus vatsalihasrutiinilleni.
+ Monipuolisesti tekemistä, joka päivälle oli haastevidon lisäksi linkattu eri video.
+ Kevyet lepopäivät.
+ Lisää liikunnallisuutta: Joogaan normaalisti joka toinen päivä, mutta haasteen kannustamana löysin itseni joogamatolta päivittäin.

- Kaksi workout-videota päivässä ehkä vähän liikaa, kyllähän niistä suoriutui mutta toisen videon kohdalla liikkeet tuli tehtyä vähän puoliteholla.
- Video tuntui välillä vatsalihaksia enemmän kaulassa.
- Venyttelyä olisi kaivannut muulloinkin kuin pelkkinä lepopäivinä (ehkä joka 2-3 päivä olisi voinut olla 1 pilates/workout & 1 yin/perus jooga yms.)
- Liikaa sääntöjä, kaikkea ei jaksanut noudattaa.
- Aikaavievä, päivittäin pitää varata haasteelle aikaa n. tunti (2x video + venyttelyt)
- En saanut pyykkilautavatsaa .-(

Möhh, olin just julkaisemassa kun kone heitti naamalle blue sreenin... Mut juu, aattelin jatkaa iltaa vilkuilemalla E3:n juuri alkanutta Ubisoftin live streamia jos sieltä saisi spoilereita uudesta Just Dancesta. ,-)

Kysymys lukijoille:
Aiotko hankkiutua kesäkuntoon?

Vaihtoehto 1: Jooo!
Vaihtoehto 2: Ei jaksa.

2 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Mun vatsalihakset tulee paremmin näkyviin, jos vedän vähän mahaa sisäänpäin tai muuten jännitän niitä lihaksia. Vähän kyllä tuntuu, että ton haasteen loppumisen jälkeen ne mahaplumpit palaa ja että vatsa oli littanana vaan ton haasten suorittamisen loppu aikana, kun tuli päivittäin lihaksia kiusattua. Ne pysyvät vetreinä. No joo. Satasiin sai lisää rasitusta, kun nosti hartioita vähän enemmän ylemmäs. Mä tykkäsin lepuutella päätä. .--D Mä siinä loppua kohden ilahduin, kun jaksoin tehdä paremmin sitä mun kammoliikettä, missä käsiä kuljetetaan sivusta päänyli ja keskelle jalka ilmassa. .--D Mun mielestä kaks viikkoa on ehkä liian pitkä aika, kun kiinnostus ehtii laskea loppua kohden ja sitä mukaan, kun videot pahenee. .--DD Ja vikana päivänä oikeestaan jopa ärsytti tehdä tota samaa videota. Se ois voinu olla esillä harvemminkin, kun siellä oli esim. se hyvä kisunsäikytysvideo ja talvijooga, mitkä on tosi tehokkaita videoita. .-) Kiva että oppi uusia vatsalihasliikkeitä monipuolisesti! Tänään oli kankea päivä mutta muuten tuntuu, että jalat on pysyneet venyvinä. .-D Sitten sitä Euroviisulistaa ihailemaan! Kiitos tästä. .-D

Kasa kirjoitti...

Ei auta mulla. .-D Eiköhän kaikki tulokset juu katoa samantien kun haaste loppui. .-D Jaksoin sataset paremmin kun lepuuttelin päätä sitä edeltävän liikkeen loppuvaiheessa. Mä aina lepuuttelin jalkoja usein maassa siinä käsienkuljetus-kohdassa. .-D Onhan toi kaksi viikkoa aika pitkä aika, mut hirvittäis jos ois sellanen viikon haaste jossa pitäisi tehdä joku tappovideo, mieluummin vähän kevyempi video ja pidempi haasteen kesto (kai). .-D Joo, noita core-videoita oli sen verran muitakin hyviä että tota uutta ois voitu tehdä vähemmänkin. Aij, mulla oli eilen varmaan paras päivä tähän mennessä siinä uudessa haasteessa. .--o Mut kankeeta on nyt, kyljet ihan kipeet, voi tosin johtua siitä kun jouduin vääntyilemään kummiin twisteihin nukkuessa kun kisu kävi jalan päälle nukkumaan. .-D Jee, meenkin lukemaan toista kommenttiasi. .-)