lauantai 10. helmikuuta 2018

Täältä tulee...

...taas enemmän tai vähemmän ajankohtaisista kuulumisista postausta. ,-)

Iik, ihmisiä
Mä olen aika monta viimeistä vuotta vältellyt kaikenlaisia sukulaisten tapaamisia jättäytymällä kotiin vanhempien lähtiessä jonnekin juhliin yms, mutta joulukuuhun sisältyi pari poikkeusta. Meidän naapurissa asustellut ukin veli kuoli (kutsun häntä nyt Jokeriksi), ja lähdettiin Fikun kanssa isin seuraksi hautajaisiin. Kirkon parkkipaikalla ihmiset sitten kätteli toisiaan, mihin eräs vieras totesi ettei varmaan koskaan ollutkaan ennen mua ja Fikua kätellyt vaikka kyseinen henkilö käy meillä aika usein kylässä. Isi oli yksi arkun kantajista, joten me kuljetettiin Fikun kanssa meidän perheen kukat haudalle. Syystä x (mun varmaan pitäis kertoa tää tarina etten sitten joskus vuosien päästä dementoituneena jää epätietoisuuteen, mutten oikein tiedä miten selittäisin asian järkevästi joten olkoot) mulla ja Fikulla oli sellainen mielikuva että me kaadutaan kirkon portaita laskeutuessa, mikä sitten huvitti meitä pitkin päivää. Ei me tietenkään suureen ääneen jutulle naureskeltu, mutta toivottavasti ei nyt käyttäydytty muiden silmissä kovin asiattomasti, sillä tarkoitus ei ollut olla mitenkään epäkunnioittava. Muistotilaisuus pidettiin viime vuodet asumattomana olleessa vainajan entisessä talossa. Ei varmaan edes oltu Fikun kanssa aiemmin käyty talon sisällä, sillä Jokeri rakensi n. kaksikymmentä vuotta sitten uuden talon, jossa muistan käyneeni pienenä ukin kanssa. Ukki vei mua ja Fikua pienenä myös soutelemaan Jokerin kumiveneellä mistä on jäänyt hauskoja muistoja lapsuudesta. Oltiin muistotilaisuudessa Fikun kanssa aika eristyksissä muista ihmisistä ja kulutettiin aikaa mm. kiertelemällä talossa ja epäilemällä että Sepolla ja Simolla on salaliitto meitä vastaan.


Toinen kotoa poistuminen ajoittui sitten Tapaninpäivälle, kun yhdet sukulaiset kutsuivat meidän perheen jokavuotisen tapansa mukaan joulun jälkeiselle vierailulle. Ollaan Fikun kanssa jättäydytty monet kerrat pois tältä reissulta, mutta nyt oli oikeastaan pakko lähteä, sillä kyseinen sukulainen uteli meiltä jo hautajaisissa ollaanko tulossa eikä siinä oikein kehdannut sanoa ei. Paikalla oli myös sukulaisten lapsia ja lapsenlapsia, joten väkeä oli vähän enemmän kuin olin odottanut mutta kyllä siitä päivästä selvisi ja oli jopa ihan mukavaa käydä pitkästä aikaa kyläilemässä ja sukulaisetkin vaikutti suorastaan yllättyneen meidän näkemisestä.

Mitä te oikein teitte?
"Mikä olisi parempi tapa aloittaa vuosi kuin tekemällä jotain noloa ja katua sitten asiaa koko loppuvuosi?" totesi Fikun kaveri kun uutta vuotta meillä juhlistaessamme keksittiin pelata kolmistaan laulupelejä. Joululahjaksi ostetun laulupelin mukana tuli sopivasti lisää mikkejäkin että päästäisi kaikki yhtä aikaa ääneen (soololauluun Fikun kaveria ei kuulemma välttämättä olisi saatu suostuteltua). Fikun kaveri oli aluksi niin huolissaan lauluideasta että ajatteli joutuvansa juttelemaan illan aiheuttamista traumoista psykiatrinsa kanssa, mutta kun kun päästiin vauhtiin tuntui Fikun kaverikin rauhoittuvan (varmaan siksi että me kuulostettiin Fikun kanssa niin kauheilta laulaessamme ettei tullut paineita. XD) Nyt kun on jää murrettu laulupelien tiimoilta niin saatetaan laulella useamminkin kolmisteen, ja suunniteltiinkin että meidän kymmenestä laulupelistä riittää melkein vuoden jokaiselle kuukaudelle oma laulupeli läpikoluttavaksi. .--D

Palju
Sain yllätyksekseni kutsun yhden Fikun kaverin järjestämään paljuilulillumisiltaan ja päätin lähteä kun mukaan kerran pyydetään. Matkat oli tarkoitus hoitaa niin että ajetaan ensin Fikun kanssa keskustaan ja sieltä Fikun kaverin kyydillä jatketaan matkaa. Me ei olla Fikun kanssa koskaan ajoissa kun pitää ajaa autolla ja saatetaan saapua määränpäähän tunteja myöhässä, mutta nyt oltiin siinä mielessä hyvissä ajoin lähdössä matkaan ettei oltu myössä vasta kuin 15 minuuttia suunnitelluta aikataulusta. Oltiin juuri istahdettu autoon kun mä päätin huvikseni vilkaista oliko matkamusiikiksi varattu Simple Planin levy kotelossaan, ni eipä tietenkään ollut ja sitä piti sitten juosta hakemaan. Tiekin oli tosi liukas ja meidän meno hidastui entisestään kun köröteltiin aika hiljakseen. Ei ihan ehditty perille aiemmin sovittuna ajankohtana. .-D

Vietettiin sitten iltaa MIKA-porukalla (=meidän kaikkien nimien alkukirjaimet) ja tilanne oli varsin mielenkiintoinen, sillä I:n & A:n välit olivat monesta seikasta johtuen vähän kireät, eikä kukaan tiennyt tultaisiko illasta selviämään ilman riitoja, mutta jollain ihmeellä kaikilla vaikutti olleen hauskaa. Mä olin ekaa kertaa käymässä A:n luona, mutta Fiku oli perehdyttänyt mua sen verran hyvin etukäteen kaikesta että tuntui kuin olisin hengannut samassa porukassa aiemminkin kun olin perillä mm. A:n tietyistä käytöstavoista. .-D Taloudessa oli lemmikkeinä kissa ja koira, ja mä kissaihmisenä olin enemmän sen kisulin perään, mutta harmiksi tämä oli vähän säikympi tapaus. Kisu tuli kuitenkin kerran mun silitettäväksi, ja A ihmetteli asiaa sillä yleensä kissa ei kuulemma luota vieraisiin niin nopeasti.

 Paljun viimein lämmettyä päästiin pulahtamaan lämpimään veteen ja lilluttiin siellä varmaan lähemmäs kolme tuntia kuunnellen samalla musiikkia. Loppuilta tulikin sitten vietettyä telkkarin ääressä A:n säätäessä perheen älytelkkarin kanssa. Päädyttiin mm. katsomaan YouTubesta "Hullu, hullumpi yläaste" -sarjan jaksoja, jotka kuvasi kliseistä huolimatta yllättävän hyvin yläasteen meininkiä, tosin mun yläasteaikoina kymmenen vuotta sitten some ei ollut vielä niin suuri juttu. Mua jäi jälkeenpäin vaivaamaan miten sarja jatkui, sillä tubesta ei löytynyt kaikkia jaksoja, häiritsevää. D-.

Fiku kuvasi mua juuri ennen kotiinlähtöä.
Hurts top 30 -lista
Fiku innostui marraskuun Hurtsin keikan jälkeen top 30 Hurtsin kappaleet -listan tekemisestä, ja sovittiin että kumpikin tekee ensin oman listauksen, ja sen jälkeen voidaan vertailla meidän tuloksia ja järkyttyä kun toinen on sijoittanut huippubiisit ihan väärille sijoille yms. .-D Listat valmistuivat viimein, ja päädyttiinpä ihan tekemään meidän yhteistuloksista video. ↓ Vaikka me Fikun kanssa samaa musiikkia tykätäänkin kuunnella on meillä kummallakin varsin erilaiset kriteerit joita hyvältä biisiltä odotamme, joten yhteenvedosta tuli ihan mielenkiintoinen. Tää top-30 projekti oli sen verran hauska toteuttaa että suunniteltiin tekevämme jotain vastaavanlaista muidenkin meidän yhteisten suosikki artistien/bändien kohdalla. Jos paikalle osuu muita Hurtsin kuuntelijoita niin listaahan omat suosikkibiisisi kommentteihin!



Tanssifiilis
Fikun kaveri ilmoitti yllättäen että hänen tekisi mieli tulla meille pelaamaan tanssipelejä, ja ollaankin nyt ehditty melko lyhyen ajan sisällä pitämään kolmisteen kaksi tanssituokiota mikä on paljon, sillä yleensä meidän ryhmätanssikerroille tulee usean kuukauden väli. Ensimmäisen tanssikerran jälkeen hankittiin uusi Just Dance -peli, ja tietysti Fikun kaveri piti kutsua/pakottaa kokeilemaan sitäkin, joten seuraava tanssikerta seurasi sen takia aika pian ensimmäistä. Kuten aina, on meidän kolmisteentanssit välillä melkoista säätöä kun juoksennellaan kaikki yhtä aikaa miten sattuu meidän ahtaassa huoneessa, eikä nestehukalta, naurulta, verisiltä naarmuilta tai kipeilta lihaksilta ole vältytty, mutta hauskaa on ollut aina. .-D Laitan tähän loppuun pari hauskaa keskustelupätkää meidän tanssikerroilta:

I: "Nyt sä menet istumaan tohon lattialle."
M: "Istumaan?"
I: "Niin, tässä tanssissa istutaan."
M: "Aa, mä luulin että mua oltiin ajamassa nurkkaan häpeämään kun oon niin huono."

I: "Suunniteltiin K:n kanssa että me voitaisi syödä ennen tarjoilua."
M: "???"

Ei ole kovin kummoisissa merkeissä tämä vuosi alkanut, just eilen laskeskelin etten taaskaan ole kotoa poistunut ainakaan kuukauteen. .-D Mut tää leppoisa oleskelu on ihan mukavaa, ja viime päivät on menneet suurilta osin erilaisten pelien parissa, mutta säästän niistä enemmän kerrottavaa sitten seuraavaan suosikkipostaukseen. Lopetellaan postaus tähän Happoradion biisiin. Tubesta ei valitettavasti löydy kaikkia Happoradion uuden albumin kappaleita, joten en saa tähän juuri sitä biisiä joka mulla nyt soi, mutta tässä toinen kappale Happiksen Kauniin kääntöpiiri -levyltä:


Kysymys lukijoille:
Näitkö jouluna sukulaisia?

Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

Ei kommentteja: