tiistai 13. kesäkuuta 2017

Korkeakoulujen pääsykokeissa...

...tajuaa miten tyhmä ihminen on. Vaikka kokeeseen olisi valmistautunut niin heti kun päätyy istumaan yliopiston tai ammattikorkeakoulun luentosaliin ja kääntää koekysymyspaperin auki tuntuu ettei tiedä mistään mitään ja kokeen jälkeen jää ihan aivoton fiilis ja suorastaan hävettää palauttaa epämääräiset koevastaukset. Joo siis, kävin parissa pääsykokeessa ja kuten äskeisestä voi päätellä ei kovin hyvin mun osalta mennyt. XD

Taidehistorian ja -kasvatuksen pääsykoe (18.5. Jyväskylä)
Haettiin Fikun kanssa kummatkin tähän koulutukseen, joten matka oli mukava kun voitiin mennä yhdessä. Kauhisteltiin miten junalla matkatessa pääsykoepaikkakunnalle Jyväskylään matka olisi maksanut 46€/henkilö yhteen suuntaan, joten meidän reissu olisi maksanut menopaluineen lähemmäs 200 € mikä on ihan naurettavan ylihinnoiteltua VR:ältä. Onneksi tajuttiin vilkaista bussillakulkumahdollisuuksia ja saatiin nettitarjouslippujen ansiosta hoidettua Lahti-Jyväskylän väliset matkat hintaan 34 € eli paljon halvemmin koko setti mitä junamatka yhteen suuntaan olisi maksanut. Mä en ollut kovin innoissani bussilla matkustamisesta, koska yläasteaikaisista koulumatkoista on jäänyt ns. "bussitraumoja". Muistan yhä miten mulla oli jokapäiväisenä pelkona mm. bussikortin mahdollinen toimimattomuus ja stoppinappulan painaminen oli ahdistavaa, varsinkin kun ne ei aina toimineet ja yksi ärtsy kuski väitti aina ettei nappuloissa ole vikaa ja ajoi kerran jopa tahallaan pysäkin ohi vaikka tiesi että mä olisin jäänyt pois kyydistä... Muutenkin näin junalla matkustamiseen tottuneena jännitti vähän miten bussimatka sujuu sillä meillä ei ollut minkäänlaista tietoa esim. siitä miten bussit pysähtyy pysäkeille tai asemille eikä Matkahuollon sivuillakaan oltu kerrottu mitään, onko tällaiset asiat muka niin itsestäänselviä? .-D Kaikenlisäksi mulle iski pelko matkapahoinvoinnista vaikken oo koskaan sellaisesta kärsinyt, mut maha nyt on viime aikoina ollut vähän "epävakaa" niin kaikkeen pitää varautua... Maha oli onneksi matkan ajan varsin tyytyväinen, mitä nyt tuleva koe jännitti, ja ihana bussikuski kuulutti aina millä pysäkillä oltiin niin sen puolesta ei tarvinnut pelätä. Matkat menivät siis ihan kivasti, ja mulle jäi oikein hyvä fiilis bussilla matkustamisesta ja nyt kun tuli todettua ettei siinä oo mitään pelättävää niin voisi jatkossakin harkita matkojen taittamista bussin kyydissä. .-)

Asemalta oli yliopiston kampusalueelle käveltävää n. 20 minuutin mittainen matka, mut ehdittiin silti hyvissä ajoin paikanpäälle ennen kokeen alkua. Koekysymykset on nähtävissä täällä, ja tuota... Ekasta tehtävästä tein jokusen ihan hyvänkin havainnon kun jälkeenpäin googlailin tietoja maalauksesta, mut mitään merkittäviä uskonnollisia tai historiallisia juttuja en saanut tuolta ajanjaksolta mieleen + mun tietämys symbolismista taiteessa ei ollut mikään kaikkein paras, tai kun siinä periaatteessa pitäisi kelvata kaikki kunhan vaan perustelee mielipiteentä (paitsi jos tulkitsee ihan "väärin"). Kakkostehtävä oli siinä mielessä haastava että vastauksessa piti huomioida kahta lähdetekstiä. Kaiken lisäksi mulle iski viimeisen tunnin aikana tyyliin 20 minuutin mittainen "ei jaksa keskittyä, en tajua lukemaani, en jaksa tehdä mitään" -olotila ja sit viimeisillä minuuteilla piti kuitenkin yrittää saada jotain järkevää tekstiä aikaiseksi... Oishan toi koe voinut paremminkin mennä, kakkostehtävä jäi sen verran pahasti kesken ettei tuon kokeen perusteella opiskelupaikkaa irtoa, mut tulipa vähän nähtyä Jyväskylää ja hallitsen ehkä bussilla kulkemisen jatkossa. ,-)

Jumitus!

Fysioterapeuttikoulutuksen pääsykoe (2.6. Lappeenranta)
Yllätyin suuresti kun sain tietää SOTELI-esivalintakokeen mentyä läpi sellaisilla pisteillä että sain kutsun varsinaiseen valintakokeeseen. Vähän mietin oliko järkevä idea laittaa yhteishaussa haluamakseni koulutuspaikaksi Lappeenranta kun lähempänäkin olisi päässyt alaa opiskelemaan, ajattelin kai etten tule pääsemään esivalintakoetta pidemmälle eikä matkustusmahdollisuuksista olisi tarvinnut stressata, mut kun kerran tilaisuuden sain niin pakkohan mun oli lähteä pääsykoetta kokeilemaan. Koe alkoi heti kahdeksalta aamulla, joten julkisilla ei paikanpäälle olisi aamuksi ehtinyt, eli paikalle olisi pitänyt tulla jo edellisenä päivänä ja yöpyä jossain. Mähän en tietenkään näin järkevästi toiminut, vaan pääsykoe aamuna/yönä mulla oli herätys klo 03:30 ja aamuneljältä lähdin vaivaisten kahden tunnin yöunien voimilla ajamaan kohti Lappeenrantaa. Fiku oli ihana ja lähti mukaan mun tueksi/kartanlukijaksi, ja tää olikin ensimmäinen kerta kun me lähdetään kahdestaan ajamaan niin kauas, mut melko helppoa oli löytää määränpäähän vaikka navigaattori vähän sekoili kutostiellä olevien tietöiden aiheuttamien tiesulkujen vuoksi ja onnistuttiin useemman kerran ajamaan milloin mihinkin umpikujaan... Koulun parkkipaikalla oli jonkun verran muitakin autoja, mut ehdittiin paikalle sen verran ajoissa että siellä oli vielä hyvin tilaa ja pääsin pitkästä aikaa treenaamaan ruutuun peruutusta. Viereisissä autoissa sai sitten seurata mun "iskelmäperuutusta", enkä tiiä katseliko ne huvittuneena mun pieniä autonhallintaongelmia vai ihmettelikö ne meidän musavalintana ollutta iskelmälevyä joka jumputti ihan täysillä kun ei jostain syystä tajuttu yhtään hiljentää musiikkia parkkialueelle tullessa. .--D Toinen hauska termi mun ajosta oli "reunapärinät", kun leveäkaistatiellä yritin antaa ohitusapua väistämällä reunemmaksi, jolloin ajoin välillä tärinäraitojen päälle.

Koe alkoi klo 08.00 ja mä ehdin koluta koepaperin kertaalleen läpi niinkin huimassa ajassa kuin kymmenessä minuutissa. Koe oli pelkkiä "valitse oikea väittämä" -tyyppisiä kysymyksiä, joten sen kanssa ei kauaa mennyt aikaa. Jouduin valitettavan moneen kohtaan arvaamaan vastauksen, sillä en pääsykoekirjaa lähtenyt hankkimaan kun toivoin lukiokirjojen ajavan lähes saman asian, mut niin, toivotaan että arvailin paljon oikein. .-D Kirjallisen kokeen jälkeen saatiin aikataulut, jossa meidät oli jaettu neljän hengen ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle oli merkitty haastattaelun ja liikuntakokeen ajankohdat. Mä vähän epäilen sainko tehtyä haastattelijoihin vaikutusta, mulla ei ollut juuri mitään kattavasti perusteltuja vastauksia ja jotenkin jäädyin ihan täysin kun piti keksiä hyviä itsestä luonteenpiirteitä fysioterapeutin ammattia ajatellen. Haastattelutilanteen kruunasi kaiken lisäksi se että lähtiessäni sekosin ovista ja vääntelin tovin lukitun oven kahvaa kunnes tajusin ettei siitä pääsekään ulos ja siirryin seuraavalle ovelle. XD Liikuntakoe oli sit mun osalta vasta puolenpäivän jälkeen, joten päätin hyödyntää tilanteen ottamalla päikkärit autossa, mikä oli siinä mielessä huono vaihtoehto että ne mun ryhmän muut jäsenet ehti keskenään viettää aikaa ja mä olin sit paikalle tullessa vähän ulkopuolinen, mut onneksi nää muut mun ryhmän jäsenet oli tosi mukavia ja toi hyvää ilmapiiriä mm. kannustamalla kaikkia, ja joku totesi että meidän ryhmästä kaikki neljä pääsee ensi syksynä opiskelemaan, ja kerkesin jopa vaihtaa muutaman sanan yhden ryhmäläiseni kanssa. Liikuntakokeessa oli kaksi osiota, ja ekana meidän liikkuvuutta ja muistia testattiin erilaisten liikesarjojen avulla. Mä ootin tältä osiolta paljon, sillä wiin tanssipelien ansiosta oon oppinut omaksumaan mallin mukaan tehtäviä liikkeitä, mut vaikeitahan noi oli kun mallia näytettiin vain yhden kerran, ja sit piti muistaa ulkoa neljä eri liikesarjaa. Sen jälkeen meillä oli vielä vapaamuotoista liikkumista musiikkikappaleen tahdissa, mikä oli mun kohdalla enimmäkseen epämääräistä ympyrän juoksua. Ei siinä tilanteessa osannut täysin heittäytyä mut yritin pysyä koko ajan liikkeessä, koska paikalleen jäätymistä ei katsottaisi hyvällä. Sitten alkoi liikuntakokeen toinen osio, jossa jokaiselle arvottiin erilainen jumppaväline sekä ruumiinosa, ja sit näiden pohjalta piti luoda esim. liikesarja tai venytys joka vaikutti kyseiseen lihakseen ja lopuksi liike piti ohjata muulle ryhmälle. Mä jouduin toimimaan ryhmänvetäjänä ekana koska aakkosjärjestys, ja sit niiden muiden ohjausta seuratessa sain vain huomata miten hyvin ne tilanteen hoiti muhun verratessa. Olin tätä osiota varten harjoitellut paljon erilaisia venytysliikkeitä, mutta sen jumppavälineen mukaantulo mutkisti asioita, varsinkin kun mä en koskaan kuullutkaan mistään bosupallosta. .-D Fysioterapeutin pääsykokeista jäi kauhea cringe pariksi päiväksi, mut alan vähitellen päästä yli häpeästä.

Fiku ikuisti mun opiskeluposen!
Vaikken loistanutkaan pääsykokeissa ei mulle jäänyt niistä mitenkään toivoton olo, sillä mulle ei oo loppujen lopuksi niin väliä pääsenkö edes opiskelemaan ja mitä nyt oon näissä korkeakoulujen pääsykokeissa nyt tänä keväänä ja neljä vuotta sitten lukion jälkeen pyörinyt niin alkaisi vaikuttaa siltä ettei mun taidot riitä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, että täytyisi keksiä jotain "omalle tasolle" sopivampaa opiskelupaikkaa. Tietysti nyt kun näki vaikka ton fysioterapeuttikokeen rakenteen osaisi ensi kertaa varten valmistautua paremmin kun tietää mitä odottaa, mut mulla on enemminkin sellainen asenne et kun ei ekalla kerralla onnistu niin moti menee ja aattelen "ei sitten"... Sentään sain blogiin jotain erilaista kerrottavaa näistä pääsykoekokemuksista. .-D

Kokoan vielä tähän loppuun pienen biisilistan pääsykoematkoilta mieleenjääneistä kappaleista, eli tämmöinen soittolista tällä kertaa:


Kwan - 10 000 Light Years
Joe Jonas - All This Time
Lovex - Don't Let Me Fall
Joe Jonas - Fastlife
Kent - FF
Guru Josh Project - Infinity 2008
Joe Jonas - Just In Love
OneRepublic - All The Right Moves
Eric Prydz - Pjanoo
Nathan Trent - Running On Air
Mika - Stuck In The Middle
Sergey Lazarev - Take It Off
Mika - Talk About You
Anna Eriksson - Tien Selvemmin Nään
Lily Allen - The Fear
We The Kings - XO

Kysymys lukijoille:
Kumpi ala?

Vaihtoehto 1: Taidehistoria
Vaihtoehto 2: Fysioterapeutti

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Auts, pääsykoepaniikki on tuttu tunne :"D Varsinkin ensimmäiseltä englannin pääsykokeeltani josta en edes muista mitä siihen tarinoin mutta sillä kerralla en päässyt minnekään :"D
Fysioterapeuttikoulutus kuulostaa jotenkin pelottavalta, mutta itse asiassa tuo kuva tuosta taidehistorian pääsykokeesta vaikuttaa tutulta :D
(Psst, itse olen ollut opiskelevani Jyväskylässä ennen kuin päätin että tämä seuraava vuosi on välivuosi ennen kuin pääni irtoaa. Se ei ole liian paha paikka vaikka ekana vuotena olinkin eksyä vähän joka paikkaan ;) )

*Ryhtyy popittamaan All The Right Movesia*

Kasa kirjoitti...

Pääsykokeissa riittää kyllä panikoitavaa, joskin mun osalla suurin huolenaihe on usein miten löytää paikanpäälle vieraalla paikkakunnalla. .-D Voih, englannin pääsykoe vaikuttaa vaikealta! Joo no, varmaan ihan hyvä jos en pääse opiskelemaan fysioterapeutiksi, pääsykoe oli sen verran traumaattinen kokemus etten varmaan selviäisi koulutuksesta läpi. XD Ooh, vai on Jadekin opiskellut Jyväskylän suunnalla. .-o Me ei sentään Jyväskylässä eksytty, reitti tosin oli melkeimpä pelkkää suoraan kävelyä että siinä jos olisi eksynyt niin... .-D Välivuosi kuulostaa hyvältä tulevaisuuden suunnitelmalta, voisin itekin mielelläni pitää toisen putkeen. .-D Hauskaa popitusta ja kiitokset kommentin jättämisestä! .-3