keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ehdin jo...

...iloita kärsittyäni jokavuotisen syysflunssan elokuussa ja ajattelin että nyt saa taas olla terveenä, mutta jostain iski syysflunssa kakkonen jota olen potenut jo yli viikon. Yleensä sairastaminen menee niin että alku on pahin ja sen jälkeen tauti alkaa hellittää, mutta tää flunssa on joku tujumpi tapaus joka vain voimistuu päivä päivältä. Joka päivä vaan odottaa että tulisi jo seuraava päivä ja tauti helpottaisi, mutta toisaalta illalla ei yhtään huvita mennä nukkumaan kun tietää että aamulla saa yskiä vihreää limaa kurkusta ja niistää monta talouspaperillista verensekaista räkää (olisi tehnyt mieli testata toimiiko räkä niinkuin vesivärit ja katsoa tuleeko keltaista ja punaista sekoittamalla oranssia, mutta en sitten viitsinytkään). Nyt ollaan onneksi jo voiton puolella ja tauti on heikentymään päin, mutta menee silti varmaan vielä useampikin päivä että on täysin kunnossa. Yskää kuitenkin pukkaa, ja se on jotenkin tuskainen yhdistelmä kipeiden kylkien kanssa. En ymmärrä mitä tapahtui, yhtäkkiä kylkiin ja selkään iski jännä kiputila, ihan niin kuin olisi unohtanut venytellä kovan liikuntasuorituksen jälkeen. Siinä sit tietenkin alkaa kuvitella kaikkia mahdollisia syitä kivulle, ehdin esimerkiksi pelätä että...
  • ...oon yskinyt kylkiluuni poikki
  • ...oon yskinnälläni aiheuttanut jonkin sisäisen verenvuodon, ja varsinkin alkuvaiheessa kun kipu oli vain toisessa kyljessä ja levisi siitä aattelin että kipua tulee sinne minne veri liikkuu
  • ...niistämisestä ja muusta räkimisestä huolimatta olen niellyt paljon limaa, ja aattelin sit että nyt se räkä pursuaa jostakin väliköistä kylkiin ja aiheuttaa kipua
  • ...joutuisin selkäleikkaukseen
  • ...sairastan keuhkokuumetta
  • ...keho on halvaantumassa ja kuolen pian (joo no ei sentään XD)
Tällä hetkellä oon kuitenkin eniten sillä kannalla että vyötäröseudun lihakset ovat rasittuneet liiasta yskimisestä, en ees tiennyt että näin voi käydä. .-D Ikävä vaiva jo valmiiksi, vielä ikävämpi kun aina vaan yskittää lisää ja kylkiin polttelee jokaisella yskäisyllä. X-P Oon sit yrittänyt vältellä yskimistä imeskelemällä jatkuvasti karkkia (rip hampaat) jotta kurkku pysyis kosteana. Täytyy nyt katella lähteekö kipu sitten kun tästä yskästä päästään ja jos ei niin huolestutaan vasta sen jälkeen.

No juu, tämän sairastelun takia mulle ei kuulu mitään ihmeempää ja kotosalla oon vaan oleskellut (näin se aika tosin kuluu suurimmaksi osaksi silloinkin kun olen terve, eheh). Yskimisen lisäksi olen viimeisen 24 tunnin sisällä hypistellyt postissa tulleita Black Friday -ostoksiani ja yrittänyt muistuttaa itseäni siitä että saan ottaa ne käyttöön vasta jouluna sekä vähän fangirlannun Phandomin vuosittaisen juhlinnan aiheen, uuden PINOF-videon julkaisun takia. x-3


Kävin eilen läpi vanhoja hyvää musaa -soittolistojani ja löysin vaikka kuinka hyviä biisejä joista osan olin kokonaan unohtanut. Sen jälkeen kun YouTube alkoi tunkea joka videon alkuun niitä skipattavia mainoksia lopetin musiikin kuuntelun tuben puolella, joten tässä ehti olla useamman vuoden väli siitä kun viimeksi olin joitakin listojen biisejä kuunnellut. Tässä nyt loppumusaksi yksi biisi jonka "löysin uudelleen":


Kysymys lukijoille:
Yskittääkö?
Vaihtoehto 1: Joo. .-P
Vaihtoehto 2: Ei. .-)

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Noi taudit on kyllä ilkeitä. Toi räkäklimppijuttu oli ällö. .-D Haha, yskiny kylkiluut poikki! .-D Sä oot ihana. <3 Upeita näkemyksiä, en kestä. .--DD Jee, uudet ostokset ja Phil is not on fire!!! <3 Ja vanhat uudet musat, ah. Nam.

Kasa kirjoitti...

Kyllä, ilkeitä ja ällöjä tautijuttuja. .-D Hah, onhan se hyvä varautua kaikkiin mahdollisiin luumurtumiin yskän takia. .--D Hyvä et nää näkemykset viihdyttää. XD Olkaamme ihania. <3 Tästähän muodostuu melkein se "hääjuttu", on koossa jo uusia ja vanhoja asioita, mitäs sinistä ja lainattua keksitään mukaan? Ihanat kommentoi. <3