torstai 24. heinäkuuta 2014

Kehittelin tämmöisen...

...postausidean, että laittaisin päivän ajan tekemisiäni ylös satunnaisen kellonaikojen kohdilta, ja julkaisisin lopuksi tuotoksen. Tässä siis pääsette seuraamaan mun keskiviikkopäivää:

12:10 Kömmin vihdoinkin ylös sängystä. Heräsin jo joskus puoli kahdentoista aikaan, mutta harvemmin sitä jaksaa nousta sängystä heti. .-D

12:26 Kone on käynnistyksen jäljiltä vähän jumissa, ja odottelen selaimen latautumista. Menen FlirttiStooriin katsomaan joko asukisa on ratkennut mutta ei vieläkään. Hyi Mermy, olet jo kaksi päivää myöhässä.. Jään pyörimään foorumille mutten jaksa ottaa osaa oikein mihinkään keskusteluun.

12:50 Pelailen edellä mainitun pelin muiden servujen minipelejä.


13:06 Olen siirtynyt pelaamaan Cromimiin pikkupelejä. Vähän kyllästyttää koko paikka, mutta olen ottanut tavoitteeksi päästä top 20 hoitajan joukkoon, joten pikkupelit on aina pelattava jotta saa kaikki pisteet. .-D

13:14 Laitan kattilaan vettä kiehumaan. Tarkoitus olisi tehdä ruokaa jotta saadaan syötyä lihapullat pois pilaantumasta.

13:26 Pikkupelit on saatu pelattua, enää on jäljellä hamsujen ruokkiminen ja häkkien puhdistus. Ilmassa lentävää ruokaa. .-D

13:49 Ruuan valmistumista odotellessa alettiin pelata Fikun kanssa Mariokarttia. Otettiin kuitenkin liian pitkäkestoinen ajo, ja piti jättää kesken kun ruoka ehti valmiiksi ennen meitä. .-P

14:04 Katellaan syödessämme Alfred J. Kwakia. ♥ Mun käy sääliksi Karski Kattia, joka tuomittiin toisessa Shakkikuningatar-jaksossa syyttömänä vankilaan (ainakin oletan sen päätyneen vankilaan, koska tämä oli viimeinen jakso jossa katti esiintyi).
Fikun pohdinnanaihe: "Miten isä sai ostettua ruokaa silloin kun Alfred oli pieni?"

14:35 Isi lähti viemään Fikua kavereiden luo, ja äiti lähti samalla keskustaan, joten jäin yksin kotiin ja päätin pelailla yksinollessani Sing Ittiä, kun kukaan ei ollut kuulemassa. .-D Jostain syystä olin koko ajan kuulevinani jonkun paukuttelevan auton ovia ulkona, vaikkei siellä olisi pitänyt ketään olla. Menin kuitenkin varmuuden vuoksi laittamaan ikkunoita kiinni. .-D

15:09 Lauloin Demi Lovaton Don't Forgetin pistein 1,527,709.

15:23 Edelleen pelailen. .-D Harjoittelen laulamaan Jacopo Sarnon E' Tardia matalammalta. Joskus aikoinaan vedin sitä korkealta, koska silloin sain paremmin pisteitä, mut tykkään enemmän mukailla laulajan ääntä. Vanhasta tottumuksesta on vaikea päästä eroon. .-P Tää video on muuten joistain kohtaa erilainen kuin siinä pelissä, mitä lie sensuroitu "pahoja" kohtia lastenpelistä tai muuten sekoiltu. .-0

15:44 Kirjoitan Riinan postaukseen kommenttia!

15:52 Nyt lueskelen Jussin postausta tyylikkäästi melkein viikon myöhässä. .-D

16:50 Isi teki mulle leipää pahalla voilla. ♥ Pieni selvennys, miten rasvoja + muitakin ruoka-aineita meidän perheessä kutsutaan:
Margariini = voi
Voi = paha voi
Leikkele = läski
Sinappikurkkusalaatti = moska
Suola = suolet/suolia
Kokis/limu = koksi

17:02 Pelailen Fikun puolesta sen pikkupelit, kun Fiku aikoo jäädä kavereiden luo yöksi eikä ehdi itse.

17:45 Oon siirtynyt telkkarin luo kattomaan Salkkareiden kesäuusintoja. Ei oikeestaan edes kiinnosta mutta en raaski jättää katsomattakaan. Kesäperinne. .-D Tämän hetken parhautta on varmaan Sallan ja Ismon riidat. .-D

18:07 2/3 Salkkarijakso menossa. Niko ja Jenni pelasi Wiillä. .-D Yks juttu mitä kaipaan näistä vanhoista jaksoista on Oona ja Miro. Ärsyttää, että vaan Heidi ja Peppi jäi tosta nuorisoporukasta sarjaan pidemmäksi aikaa. .-s

19:01 Ollaan useampana iltana pelattu Fikun kanssa Tinttipeliä, ni sen innoittamana aloitin nyt ties kuinka monetta kertaa elokuvan seikkailu -osion läpipeluun uudelleen. .-D Nyt onkin ollut pidempi tauko sen pelaamisesta, ja kerrankin katsoin kaikki videopätkätkin huolella, jolloin pelaaminen oli mukavaa. .-)

19:54 Hups, kohta oon pelannut jo tunnin putkeen! Nooh, sit kun saan tän laivakohdan loppuun ni voisin pitää tauon.. Oon tässä samalla mutustellut vahvoja salmiakkeja, suu kipeytyy tätä menoa. .-D

20:28 Jumituin Tintti-innostuksissani selailemaan Tintti-aiheisia tumppiblogeja yllättävän pitkäksi aikaa. Oon alkanut ymmärtää mitä sanonta "tumblriin jää koukkuun" tarkoittaa. .-D

21:32 Käväisin Mourussa, mutta ei siellä ollut (taaskaan) mitään päivitettävää. Lupailin Fikulle että kirjoittaisin jonkin hoitotarinan, mut ei ainakaan nyt inspaa. Taidan jättää huomiselle.

22:06 Pelailen My Candy Lovessa. Olin niin oottanut tätä, koska mulla oli kiintymys maksimissa haluamallani pojalla ja kuvan saamisen piti olla varmaa, mutta eiiih, valitsin väärän repliikin! Löin nyrkillä pöytää, oikeasti ärsyttää kun en saa noita kuvia koskaan ekalla (enkä usein tokallakaan) pelikerralla.


22:43 Päädyin aiemmin illan aikana googlailun seurauksena Demin sivuille, ja lueskelen sieltä nyt mokia.

23:08 Hmm, olen jo toista kertaa tämän päivän aikana jakamassa tykkäyksiä tumppikuviin..

23:39 ^Sama jatkuu yhä.. .-D

00:34 Olenko hullu jos sanon yhä selaavani tumblria? Mumut mä söin äsken, se oli kätevää puuhaa siinä samalla. Ei mut oikeesti, en mä ole ennen kokenut tällaista "tarvetta" (nyt vasta oudolta kuulostaakin) kyyliä tumppia jatkuvasti. .-D

01:26 Ajattelin viettää loppu illan simssiä pelaillen. Oottelen et äiti tulis kylppäristä et pääsisin harjaamaan hampaita ja voisin laittaa simssin lataamaan siksi aikaa. Toivottavasti kone pysyis päällä, se on ollut vähän tuhmeliini ja sammuillut viime aikoina, mut tän päivän on kyllä nätisti toiminut vaikka sormet meinaa palaa tässä näpytellessä kun on niin kuuma kone.

02:20 Vieläkö Veijareiden lukijat muistavat Kaapon ja Iivarin? Tokan sukupolven epäperijäkaksoset, jotka kumpikin haluaa viisi yritystä huipulle. .-D Elämäntavoitteessa ei ole pahemmin edetty, kummallakin taitaa olla yksi yritys kymppitasolla, mutta vielä ehtii.. Miekkoset ovat jo harmaantuneet. .-/ Punapäiset lapset  Silja ja Elias ovat Kaapon ja tämän edesmenneen Maisan (kuoli nälkään .-P) lapsia, jotka kasvavat ihan pian teineiksi!


03:25 Ravintolan ylläpitäminen on vaikeaa vähäisellä henkilökunnalla! Vielä kun hyvät arvostelut houkuttelevat paikalle entistä enemmän asiakkaita.. Veljekset saapuvat usein toistensa avuksi yritystonteille. .-)

03:54 Ajattelin suunnata tästä nukkumaan. .-D Oon loman aikana pyrkinyt menemään nukkumaan ennen neljää, vaikka kerran taisi mennä viiteen asti että uni tuli.. Ei oikeestaan väsytä, hmm voisin ehkä kuunnella ämppää hetken ennen nukahtamista! Mutta mä lähden tästä, hyvää yötä. ,-D

Mitäs tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Itellä ainakin oli kivaa tätä tehdessä, voisi joskus toistekin tällaisen päiväraportin tehdä. .-D Saatan tehdä tässä lähipäivinä jonkun toisenkin postauksen, riippuu kauanko Fiku viipyy poissa. ,-D



Kysymys lukijoille:
Kumpi?
Vaihtoehto 1: Voi
Vaihtoehto 2: Margariini

2 kommenttia:

Octomb kirjoitti...

Lisää tälläsiä, tää oli tosi kiva postaus! Muista lunastaa Sims 2 Ultimate Collection originista, sitä ei tarvi asentaa heti.

Kasa kirjoitti...

Hauskaa että tykkäsit, voisin joskus koulun alettua tehdä uuden saman tyylisen postauksen, kun silloin päivärytmi on vähän erilaisempi. Muuten tulisi varmaan ihan samanlainen postaus. .---D Ja kiitoskiitoskiitoskiitos tuosta ultimate collection maininnasta, ryntäsin eilen heti lataamaan sitä kommenttisi huomattuani ja jäi silloin vastaamatta. .-D Mut kiitos vielä, ilman sinua ei oltaisi huomattu koko asiaa!