maanantai 10. kesäkuuta 2013

Fiku lähti...

...isin kanssa kesoon sovittamaan uusia silmiään (=silmälaseja), ja heti auton hurinan loputtua ponkaisin sängystä koneelle aikeenani postata. .-D Eka lomaviikko on sujunut aikasteen mukavasti, mutta kerron ensin ylioppilasjuhlistani.

1.6. oli siis sillä tavalla mulle merkittävä, että pääsin viimein ylioppilaaksi. .-D Lukion ekana vuonna en ollut ollenkaan varma valkolakin saamisesta, mut mulla kävi tuuri kirjoituksissa sen vaikean matikan kanssa, ja sain kuin sainkin kaikki kirjottamani aineet hyväksytysti läpi! Jatkosta ei ole vielä tietoa, parissa pääsykokeessa oon käynyt, muutaman skipannut ja joihinkin ei sit tullut kutsua ollenkaan, että en tiiä, pääsenkö mihinkään uuteen opiskelupaikkaan..

No juu, ne juhlat. .-D Tai ei, palaan vielä päivään ennen niitä. Siivoustouhut olis todellakin pitänyt aloittaa aikasemmin, ettei kaikki ois jäänyt vikalle päivälle. Mä sit lähinnä kannoin kamoja olohuoneesta meidän huoneeseen pois näkyvistä, että sellaista siivoamista meillä. .-D Löysin siinä sit samalla yli vuoden kateissa olleen Mariokartin ratin, mistä isi ilahtui. .-D Se ei suostu pelaamaan millään muulla kuin ratilla, joten nyt pääsee isi taas pelaamaan pitkän tauon jälkeen. .-D  Fiku oli jostain keksinyt, että haluaa leikata mun hiukset juhlia varten, ja myönnyin sit lopulta siihen. Tukkaa lähti enemmän kuin olin odottanut, mut kivaa vaihtelua. .-) Se vaan harmittaa, etten enää saa vedettyä hiuksia nutturalle, kun ne on liian lyhyet ja karkaa sieltä. .-P

Juhliin laittauduin tismalleen samanlaiseksi kuin neljä vuotta sitten peruskoulun päättäjäisissä. Vieraat ihmetteli, miten mahduin samaan mekkoon, kun isi mainitsi asiasta niille. .-D Voin nyt ylpeillä olevani jollain tasolla ekologinen, kun en hankkinut uutta mekkoa, vaikka oikea syy oli vain yksinkertaisesti se, etten jaksanut. .-D Isi ois tarjoutunut maksamaankin, mut jätin väliin.


Juhla-aamuna meille tuli sitten ekat vieraat jo silloin kun me oltiin Fikun kanssa vielä nukkumassa. .-D Pääsivät sitten siivoamaan ja leipomaan, eh.. Meillä sai juhlasaliin lakitusta seuraamaan kutsua kolme vierasta / opiskelija, ja multa tulivat Fiku, isi ja sit yksi kummini kameroineen, että musta saataisi jotain kuvia. .-D Hölmöä, kun meillä ei ole kameraa ja täytyy muiden tulla kuvaamaan.. Kiroan aakkosjärjestyksen keksijää, sillä sen takia jouduin istumaan koko juhlan ajan Sepon vieressä. Muuten juhlissa oli mukava meininki, enkä edes mokannut pahasti kävellessäni sinne lavalle lakkia hakemaan. .-D Isi kertoi pelänneensä mun menevän nurin korkkareillani, mut pysyin aika nätisti pystyssä, haa. .-D Sit ennen kuin salista sai poistua, piti käydä jokaista opettajaa kättelemässä, ja jotenkin mua huvitti, kun koko ajan toistui: "Onnea", Kiitos","Onnea", Kiitos","Onnea", Kiitos","Onnea", Kiitos"... Äikän ope käski mun jatkaa kirjoittamista, ja se oli jo edellisenä päivänä onnitellutkin mua E:stä äikän kirjoituksista. .-D

Lakituksen jälkeen mentiin sit kotiin, ja mä jouduin poseeraamaan siinä jonkin aikaa ns. luontokuvissa. Sain jalat täyteen hyttysenpistoja ja alkoi muutenkin ärsyttää, kun koko ajan hoettiin "hymyile, hymyile", vaikka mä mielestäni hymyilin. .-P "Seppokin hymyili niin nätisti lakkia hakiessaan, että siitä sai hyviä kuvia päläpälä" No anteeksi, etten ole Seppo. .-D Kivahan siinä on hymyillä, kun Fiku ja äiti kinasi samaan aikaan taustalla siitä, ettei me oltu siivottu huonettamme. .-P Onnekseni kummi ei ole vielä lähettänyt kuvia, muuten olisin saattanut laittaa tänne jotain, mutta nytpä säästyitte mun näkemiseltä jälleen kerran. .-D Lahjaksi sain lähinnä rahaa, ja mun käteisvarat melkein puolittui! En tarkkaa lukua tiedä, mutta varmaan ainakin yli 400 euroa sain yhteensä rahaa. .-D

Nyt ollaan tässä sit rennosti otettu Fikun kanssa ja lähinnä simssiä pelattu päivästä toiseen. .-D Lisäksi ollaan kateltu ohjelmiamme, ja mukavasti alkoi tuossa viikonloppuna uudet kaudet Selviytyjistä ja Amazing Racesta. Kummassakin on mukana aiemmilta kausilta väkeä, mikä on mahti juttu! Olin ihan varma, että Ozzy tulisi Selviytyjiin nyt, mutta eih, ei vieläkään. .-/ Kuitenkin mua on huijattu eikä Ozzy oo koskaan palaamassakaan. .-D Amazing Raceenkin oisin toivonut enemmän suosikkejani, mutta vain cowboyt tekivät paluun. Tunnistin ne heti jo siitä alusta kaukokuvasta, kun pojilla oli jälleen tutut hatut päässä. .-D Amazin Raceen kiinnostukseni kyllä heräsi jo heti tuon ekan jakson aikana! Arh, en jaksa odottaa viikkoa, jotta saan tietää, selviikö cowboyt vai ei! Toivottavasti eivät nyt ekana tippuisi.


Phil: "Eivätkö nuo vyöt haittaa juoksemista?"
Cowboyt: "Enemmän juoksemista haittaisi, jos housut olisivat kintuissa."
Aw, mä tykkään tuosta, miten ne pitää tyylistään kiinni, oltiin sitten missä tahansa. .-D

Tuli nyt aika hätiköidysti kirjoitettu postaus, kun en yhtään tiiä, mitä aikaa Fiku ja isi palaa, mutta olkoot. Tämä postaus on sitten edelleen voimassa, älkää odottako ahkeraa päivittelyä tämän perusteella. .-D Mun täytyy varmaan lopetella, alkaa hermostuttaa, kun noi cowboyt tuijottaa mua ton kuvan kautta. .-D Hyvää kesän jatkoa!


Kysymys lukijoille:
Omistako kameran?
Vaihtoehto 1: Joo.
Vaihtoehto 2: En.

2 kommenttia:

anna kirjoitti...

Oo, kaikkea on kerennyt tapahtua hiljaiseloni (superkiireitteni) aikana! Paljon onnea oi ylioppilas! =D Kommentoin taas kun vaan kerkeän =D

Kasa kirjoitti...

Kiitoksia! ♥ Rauhassa vaan. .-)