En kehtaa...

...käydä tarkistamassa edellisestä FS-fanficin osasta kuinka pitkä tauko sen julkaisun jälkeen on tullut. .-D Täältä tulisi nyt kuitenkin pitkästä aikaa jatkoa, jopa kivasti ajankohtaisen kesäinen osa.

Aiemmat osat
OSA 6: KOHTALOKAS SUUDELMA

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lokit kirkuivat äänekkäästi. Asettelin pyyhettä rantahiekalle ajatusteni vaellellessa eilisessä historiankokeessa. Koe oli ollut täyttä tuskaa - ei, syynä ei ollut se ettenkö olisi osannut mitään, koe meni omasta mielestäni jopa ihan hyvin. Tuskainen osuus oli se että kaupunkiin oli osunut perjantaiksi hellepäivä eikä koulun ilmastointi toiminut tarpeeksi tehokkaasti. Sain kylmiä väreitä muistellessanikin asiaa, mikä oli aika outoa, sillä luulisi että moisen tapahtuman ajattelusta tulisi enemmin kuuma kuin kylmä. Nyt oli onneksi viikonloppu, ja runsaiden lämpöasteiden ansiosta tämä vapaapäivä sopi täydellisesti rannalla olemiseen! Istahdin pyyhkeen päälle ja aloin kaivaa aurinkorasvaa kangaskassistani. Tuubia ei kuitenkaan löytynyt mistään, ja kumottuani kassin sisällön maahan minun oli todettava että olin unohtanut pakata aurinkorasvan mukaan.
"Hienoa Kasa, kuka muka lähtee rannalle ja unohtaa aurinkorasvan?" soimasin itseäni ääneen. Minun täytyisi kai ostaa uusi aurinkorasva, sillä en halunnut palaa auringossa. Sulloessani tavaroita takaisin laukkuun muistelin nähneeni rannalle saapuessani kiertelevän myyjän, häneltä saisin taatusti ostettua aurinkorasvaa. Lämmin päivä oli kerännyt rannalle jo melkoisen määrän väkeä, mutta onnistuin lopulta paikantamaan myyjän rannan eteläpäädystä. Suunnatessani takaisin tavaroideni luo mietin mahtaisinko törmätä päivän aikana kehenkään luokkalaiseeni, ja siinä samassa eteeni ilmaantuivat Rosalia ja Leigh.

Tervehdimme toisiamme, ja päätellen siitä että Rosa roikkui kiinni poikaystävänsä käsivarressa olivat kaksikon välit edelleen kunnossa. Rosalialla oli yllään uimapuku, mutta Leigh oli täysissä pukeissa.
"Eikö sinulla ole kuuma?" ihmettelin Leighin asuvalintaa.
"No vähän, mutta en halua uida, joten en ottanut uimapukua sen takia mukaan. Sitä paitsi pitkähihainen paita suojaa ihoa palamiselta", Leigh selitti.
"Palamisesta puheenollen, olimme etsimässä rannalta myyjää jolta ostaa aurinkorasvaa", Rosalia kertoi.
"Voitte lainata minulta, kävin juuri ostamassa tämän", selitin ojentaessani aurinkorasvan Rosalialle.
"Voi Kiitos! Lysander oli vastuussa laukkujen pakkaamisesta, ja hän tietenkin unohti aurinkorasvan", Rosalia selitti levittäessään aurinkorasvaa käsivarsilleen. Vai oli Lysanderkin rannalla, mahtaisinkohan törmätä häneenkin päivän aikana? Levitimme Rosalian kanssa aurinkorasvaa ihollemme, ja Leigh auttoi tyttöystäväänsä vaikeammin ulottuvissa olevan selän rasvaamisen kanssa.
"Olisipa minullakin poikaystävässä tuota varten", mutisin yrittäessäni taivuttaa käsiäni selän taakse.
"Kävisikö tuo kundi sitä tehtävää varten?" Rosalia hymyili ja kehotti minua katsomaan taakseni.

Käännyin ihmeissäni ympäri, ja sydämeni alkoi hakata kiivaammin huomatessani Nathanielin seisovan takanani. Ajatus Nathanielin käsistä vaeltelemalla paljaalla ihollani sai poskeni kuumottumaan ja perhoset lentelemään villisti vatsassa. Nathanielin odottamaton paikalle ilmaantuminen laittoi pasmani aivan sekaisin, enkä saanut suustani ilmoille muuta kuin hiljaisen tervedyksen pojan kysyessä kuulumisiamme.
"Eihän meille mitään ihmeellistä, etsiskelemme parhaillamme aurinkorasvan levittäjää Kasalle", Rosa tiedotti leveästi hymyillen ja kääntyi sitten minuun päin muodostaen huulillaan äänettömän "pyydä häneltä" -kehotuksen silmää iskien.
"Ääh, hyvin minä pärjään yksinkin", tokaisin sohiessani käsiäni epämääräisesti selkäni takana.
"Olinkin juuri aikeissa käydä ostamassa aurinkorasvaa. Tulimme Amberin kanssa rannalle mutta unohdimme aurinkorasvan kotiin", Nathaniel selitti.
"Tästä riittää kyllä teillekin", sanoin ojentaessani tuubin Nathanielille. En mielelläni olisi halunnut auttaa Amberia, mutten halunnut olla töykeä Nathanielin nähden. Poika kiitti ja lupasi palauttaa aurinkorasvan pian. Nathanielin lähdettyä Rosa tarttui minua kädestä ja veti sivummalle.
"Jätit hyvän tilaisuuden käyttämättä", Rosalia mutisi päätään pudistellen.
"Hyvän tilaisuuden? Ennemminkin itseni väkisin tyrkyttämisen. Enkä muutenkaan usko että on Nathanielin tapaista levitellä rasvoja puolituttujen selkään", huomautin.
"Olettehan te nyt toisillenne paljon enemmän, opiskelittekin toissapäivänä yhdessä", Rosalia muistutti.
"Joo, no mutta se olikin kirjaimellisesti pelkkää opiskelua. Ei meidän välillämme ole mitään", vakuuttelin.
"Okei, minä luovutan. Sinä et selvästi halua nähdä yhtään vaivaa viedäksesi juttuanne eteenpäin", Rosa tuhahti ja veti kädet puuskaan. Jäin hetkeksi pyörittelemään Rosalian sanoja päähäni, ja tavallaan hän oli kyllä oikeassa. Pelkään torjutuksi tulemista, joten minusta on turvallisempaa pitää välimme pelkällä kaveruustasolla.
"Hän ei tule yhtään vastaan. Lukiessamme kokeeseen yhdessä keskustelumme koskivat pelkkiä kouluun liittyviä asioita", huokaisin.
"Sitten sinun on otettava itse ohjat käsiisi. Kun Nathaniel tulee palauttamaan aurinkorasvasi kysy häneltä vaikka mitä hän teki eilen koulun jälkeen. Kokeen jälkeen kaikki viettävät loppupäivän tehden jotakin rentoa, ja näin saat tietää miten Nathaniel viettää vapaa-aikaansa ja voit todeta tykkääväsi itsekin vastaavasta aktiviteetista ja ehdottaa että näkisitte joskus koulun jälkeen kyseisen harrastuksen parissa", Rosalia vinkkasi.
"Entä jos Nathaniel kertoo soudelleensa kanootilla eikä minulla ole mitään kokemusta koko lajista?", huomautin.
"Vielä parempi! Pyydä häntä neuvomaan melan käsittelyä kädestä pitäen", Rosa sanoi virnuillen. Hymähdin Rosalian sinnikkyydelle. Hänellä ei selvästi ole ongelmia pojille juttelun kanssa. Rosalia taisi huomata sisälläni kytevän epävarmuuden, sillä hän teki seuraavaksi odottamattoman ehdotuksen:
"Laitetaanpa peliin pieni kannustin: Jos vietät tänään aikaa Nathanielin kanssa, hankin sinulle Nathanielista valokuvan ilman paitaa", Rosalia lupasi.
"Rosa!" huudahdin kiusaantuneena ja vilkuilin varmuuden vuoksi ympärilleni ettei kukaan tuttu ollut kuulemassa Rosalian ehdotusta.
"Sääli etten ottanut kameraani mukaan, mistäpä olisin osannut arvata että herra oppilaskunnan puheenjohtaja saapuu viettämään päivää rannalle", Rosa mutisi.
"Vaikka Nathaniel ottaakin koulun vakavasti se ei tarkoita etteikö hän voi ottaa rennommin koulun ulkopuolella", huomautin.
"Noh, annan sinun tehtäväksesi selvittää asian", Rosa hihitti ja suuntasi sitten takaisin Leighin luo, jolloin minäkin päätin palata tavaroideni luo. Pyyhkäisin pyyhkeen päälle pudonneet hienkanjyväset ennen kuin asetuin pitkäkseni. Kirkas auringonvalo häikäisi sen verran että oli yksinkertaisempaa vain sulkea silmät, ja ennen kuin huomasinkaan olin vaipunut uneen.

Taasko? Melodyn pyjamabileissä näkemäni sieniunen jälkeen olin jostain syystä jo useampana yönä palannut unessani tuohon samaan metsikköön, ja minusta suorastaan tuntui kuin joku yrittäisi viestiä minulle jotakin. Sienien sokerinen tuoksu ajautui jälleen nenääni, mutta minun ei enää tarvinnut seurata sitä löytääkseni hohdesieniä, sillä muistin reitin jo ulkoa. Käännyin siis jälleen kerran vasemmalle johtavalle polulle, ja pian tuttu näky oli jälleen edessäni. Lähestyin sienirykelmää mietteliäänä ja arvelin, että edetäkseni unessani minun pitäisi ratkaista jokin arvoitus, eikä ollut kovin vaikea arvata että sen täytyi liittyä hohdesieniin. Ehkä minun pitäisi maistaa niitä? Kyykistyin sienien kohdalle ja olin jo tarttumaisillani yhteen sieneen, kunnes tajusin kiinnittää huomioni sienien ryhmittymään: sienet olivat kasvaneet vieretysten muodostaen pienen ympyrän. Asetin varovasti jalkani rinkiin, jolloin sienien hohde voimistui entisestään. Loikkasin kokonaan ringin sisäpuolelle, jolloin kirkas valo täytti näkökenttäni kokonaan. Hohteen vähitellen hälvetessä huomasin päätyneeni johonkin aivan uuteen paikkaan. Olin avarassa huoneessa eikä sienistä tai metsästä näkynyt enää jälkeäkään. Keskellä huonetta oli erikoinen viritelmä, joka kannatteli suurta sinistä valoa hohtavaa kiveä. En saanut katsettani irti maagisesta kivestä, ja aloin ottaa askelia eteenpäin kunnes olin enää kosketusetäisyyden päässä tuosta hohtavasta kivestä. Minusta tuntui kuin se olisi kutsunut minua nimeltä ja pyytänyt tulemaan lähemmäksi.

 Kohotin käteni ilmaan ja olin juuri koskettamaisillani kiveä kun kuulin äänen takaani:
"Näpit irti kristallista!!"
Hätkähdin komennusta ja vedin nopeasti käteni takaisin. Kääntyessäni ympäri jouduin kasvokkain erikoisesti pukeutuneen nuoren naisen kanssa. Hänen hiuksiensa seasta sojottivat suuret korvat ja hän kannatteli kädessään sauvaa, jonka päädyssä roikkuvassa häkkyrässä loimusi sinisiä liekkejä.
"Oletko menossa naamiaisiin?" tiedustelin naiselta, mutta tämä ei ollut juttutuulella. Nainen tarrasi minua ranteesta kiinni ja kiskoi ulos huoneesta.
"JAMOOON!" nainen huusi täyttä kurkkua ja paukutti sauvaansa lattiaa vasten. Olimme päätyneet jonkinlaiseen käytävään jossa oli ovia kaikkialla. Ovien yläpuolella oli erilaisia symboleja jotka ilmeisesti kuvastivat sitä mitä oven takaa paljastuisi, sillä juuri poistumastamme kristallisalin ovenpielessä oli pienoiskoossa näkemäni suuri sininen kivi. Hätkähdin kun tajusin lattian tärähtelevän, ja hetken päästä eteemme asteli jättimäinen olento, jolla oli suuret torahampaat ja erikoiset kasvonpiirteet.
"Miiko kutsui, Jamon palvelee", jättiläinen lausui möreällä äänellä ja polvistui minun ja naisen - jota jätti oli äsken kutsunut Miikoksi - eteen nyörästi.
"Vie tämä tunkeilija vankilaan. Hän yritti varastaa kristallin", Miiko komenti ja osoitti minua sormellaan.

"He-hetkinen, en minä..." aloin hädissäni panikoimaan, mutta minulle ei annettu tilaisuutta sanoa lausetta loppuun kun jättimäinen Jamon oli jo tarrannut suurella kädellään kiinni ranteestani ja kiskoi nyt minua perässään. Minun ei auttanut muu kuin seurata Jamonia, sillä en olisi mitenkään pystynyt kamppailemaan häntä vastaan. Laskeuduimme kymmeniä portaita hämärässä käytävässä, ja minulla oli vaikeuksia pysyä Jamonin isojen harppausten perässä kompuroimatta. Jätti puristi rannettani niin tiukasti että verenkierto kädessäni varmaan tukkeutuisi kohta, joskaan se ei ollut tällä hetkellä suurimpana huolenaiheenani, sillä pelkäsin kuollakseni mitä minulle tulee tapahtumaan. Yhtäkkiä Jamon seisahtui paikoilleen ja tönäisi minut kovakouraisesti katosta roikkuvaan häkkiin.
"E-ethän oikeasti aio jättää minua tänne?" kysyin ääni väristen Jamonin lukitessa häkin avaimella.
"Miikon sana laki", jätti totesi kylmästi ja käänsi minulle selkänsä lähtiessään pois.
"Apua, päästäkää minut pois!" huusin ja hakkasin häkin seiniä kaikin voimin, mutta rakennelma ei hievahtanutkaan. Miten minun nyt käy?

Havahduin hereille tajutessani suuren koiran nuolevan kasvojani. Kirkaisin säikähdyksestä ja nojauduin  nopeasti taaksepäin.
"Demoni, rauhoitu!" etäämmältä saapuva Castiel komensi koiraansa jolloin tämä palasi omistajansa luokse. Kohottauduin istumaan ja pyyhin koiran kuolaa pois poskeltani.

"Demonilla on välillä rajut otteet mutta sinä huusit apua kuin olisit ollut suuremmassakin hädässä", Castiel naureskeli ja kävi istumaan pyyhkeeni reunalle. Demonikin asettui rauhallisesti makuulle pojan rapsutellessa sitä.
"Ei se johtunut koirastasi, minä näin unta", tokaisin ja hieroin silmiäni. Tajusin samassa että rannettani aristi juuri samasta kohdasta mistä unessani ollut jättiläinen oli pitänyt minua kiinni. Outoa, aivan kuin olisin oikeasti elänyt uneni tapahtumia vaikka eihän sen pitäisi olla mahdollista...
"Niin varmaan. Eikö Kasa olekin outo kun pelkää sinua?" Castiel kääntyi puhelemaan koiralleen ja Demoni haukahti vastaukseksi. Castiel oli siinä oikeassa etten tunne oloani kovin turvalliseksi isojen koirien läheisyydessä, mutta syy hätähuudoilleni oli oikeasti aivan muu kuin poika luuli.
"Ai tuokin on täällä..." Castiel mutisi, ja huomasin Nathanielin lähestyvän meitä. Yritin palauttaa mieleeni Rosalian antamia keskusteluohjeita, mutta painajaisen ja yllättävän herätyksen jäljiltä en saanut ajatuksiani millään kasaan.
"Tulin palauttamaan tämän", Nathaniel sanoi ja ojensi aurinkorasvan minulle.
"Voitkin sitten lähteä, meillä oli juttu kesken", Castiel sanoi. Nathaniel katsoi minua kummissaan ennen kuin käänsi selkänsä ja lähti kulkemaan poispäin.
"Mitä oikein selität?" ihmettelin Castielin kommenttia ja olin harmissani siitä että menetin hyvän tilaisuuden jutella Nathanielin kanssa.
"Kunhan keksin jotain jotta pääsisimme oppilaskunnan puheenjohtajasta eroon. On jo tarpeeksi kestämistä nähdä häntä koulussa, vapaapäivät haluan olla rauhassa", Castiel kommentoi.
"Mikä teidän välejänne oikein kaihertaa?" nostin vaietun aiheen esille, mutta nähdessäni Castielin pistävän katseen kaduin uteluani.
"Se ei kuulu sinulle", poika tokaisi ja nousi ylös. Ennen lähtöään Castiel lupautui yllätyksekseni ostamaan minulle jäätelön.
"Vähän niin kuin korvaukseksi siitä että Demoni säikäytti sinut", Castiel selitti. Ilmainen jäätelö kyllä kelpaisi, joten ilmoitin haluavani suklaatuutin. Castielin lähdettyä sujautin käteeni jääneen aurinkorasvatuubin kangaskassiini ja mietin etten ehkä olekaan niin hajamielinen kuin olin aluksi ajatellut, sillä rannalle oli saapunut useampikin henkilö ilman aurinkorasvaa.

Paikallaan istuskelu kävi tylsäksi pidemmän päälle joten päätin lähteä kuljeskelemaan ympäri rantaa. Toivoin törmääväni joihinkin tuttuihin, ja kuin tilauksesta Lysander asteli eteeni.

"Rosa kertoikin että olet täällä", totesin tervehdittyämme toisiamme.
"Tulin tosiaan samaa matkaa veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa, mutta erkanimme nopeasti omiin touhuihimme. En halunnut jäädä kolmanneksi pyöräksi häiritsemään heitä, joten lähdin rantakallioille kirjoittamaan", Lysander selitti ja kohotti kädessä pitelemäänsä muistivihkoaan todisteeksi.
"Antoiko meri-ilma jotain uudenlaista inspiraatiota?" utelin ja toivoin Lysanderin tällä kertaa paljastavan jotain muistivihkonsa saloista, mutta harmikseni en saanut paljoakaan irti pojan vastauksesta:
"Kyllä tekstiä syntyi muutama rivillinen, mutta ajattelin pitää pienen ruokatauon. Olin juuri menossa kysymään haluaisivatko veljeni ja Rosalia lähteä syömään kanssani", Lysander selitti. Ruuan tullessa puheenaiheeksi tunsin omassa vatsassani pientä nälän aiheuttamaa kipristelyä ja toivoin Castielin oikeasti pitävän lupauksensa sen jäätelön suhteen. Lysanderin mentyä tunsin jonkin pienen esineen iskeytyvän takaraivooni, ja kääntyessäni ympäri näin Amberin takanani pingismaila kädessään.
"Hups, se oli vahinko!" Amber väitti ja hymyili ivallisesti. Mulkaisin vihaisesti Amberia, mutta samassa katseeni osui Nathanieliin ja ilmeeni lempeni välittömästi.

"Amber, näyttäisi siltä että tuuli on viemässä päivänvarjosi", Nathaniel totesi ja viittoi sivummalla olevia tavaroita, jotka kaksikko oli rantapäivää varten kantanut mukanaan.
"Voi ei, se varjo oli äidin tuoma tuliainen ulkomailta!" Amber hätääntyi ja säntäsi pelastamaan päivänvarjoaan minun ja Nathanielin hymyillessä huvittuneesti tilanteelle.
"Saitte ilmeisesti sen juttunne hoidettua", Nathaniel sanoi viitaten aiempaan Castielin kommenttiin.
"Joo, Castiel sattui paikalle kun heräsin päivänokosilta, ei mitään sen kummempaa", totesin ja irvistin pienesti tuntiessani jälleen kipua ranteessani. Nathaniel hymähti itsekseen ja arvelin ettei Castielista puhuminen pojan seurassa ollut mikään paras rakaisu, joten minun olisi nopeasti keksittävä jotain muuta sanottavaa. Muistin samassa Rosalian aiemmat keskustelu-ohjeet, joten kysäisin seuraavaksi mitä Nathaniel oli tehnyt edellisenä päivänä valmistautuen jo vastaamaan hänen kommenttiinsa.
"Vanhempani käskivät minun siivota, ja kuurasin alakerran lattioita melkein koko iltapäivän", Nathaniel kertoi.
"Hienoa, minäkin tykkään siivoamisesta! Ehkä voisimme tavata joskus koulun jälkeen ja siivota yhdessä", päästin konemaisesti ilmoille valmiiksi laatimani lauseen miettimättä sen enempää sen järkevyyttä. Nathaniel katsoi minua kummissaan, ja pian tajusin itsekin miten oudolta olin kuulostanut kertoessani nauttivani siivoamisesta. Häpeänpunan kuumotellessa poskillani kirosin Rosaliaa ja hänen ohjeitaan, sillä niissä ei oltu mainittu mitään hätäsuunnitelmaa sen varalle että Nathaniel vastaisi tehneensä jotakin ikävää.
"Öhm, tarkoitin siis että olisi hauska tehdä joskus jotakin yhdessä koulun jälkeen. Ei meidän ihan välttämättä tarvitse siivota, eheh..." naurahdin yrittäessäni epätoivoisesti korjata aiempaa kommenttiani. Miksi minun pitkin antaa itsestäni ilmoille näin aivoton vaikutelma juuri Nathanielin seurassa?
"Apu ei kyllä olisi ollut pahitteeksi, mutta enhän minä sentään sinulta velvoita kotimme siivoamista", Nathaniel vastasi. Amber kutsui veljeään etäämmältä ja poika sanoi harmistuneena, että hänen olisi mentävä.
"Lupasin viettää tämän päivän siskoni kanssa, joten..." Nathaniel huokaisi.
"Ymmärrän kyllä, voimia", sanoin ja käännyin jo lähteäkseni, kunnes tunsin pojan tarttuvan olkapäähäni.
"Niin muuten... Minulle sopisi kyllä hyvin jos näkisimme vaikka ensi viikolla joku päivä keskustassa koulun jälkeen", Nathaniel tiedotti. En ollut uskoa kuulemaani ja seisoin tovin paikallani suu hämmästyksestä auki prosessoidessani pojan sanoja huolellisesti, jotta ehtisin harkita vastaustani tarkemmin enkä taas päästäisi ilmoille mitä sattuu.
"Kuulostaa hyvältä! Sovitaan yksityiskohdista myöhemmin", vastasin väläyttäen pojalle hymyn. Nathaniel heilautti kättään hyvästiksi ennen kuin lähti laahustamaan Amberia kohti. Minä puolestani hyppelehdin rantahiekalla innoissani siitä että olin juuri sopinut treffit ihastukseni kanssa! Minun täytyisi päästä heti kertomaan hyvät uutiset Rosalialle - ja tietenkin vaatimaan myös hänen lupaamaansa palkkiota.

Olin ehkä hiukan epäkohtelias rynniessäni keskelle Rosalian, Lysanderin ja Leighin ruokahetkeä, mutta minun oli pakko päästä puhumaan jonkun kanssa äskeisistä tapahtumista.
"Sinulla on parasta olla jotain tärkeää asiaa, sillä minähän en keskeytä ruokailua minkään pikkujutun vuoksi", Rosalia tiedotti siirtyessämme vähän syrjemmälle juttelemaan kahdestaan.
"Onko se riittävän hyvä syy että sovin juuri treffit Nathanielin kanssa?" kysäisin leveästi hymyillen. Rosalian ilme kirkastui nopeasti ja hän halusi heti kuulla kaikki yksityiskohdat keskustelustamme. Kerroin miten olin noudattanut keskusteluohjeita ja katastrofin joka siitä seurasi ja kuinka luulin jo mokanneeni kaiken, kun yhtäkkiä Nathaniel vain oli ehdottanut tapaamista.
"Onneksi hän ei sentään kertonut käyneensä suihkussa tai muuta vastaavaa, sillä yhteisen suihkuhetken ehdottaminen vasta olisikin ollut kiusallista", Rosalia mietti.
"Jos olisin jotain sellaista mennyt kysymään niin en kyllä olisi kehdannut enää ikinä tulla kouluun", mutisin ja tunsin häpeänpunan leviävän poskille pelkästä ajatuksesta. Muistin samassa Rosan lupaaman palkkion, ja tiedustelin milloin pääsisin lunastamaan sen.
"Yritän saada kuvan otettua ensi viikolla. Olet kyllä ansainnut palkintosi", Rosa virnisti. Pohdiskellessani miten ihmeessä Rosa päätyisi kameroineen sopiviin kuvausolosuhteisiin Nathanielin huomaamatta saapui Iiris yllättäen paikalle.

"Onpa hauska törmätä tuttuihin! Olin juuri menossa uimaan, haluaisitteko tulla mukaan?" Iiris kysäisi. Rosalia kieltäytyi, sillä hänellä oli jo kiire päästä jatkamaan ateriointiaan, mutta minä lupauduin lähtemään Iiriksen seuraksi. Helteestä huolimatta vesi tuntui aluksi viileältä, mutta siihen tottui nopeasti ja ehdimme pulikoida hyvän tovin.
"Kummallista, toinen varvassandaalini on kadonnut", Iiris huomasi palattuamme takaisin kuivalle maalle.
"Ei kai vuorovesi olisi voinut viedä sitä?" mietiskelin katsellessani ympärilleni, mutta sandaalista ei näkynyt jälkeäkään.
"En usko, jätin sandaalit kuitenkin aika kauas rantaviivasta. Ehkä toinen sandaali on jäänyt ohikulkijoiden jalkoihin ja kulkeutunut sen takia muualle? Iiris pohdiskeli. Lähdimme kumpikin eri suuntiin haravoidaksemme lähiympäristöä, sillä eihän yksi varvassandaali voisi omin avuin päätyä kovin kauaksi. Pysähtelin välillä kaivamaan hiekkaa siltä varalta että sandaali olisi hautautunut hiekan alle, mutta onnistuin löytämään ainoastaan kiviä tai keppejä.
"Etsitkö kotiasi?" kuulin yhtäkkiä kysymyksen. Nostin katseeni maasta ja näin minulle entuudestaan tuntemattoman kundin, joka kantoi mukanaan surffilautaa.

"Mietin vain olitko etsimässä rantahiekasta simpukoita. Äitisi on nimittäin täytynyt olla simpukka kun olet tuollainen helmi", poika selvensi aiempaa kysymystään lisäämällä lauseeseensa kliseisen iskurepliikin.
"Ai, no en sentään. Kaverini hukkasi sandaalinsa ja olin etsimässä sitä", selitin tilanteen. Huolimatta siitä että pojan iskurepliikki oli ollut surkea tunsin poskieni kuumottuvan, sillä kukaan ei ole aikaisemmin puhunut minulle noin imartelevasti.
"Voin auttaa sinua etsinnöissä jos kerrot nimesi", poika lupasi.
"Heheh, okei. Olen Kasa", esittäydyin epämääräisen hihitykseni lomassa. Mikä minuun oikein meni kun tuntematon kundi sanoi yhden kehun ja minun täytyi sen johdosta alkaa käyttäytyä ihan aivottomasti??!
"Onpa suloinen nimi", poika kommentoi ja kikattelin jälleen lisää hänen vastaukselleen. Poika esittäytyi puolestaan Dakeksi. Etsimme sandaalia hetken aikaa, mutta lopulta päädyimme istahtamaan rantahiekalle juttelumme lomassa. Dake kertoi olevansa kotoisin Australiasta, mutta nyt hän oli paraikaa vierailulla enonsa luona. Kuuntelin Daken kertomuksia hänen kotimaastaan ja minulle iski valtava matkakuume, sillä Australia kuuluu ehdottomasti maihin joissa haluaisin päästä joskus käymään.
"Australian rannoilla on loistavat surffausolosuhteet, mutta täällä aallot ovat aika onnettomia. Taisin kuljettaa turhaan surffilautaa mukanani", Dake huokaisi ja katsahti meistä vähän matkan päähän hiekkaan pystyyn kiinnittämäänsä surffilautaa.
"En ole koskaan kokeillut surffaamista", paljastin, ja Dake tarjoutui heti opettajakseni. Kieltäydyin pojan tarjouksesta muistuttaen hänen juuri äsken todenneen etteivät tämän rannan aallot ole sopivia surffaukseen.
"Rauhallisemmilla vesillä on hyvä treenata tasapainoa laudan päällä", Dake huomautti. Yhtäkkiä poika nojautui minua kohti ja tarrasi kiinni kädestäni. Yllätyin elettä aluksi, mutta en lopulta irrottautunut Daken otteesta. Istuimme hetken aikaa vaitonaisina katsoen toisiamme silmiin, mutta paikalle saapunut Iiris keskeytti hetkemme.
"Kasa, täällähän sinä olet! Kuka on seuralaisesi?" Iiris tiedusteli ja katsahti vieressäni istuvaa Dakea uteliaana. Kiskaisin nopeasti käteni pois Daken otteesta ja esittelin kaksikon toisilleen.
"Sen sandaalin etsiminen vähän jäi minun osaltani kun tapasin Daken ja jäimme juttelemaan", selitin muistaessani Iiriksen nähdessäni miksi olimme alkujaan hajaantuneet erilleen toisistamme. Daken tapaaminen oli jotenkin onnistunut sekoittamaan ajatukseni ihan kokonaan.
"Ei huolta, löysin jo kadoksissa olleen sandaalini. Et kyllä usko minne sandaali oli päätynyt: Castielin koira oli leikkimässä sillä rannan toisessa päädyssä" Iiris kertoi ja ojensi jalkaansa meitä kohti. Mietin itsekseni lupasiko Castiel Iirikselle mitään korvaukseksi koiransa kolttosesta, sillä poika joutuisi pian vararikkoon jos hän tarjoutuu ostamaan jäätelöä kaikille joille hänen koiransa aiheutuu häiriöksi.
"Pojat muuten suunnittelevat lentopallon pelaamista, mutta tarvitsemme lisää porukkaa. Haluatteko tulla mukaan?" Iiris kysäisi. Katsahdin Dakea, ja hän ilmoitti osallistuvansa mielellään peliin. Iiris johdatti meidät pelipaikalle, ja hämmästyin myös Rosan ollessa siellä, sillä hänellä on tapana tuoda koulussa jokaiselle liikuntatunnille jokin erilainen lupalappu, jonka avulla hän välttää tunnille osallistumisen.
"Aiotko sinäkin osallistua?" kysäisin ihmeissäni Rosalialta.
"No en, mitä oikein kuvittelit? Tulimme Leighin kanssa kannustusjoukoiksi", Rosa selitti. Huomasin myös Amberin saapuneen rantatuoleineen paikalle seuraamaan peliä.
"Kasan kaveri Dake tulee myös mukaan peliin, joten saamme kumpaankin joukkueeseen kolme pelaajaa", Iiris laski. Arvoimme joukkueiden kapteenit vetämällä pitkää tikkua, ja kapteeneiksi päätyivät Castiel ja Dake.
"Minä aloitan valitsemalla ensimmäisen jäsenen joukkueeseeni: Lysander", Castiel sanoi.
"Vaikka sait aloittaa jätit parhaimman valitsematta! Kasa, tulehan tänne", Dake lausahti. Astelin posket punaisena Daken taakse. Olin kommentista sekä imarreltu että häpeissäni, sillä tiesin etten tulisi taatusti loistamaan pelissä.
"Vai parhaan..." kuulin Castielin mutisevan ennen kuin hän kutsui Iiristä liittymään joukkueeseensa. Valitsematta jäänyt Nathaniel asteli minun ja Daken luokse. Ilahduin päästessäni Nathanielin kanssa samaan joukkueeseen, mutta pojan ärtynyt ilme lannisti vähän iloani. Ehkä häntä harmitti tulla viimeisenä valituksi?

Joukkueet asettuivat rantahiekalle pystytetyn lentopalloverkon vastakkaisille puolille. Dake ehdotti että menisin etummaiseksi, ja pojat huolehtisivat kauemmas tehtävistä iskuista. Järjestelmä sopi minulle oikein hyvin, sillä tuskin jaksaisin lyödä palloa kovin kauas. Dake teki ensimmäisen syötön, ja pallo lensi komeassa kaaressa verkon vastakkaiselle puolelle. Castiel säntäsi pallon luokse iskien sen voimakkaasti takaisin. Pallo lensi minua kohti, ja levitin käteni valmistautuakseni lyömään sitä. En kuitenkaan osunut palloon kovin hyvin ja sain juuri ja juuri huitaistua pallon verkon yli. Veto oli kuitenkin suorastaan taktinen, sillä vastustajat eivät olleet sijoittaneet ketään kentän etuosaan, eikä kukaan ehtinyt ajoissa pallon luokse. Kannustusjoukoistamme Rosalia oli ainoa joka puhkesi äänekkäisiin suosionosoituksiin. Leigh taputti myös pienesti, mutta epäilen hänen olevan toisen joukkueen puolella koska hänen veljensä pelaa siellä.
"Älkää vielä innostuko", Castiel murahti käydessään noukkimassa pallon maasta ja heitti sen syöttövalmiudessa olevalle Lysanderille. Pian pallo oli taas ilmassa, ja tällä kertaa Nathaniel vastasi lyömällä pallon vastustajien puolelle, mistä se palasi takaisin Iiriksen ja Castielin kautta. Yritin kurotella palloa käsilläni, mutta Castielin tekemä lyönti oli liian korkea, enkä voinut muuta kuin katsoa miten pallo lensi takanani olleiden poikienkin yli pudoten lopulta jonnekin takakentän rajalle.
"Sori, ei pistettä teille, pallo meni rajan yli", Dake tiedotti. Yllätyksekseni Amber nousi kuitenkin tuoliltaan seisomaan ja asteli määrätietoisesti kohti pelikenttää.
"Minä näin miten pallo putosi alueellenne minkä jälkeen se kimposi rajan yli", Amber tiedotti. Nathaniel katsahti paheksuvaan sävyyn siskoaan Daken tiedustellessa muulta yleisöltä pitivätkö Amberin näköhavainto paikkansa.
"Ööh, en oikeastaan edes tiedä missä raja kulkee, joten en osaa sanoa", Rosalia tunnusti, ja Leighkin sanoi ettei tajunnut kiinnittää asiaan huomiota.
"Noh, eipä meidän pelimme paljoa kärsi jos te saatte tästä pisteen", Dake lausahti. Vilkaisin virnuilevaa Amberia ja arvasin että hän oli valehdellut näkemästään pallon liikeradasta varmaankin ihan vain minun kiusakseni. En kuitenkaan maininnut huomiostani muille, sillä Nathaniel valmistautui juuri tekemään seuraavaa aloitussyöttöä. Pallo lensi kohti Iiristä, ja hän onnistui iskemään sen reippaasti takaisin meidän puolellemme.
"Hyvä Kasa, taklaa se!" kuulin Rosalian huutelevan minulle kannustushuutoja. Minua huvitti, sillä Rosa ei tuntunut olevan oikein selvillä urheiluterminologiasta puhutessaan taklauksesta lentopallopelissä. Pallo tuli suoraan minua kohti, ja olin jo valmiudessa lyömään sen takaisin, mutta pallon osuessa käteeni rannettani alkoi kivistää uudelleen. Ulvahdin kivusta laskeutuessani polvilleni hiekalle.
"Kasa? Onko kaikki kunnossa?" Dake kysäisi huolestuneena ja kumartui viereeni.
"Rannettani vain vähän aristaa", lausahdin hampaat irvessä. Dake tarttui käteeni silitellen sitä hellästi. Muutkin pelaajat kerääntyivät ympärilleni.

"Anteeksi, minun ei olisi pitänyt lyödä niin kovaa", Iiris pahoitteli.
"Ei se ole sinun syytäsi, ranne oli jo valmiiksi vähän kipeä", selitin, ja tytön ilme huojentui hiukan.
"Sinun ei pitäisi rasittaa kipeää kättäsi enempää. Peli taitaa olla ohi", Nathaniel totesi.
"Hienoa Castiel, voitit pelin", Amber riensi onnittelemaan punapäätä.
"Nääh, eipä säälipisteestä ja ramman pelaajan päihittämisestä saa kovin paljoa ilonaihetta", Castiel tokaisi kääntäen selkänsä Amberille lähtiessään talsimaan koiransa kanssa pois paikalta. Amber näytti harmistuneelta Castielin lähdön takia, ja ihmettelin ylipäätään miksi blondi vaikutti nykyään olevan niin kiinnostunut Castielista, Barbiehan seurustelee Kenin kanssa.
"En jaksa olla rannalla enää, tahdon kotiin", Amber valitti veljelleen kuin mikäkin kiukutteleva pikkulapsi. Nathaniel huokaisi ja lähti siskonsa kanssa keräämään heidän rantatavaroitaan. Harmikseni Nathaniel ei hyvästellyt minua ennen lähtöään. Poika oli muuttunut kumman kylmäksi minun alettuani viettää aikaa Daken seurassa... Sivummalla oleillut Lysander meni Rosalian ja veljensä luokse.
"Pitäsikö meidänkin kohta lähteä? Iltapäiväksi luvattiin ukkosmyrskyä", Lysander sanoi.
"Ei vielä! Sitä paitsi taivas on aivan kirkas, tuskin tänään sataa", Rosalia totesi huolettomasti. Sen jälkeen hän kääntyi puoleeni ja kysyi pärjäisinkö jos hän lähtisi poikaystävänsä kanssa kävelylle.
"Ole huoleti, minä pidän huolta Kasasta", Dake lupasi.
"Vai niin", Rosa lausahti. Näin miten hän alkoi muodostaa käsillää äänettömiä viestejä minulle. Ensin Rosa osoitti Dakea ja muodosti sen jälkeen käsillään sydämen ilmeisesti udellakseen oliko minulla tunteita Dakea kohtaan. Pudistelin päätäni ja kiskaisin nopeasti käteni vapaaksi tajutessani Daken pitävän siitä yhä kiinni. Pian Rosalian Leighin lähdön jälkeen Lysander ja Iiriskin lähtivät omiin puuhiinsa, joten olin jäänyt Daken kanssa kahden.

Dake onnistui jotenkin ylipuhumaan minut surffilaudan kyytiin, ja harjoittelin tasapainottelua huojuvan laudan päällä. Tähän mennessä olin päässyt vasta istumaan laudalle, mutta Dake kannusti minua kokeilemaan seisomaan nousua.
"Ei tästä tule mitään", hätäännyin laudan alkaessa kallistua.
"Ihan rauhassa", vieressäni seisova Dake lausahti ja tarrasi kiinni laudasta, jolloin se lakkasi huojumasta.
"Sinun täytyy tuntea olevasi yhtä laudan ja aaltojen kanssa. Vedä syvään henkeä ja yritä uudestaan. Muista että olen ihan tässä vieressä jos jokin menee vikaan", Dake neuvoi ja taputti selkääni rohkaisevasti. Nyökkäsin vaikka en täysin ymmärtänytkään, miten muka voisin tuntea yhteenkuuluvuutta jonkin puisen läpyskän kanssa. Kohottauduin varovasti polvilleni laudan päälle, ja valmistauduin jo seisomiseen kunnes yhtäkkiä pieni aalto heilautti lautaa niin että menetin tasapainoni ja putosin veteen. Jouduin pieneen paniikkiin yllättävän sukelluksen takia, vaikkemme edes olleet kovin syvissä vesissä. Räpiköityäni muutaman sekunnin vedenalla pääsin takaisin pinnalle, ja tarrasin ensitöikseni kiinni Dakesta hakeakseni turvaa. Painauduin pojan rintaa vasten ja kiersin käteni hänen ympärilleen varmistaakseni etten joutuisi uudelleen vedenvaraan. Dake piti minusta kiinni vahvoilla käsivarsillaan taluttaessaan minua takaisin matalammille vesille. En kehdannut katsoa poikaa silmiin, sillä tämä äkkinäinen syliin ryntääminen vaikutti varmasti vähän ylireagoinnilta kun en kuitenkaan ollut missään suuremmassa hengenhädässä. Yhtäkkiä Dake asetti kätensä leukani alle kallistaen samalla päätäni ylemmäs, ja ennen kuin tajusinkaan oli hän painanut huulensa minun huuliani vasten.

Suudelma maistui suolaiselta meriveden takia, ja kevyen tuulahduksen hipaistessa kosteita hiuksiani tunsin ihoni menevän kokonaan kananlihalle, mutta samaan aikaan kehoni valtasi ihana lämmöntunne. Päässäni pyöri oudosti enkä tiennyt oliko tämä hyvä idea, mutta lopulta päädyin vain sulkemaan silmäni ja nauttimaan suudelmasta kaikilla aisteillani. Halusin painaa mieleeni jokaisen yksityiskohdan tilanteesta: taustalla olevan aaltojen kohinan ja lokkien kirkunan, hiuksiani hipelöivät Daken kädet ja pojan pehmeät huulet sekä hänen kehostaan hohkaavan lämmön. Taianomainen hetki välillämme katkesi huultemme erkaantuessa toisistaan. Avatessani silmäni huomasin Daken tuijottavan minua takaisin kirkkaanvihreillä silmillään
"Tulen kaipaamaan sinua", Dake sanoi hiljaa ennen kuin veti minut tiukkaan halaukseen. Emme tosiaan tulisi varmaan näkemään enää toisiamme kun Dake palaa kotiinsa Australiaan. Palasimme kuivalle maalle ja istuimme tovin rantahiekalla katsellen maisemia juttelun ohessa. Välillä poika hipaisi kevyesti sormenpäillään paljasta käsivarttani tai asetteli karkailevia hiussuortuviani korvani taakse. Dake on suloinen, mutta tieto siitä ettemme tuskin tapaisi enää tämän päivän jälkeen uudelleen sai minut suhtautumaan hänen eleisiinsä melko neutraalisti.
"Kello on jo sen verran paljon että minun pitää lähteä jotta ehdin viimeiseen bussiin", Dake ilmoitti äkkiä.
"Mistä sinä tiedät mitä kello on?" kysäisin, sillä pojalla ei ollut ainakaan rannekelloa enkä ollut nähnyt hänen näpräävän puhelintakaan.
"Näen ajankulun auringon liikkeistä", Dake selitti ja osoitti vähän matkan päähän heikkaan pystyyn asettamaansa surffilautaa.
"Saavuin rannalle puolenpäivän aikaan, jolloin laudan varjo osoitti suoraan. Nyt varjo näkyy liikkuneen viistoon sen verran että tulostani on ainakin viisi tuntia", Dake selitti minun kuunnellessani ihmeissäni hänen tietämystään auringonliikeradoista ja ajan tulkinnasta. Dake kohottautui seisomaan ja nappasi surffilaudan kainaloonsa. Vilkuttaessamme hyvästiksi Dake lähetti minulle lentosuukon ennen kuin kääntyi ja lähti talsimaan pois paikalta. Vaikka tiedostinkin ettei välillemme voisi tulla mitään oli oloni jotenkin haikea. Suudelmamme muistelu sai perhoset lentelemään vatsassani, ja pieni osa minusta toivoi että näkisimme vielä joskus... Tuijotin pojan loittonevaa selkää niin ajatuksissani etten aluksi huomannut Castielin saapuneen paikalle koiransa kanssa. Punapää istahti viereeni ja ojensi nenäni eteen jäätelötötterön.
"Hei, minä pyysin suklaatuutin", lausahdin tajutessani Castielin saapuneen vihdoin tuomaan minulle lupaamansa jäätelön.
"Saat nyt tyytyä tähän. Luota minuun, tämä on parempaa kuin suklaajäätelö", Castiel vakuutti ja tyrkkäsi tuutin käteeni. Olin juuri maistamassa jäätelöä kun Castiel kumartui yhtäkkiä lipaisemaan tuuttiani.

"Se oli sulamassa", poika perusteli tekemisiään, mutta minusta tilanne oli selkeä jäätelön rohmuamisyritys. Otin vähän välimatkaa Castieliin siltä varalta että hän toistaisi äskeisen tempauksensa. Lipaistuani ensimmäisen maistiaisen minun oli pakko myöntää Castielin tehneen erinomaisen valinnan, jäätelö oli herkullista! Demoni tuijotti kädessäni olevaa jäätelötuuttia niin anovasti, etten voinut muuta kuin napata jäätelönokareen sormenipäähän ja tarjota vähän koirallekin. Demoni lipaisi jäätelön hetkessä sormestani, mutta se ei halunnut jättää herkutteluhetkeä siihen vaan alkoi seuraavaksi lipomaan naamaani havaittuaan suupielessäni jäätelön jämiä. Yllätyin tilannetta sen verran että pudotin vahingossa tötterön kädestäni, jolloin koira haukkasi hiekkaisen jäätelön yhtenä suupalana kurkustaan alas. Tuijotin mustaa koiraa hölmistyneena Castielin hekottaessa huvittuneena vieressäni.
"Kun Demoni pääsee jonkin asian makuun se tekee kaikkensa saadakseen lisää suuhunpantavaa. Siksi sille ei koskaan pidä tarjota mitään omalta lautaseltaan, sillä muuten voi olla varma että koira tyhjentää hetken päästä loputkin lautasen sisällöstä", Castiel selitti.
"Olisit voinut varoittaa minua", tokaisin, vaikka tilanne hymyilytti kyllä vähän minuakin. Castiel oli saapunut paikalle juuri oikeaan aikaan viemään ajatukseni pois Dakesta. Minun olisi parempi unohtaa surffaripoika eikä haikailla yhdenpäivän romanssimme perään.
"Eiköhän me aleta Demonin kanssa lähteä jo kotia kohti", Castiel lausahti ja kiinnitti koiransa talutushihnaan.
"Nähdään maanantaina", huikkasin pojan perään. Kerrankin minulla oli ihan hauska päivä Castielin seurassa. Tavallisesti keskustelumme päättyvät aina jotenkin ikävästi, joten on hienoa nähdä vähän erilaisempi puoli Castielista. Nathanielin käytös minua sen sijaan vähän kummastutti. Sovimme ensin treffeistä ja sitten poika kuitenkin lähti rannalta hyvästelemättä minua... Havahduin mietteistäni tuntiessani pienen vesipisaran pudotessa olkapäälleni. Nostin katseeni ylös ja huomasin taivaan olevan tummien pilvien peitossa. Lysanderin aiemmat puheet ukkosmyrskystä taisivat tosiaan pitää paikkansa. Arvelin että minun olisi parasta lähteä ennen kuin alkaisi satamaan kunnolla, joten kohottauduin ylös ja lähdin hakemaan tavaroitani. Rannalla oli ihan autiota, mikä ei kyllä ollut ihmekään huomioiden sään äkillisen muuttumisen. Aivan kaikki eivät kuitenkaan olleet ehtineet vielä lähteä sadetta pakoon, sillä kohtasin matkallani Lysanderin. Poika kertoi että oli etsinyt jo tovin veljeään ja Rosaliaa, mutta näistä ei näkynyt jälkeäkään.
"Ehkä he lähtivät edeltä kotiin huomattuaan sadepilvet?" ehdotin.
"Se ei olisi heidän tapaistaan. Voisitko tulla mukaani etsimään heitä?" Lysander kysyi. Suostuin pyyntöön, sillä en ollutkaan tänään vielä viettänyt juuri kahdenkeskistä aikaa Lysanderin kanssa. Kulkiessamme rannalla yltyvä tuuli alkoi tuntua kylmältä paljasta ihoani vasten. En tietenkään ollut varautunut rantapäivääni lämpimillä vaatteilla, joten yritin pitää itseni lämpimänä kietomalla käteni ympärilleni. Kirkkaansininen merivesi oli saanut tummemman sävyn kun aurinko ei enää paistanut, ja aallot löivät rantakiviä vasten koko ajan voimakkaammin. Yhtäkkiä kirkas salama valaisi tummien pilvien peittämän taivaan kokonaan, ja salamaa seurasi heti perään ukkosenjyrinä.
"Pitäisikö meidän lähteä ennen kuin alkaa sataa rankemmin? Rannalla ei näytä olevan ketään muita meidän lisäksemme", huomautin. Lysander ei ollut kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan vaan ehdotti että kävimme vielä rannan läntisessä päädyssä. Emme kuitenkaan ehtineet kävellä kauas kun taivas rupesi syöksemään vettä päällemme kuin saavista kantaen. Tässä vaiheessa Lysanderkin vihdoin ymmärsi ettei meidän ole järkeä juoksennella rannalla ympäriinsä kastumassa. Säntäsimme juoksujalkaa rannalla olevia pukukoppeja kohti. Lysander riisui paitansa ja levitti sen päidemme ylle sateensuojaksi.

Ele oli huomaavainen, vaikka sade oli kyllä sen verran rankka ettei paita juurikaan suojannut sateelta. Päästyämme vihdoin pukukopeille olimme jo läpimärkiä, mutta suoja kelpasi siitä huolimatta. Katselimme vaitonaisina ulkona riehuvaa rajuilmaa ja ihailimme salamoita. Minua alkoi kylmätä niin että hampaani kalisivat, sillä päälläni ei ollut muuta vaatetusta kuin bikinit. Lysander huomasi palelemiseni ja asetti paitansa olkapäilleni. Kostea kangas ei juurikaan lämmittänyt, mutta parempi se oli kuin ei mitään. Muistin samassa Rosalian kertomuksen Lysanderin selässä olevasta tatuoinnista, ja nyt kun pojalla ei ollut paitaa saattaisin päästä näkemään sen! Ikävä kyllä taivaan peittäneiden pilvien takia ulkona oli sen verran hämärää etten näkisi kunnolla yksityiskohtia, ja kaiken lisäksi Lysander istui selkä seinää vasten.
"Tämä tilanne tuo mieleen lapsuuteni", Lysander lausahti äkkiä.
"Asuimme pienenä maaseudulla, ja tilallamme oli paljon kaneja. Muistan kerran menneeni leikkimään kanien kanssa, kun yhtäkkiä alkoi ukkostaa", poika jatkoi kertomustaan, ja saatoin kuvitella pikku-Lysanderin vaaleine pellavahiuksineen kanien ympäröimänä.

"Kaupungissa asuminen voittaa maaseudun kyllä milloin tahansa", totesin.
"Minä nautin maaseudun rauhasta ja luonnosta, mutta lukion takia oli järkevämpi muuttaa Leighin luokse asumaan", Lysander selitti tilanteensa. Poika jatkoi kertomusta lapsuudestaan, ja sain kuulla hänen käyneen ala-asteen pienessä maaseudulla olevassa kyläkoulussa jossa oppilaita oli niin vähän että luokkia oli jouduttu yhdistämään ja kaikki tunsivat toisensa. Ajatus niin pienestä koulusta tuntui minusta todella erikoiselta, sillä minun peruskoulussani oli ollut niin paljon oppilaita että saman ikäryhmän lapset oli jouduttu jakamaan kolmeen tai neljään eri luokkaan. Sade ropisi pukukopin kattoon, mutta siitä aiheutuva ääni ei riittänyt vaimentamaan vatsani murinaa.
"Minulla on kamala nälkä, en ole syönyt juuri mitään koko päivänä", selitin vatsaan pidellen.
"Odota, katson onko minulla mitään syötävää mukana", Lysander lupasi ja kumosi laukkunsa sisällön pukukopin lattialle. Tavaroiden joukossa oli myös puhelin, ja vilkaistuaan sitä Lysander huomasi saaneensa veljeltään tekstiviestin.
"Odotamme Rosan kanssa sateen taukoamista kaupassani", Lysander luki viestin ääneen.
"Se selittänee miksei heitä näkynyt rannalla. Eikö sinulle tullut aiemmin mieleen vilkaista puhelintasi?" ihmettelin.
"En juurikaan käytä elekroniikkahärpäkkeitä. Kännykänkin hankin vasta muutettuani pois kotoa pitääkseni yhteyttä vanhempiini. En ole vieläkään tottunut pitämään sitä silmällä, ja usein puhelin unohtuukin laukkuuni akku tyhjänä useaksi päiväksi", Lysander selitti. Sade taukosi vihdoin sen verran että pääsimme lähtemään pukukopista. Lysander näytti minulle missä Leighin vaatekauppa sijaitsi, ja yllätyksekseni putiikki oli aivan lähellä kotiani. Ajatella että olin monet kerrat kulkenut kaupan ohi tajuamattani asiaa. Lysander kopautti pari kertaa näyteikkunaan, jolloin Leigh tajusi tulla avaamaan hänelle oven. Pojat kysyivät halusinko minä liittyä heidän ja Rosalian seuraan, mutta sanoin lähteväni mieluummin jo kotiin. Rantapäivä oli ollut erittäin tapahtumarikas, ja toivoin nyt enemmän kuin mitään muuta pääseväni kotona isän laittaman aterian ääreen ja viettämään rennon loppuillan.

Mua on aina harmittanut rantajaksossa se miten paikalle saa vain yhden pojan kerrallaan, joten yhdistelin tähän vähän juttuja jokaisen pojan reitiltä. Eldaryaakin päätyi taas pätkä tähän osaan, ja sitä on luvassa jatkossakin. ,-) Seuraavan osan kirjoittamiseen menee taas varmaan vuosi, joten ei ihan heti nähdä näissä merkeissä.. .-D

Kysymys lukijoille:
Lähditkö Daken matkaan jaksossa?

Vaihtoehto 1: Joo.
Vaihtoehto 2: En.