Ei, siivous ei ole kivaa, mutta siihen on liittynyt muutamia ilonpilkahduksia. Siivousurakkaa onkin saanut tehdä tuplahomman kun ensin auttelin isiä ja sen jälkeen piti jaksaa vielä omatkin sotkut siivota ku eihän joulua voi rauhoittua viettämään jos ei suorita massiivista suursiivousta! Kävin läpi mun ja Fikun vanhan huoneen tavaroita ja se oli yllättävän nostalgista, kun tavarapaljouden seasta vastaan tuli yhtäkkiä jokin random-esine, mitä ei ollut vuosikausiin nähnyt yms, ja löytyi myös kaikenlaista kadoksissa ollutta. Aikeissa olisi tehdä erillinen postaus jossa esittelen parhaat löydöt (jos/kun saa aikaseks). Silleen oudolla tavalla siivoaminen oli päivän kohokohta vaikken siitä nyt voi sanoa nauttineeni.
Sonian siivouskalenteri on toiminut siivousapuna vaikkakaan en ole sen tahdissa juuri mitään tehnyt - ainoastaan tiskialtaan pesun kun ko. luukku sattui juuri päivälle jolle olin ajoittanut tiskit, ni vedin allaspesun siinä alkajaisiksi ja ei ees vienyt kauaa. En ollut ikinä ennen pessyt tiskiallasta, mulle se on yleensä ihan tarpeeksi puhdas varmaan ku Fiku aina käydessään pesee sen monta kertaa yhden vierailun aikana lol, mut nyt kun se ei ole aikoihin käynyt (eikä varmaan ees halua tulevaisuudessa mua nähdä) huolehtimassa altaan pesusta ni täytyy myöntää että vihdoin havaitsin sen itsekin likaiseksi. .-p Toinen kätevä siivousvinkki oli karvojen irrottaminen matosta ikkunankuivaajalla. Se on tosin enemmän tarkoitettu lemmikkien irtokarvojen poistamiseen, mutta sain myös hiukset paljon sujuvammin irti olohuoneen matosta kun niitä ei tarvinnut nyppiä yksitellen. Ihan ku samalla olisi mattojen värit kirkastuneet, voi tosin olla pelkkää silmänlumetta. .-D Uusi vinkki oli myös mattojen imurointi matelevalla temmolla, ite aina luullu siivoavani hyvin mitä nopeemmin sillä imurilla huitoo, ni ei näin. Ehkä toteutan ton siivouskalenterin kokonaisuudessaan joskus toiste, siinä on nimittäin paaaaljon asioita jotka ei sisälly siivousrutiineihini edes suursiivousta tehdessä (voiko silloin ees puhua suursiivouksesta ku jää niin paljon tekemättä lol).
YouTube 👟
On tullut kateltua pitkästä aikaa Pernilla Böckermanin videoita hänen joulukuussa tekemästä comebackistaan alkaen. Jotenki hienoa huomata miten hän on kasvanut paljon ihmisenä (katoin siis hänen videoita viimeksi joskus 10v sitten, et siihen verratessa luonnollisesti aika eri meininki). Opintojen myötä tuntuu et saan myös jonkin verran irti hänen kertoessaan treeneistään yms, vaikkakaan tuo urheilu puoli ei ole mikään oma vahvuus mutta ainakin tässä oppii samalla ja saa inspistä hänen liikkeistään yms. Hauska ku ennen aina pikakelasin ihmisten vlogeista kaikki kuntosalikohtaukset ku ei yhtään kiinnostanu ja nyt näen ne hyödyllisinä oppimiskokemuksina. .-D
Tuben etusivulta sattuu aina toisinaan vastaan kiinnostavanoloinen ZoneVD-video, jonka sit saatan päätyä kattomaan. Joona ammentaa ihanan usein videoihinsa mua puhuttelevaa nostalgiaa ja tuntuu suorastaan että oltaisi voitu olla lapsena kavereita jos oltaisi tunnettu. .-D Innostuin virtuaalielukkavideon myötä herättämään Dinklen henkiin pitkän tauon jälkeen. Huomasinkin ette ko. appi ole enää ladattavissa ni täytyykin ottaa dinon hoivaamisesta nyt kaikki ilo irti kun sitä ei saa enää tulevaisuudessa seuraavaan puhelimeen (ellei puhelimesta toiseen voi jotenki kätsysti siirtää sovelluksia, en tiiä ku en oo kokeillu lol). Jostain syystä oon myös tykännyt erityisesti Joonan höpöttelyvideoista, joissa hän on avannut kulissien takaista materiaalia esim. videosetupistaan ja kanavansa eri vaiheista yms.
Seuraava Euroviisukausikin on aluillaan, ja alun perin olin suunnitellut seuraavani sitä ihan eri maiden karsintakilpailuista alkaen, mut nyt en edes tiedä katsonko koko viisuja kun Israel saa yhä osallistua... Oon nyt kumminkin kuunnellut näytteitä joistakin karsintakappaleista ja katellut muutamia ESC-tubettajien reaktiovideoita ja listoja, ja ainaskin tällaisten pienten ensimaistiaisen pohjalta Virolla, Albanialla ja Moldovalla on ihan lupaavanoloisia kappaleita ehdolla. Mediaplayer lakkasi yhtäkkiä toimimasta(????) ni jotta tätä postausta kirjoitellessa ei ole tarvinnut olla hiljaisuudessa seurasin sivusilmällä Albanian ja Montenegron karsintakisoja, mut eipä niistä jäänyt paljoa sanottavaa kun en täydellä keskittymisellä katsonut, lähinnä jäi mieleen juontajat ku niitä moneen kertaan ruudussa näki. XD
Musiikki 🎶
Jatketaans vielä samaan syssyyn lisää viisuteemalla. Spotify wrappedin myötä julkaistu vuoden kuunnelluimpien kappaleideni lista on ollut käytössä, mikä näkyy kuukauden biisilistalla mm. siitä että tämän vuoden euroviisubiisit on tehneet paluun. Vissiin Viron viime vuoden menestyksen vuoksi ihmiset päivittelee että onpas heillä nyt kova taso, ja mulle siinä ei ole mitään yllättävää, sillä oon useempana vuonna tykännyt erityispaljon Eesti laulin kappaleista. Tänä vunnakin on hyviä biisejä: Ollie olisi taas kisaamassa, mut omaan korvaan tää on hänen kilpakappaleistaan huonoin ja ihan selkee lempparini on aiemminkin viisuissa nähty - tosin silloin Sveitsiä edustanut - Vanilla Ninja!
Jotenkin aina yllättyy HH!:n Ellin puhetta kuullessa miten hento hänen normiäänensä on ku hän laulaa niin ärsyttävän päällekäyvästi. Yhtyeen uuden levyn nimikkobiisillä hän laulaa kummiskin paljon neutraalimmalla äänellä, joten biisi on hieman helpommin kuunneltavissa.
Inhoon kaikkia uudelleenversiointeja biiseistä minkä vuoksi esimerkiksi tuomitsen Vain elämää -ohjelman täysin vaikken ole siitä jaksoakaan katsonut. Ärsyttää kun parempien alkuperäisten kappaleiden sijasta radioissa soitetaan vaan niitä uusia. Se tietty jos artisti muokkaa kappaletta enemmän näköisekseen ja muuttaa vaikka osan sanoituksista tuo jo hieman enemmän persoonallisuutta, vaikka ei se silti ole kovin kohteliasta alkuperäistuotosta kohtaan. (Toisaalta voisin olla avoin sellaiselle idealle, et kaikista kappaleista tehtäisi miehen ja naisen laulama versio, esim. Samu Haberin versio Irinan Hiljaisuus-kappaleesta on kiva kun siinä ei ole mitään ylimääräistä kikkailua ja biisi toimii kaikilta osin samalla tavalla kuin alkuperäinenkin.) Mutta tosta The Riddlen jumputusversiosta oon jostain syystä tykännyt ku alkuperäisessä kappaleessa on makuuni hieman liian hidas tempo, ni tässä se korjataan sopivasti - toi Gigin versio on kylläkin 90-luvulta, et ei enää voi puhua kovin uudesta. xD
Jo marraskuussa tuli tarjolle semikiinnostava pelaa ja voita -asu mut vitkuttelin pelaamista ihan viimeisille päiville saakka ja pidin itseäni jännityksessä tulenko sitä edes hankkimaan, mut kerkesi sen sit kumminkin saada. Yllättävän vähän jaksoissa pääsi etenemään, vain yhden kokonaisen jakson ja sit keskeneräisiä pätkiä. Mut oli kyl mukava pelata ja jakso oli kiinnostava, kun selvisi että Amanda oli valehdellut taustoistaan eikä oikeasti ollutkaan niin rikas ja hyviä kouluja käynyt kuin oli antanut muiden ymmärtää. Asia kävi ilmi, kun heidän tehtäväkseen tuli laatia eliittikoulusta valmistuvalle opiskelijalle valmistuijaisjuhla, ja Amanda sai projektista päävastuun koska oli väittänyt käyneensä saman koulun. Salailu kävi kuitenkin haasteelliseksi, ja lopulta palaverissa asiakas bustasi Amandan valheen. Siellä eliittikoulussa ei näemmä opeteta käytöstapoja, koska todella alhaista järjestää tuollainen julkinen nöyryytys.. Valtaosa tiimistä reagoi asiaan yllättävän dramaattisesti ja ns. kääntyi Amandaa vastaan ja mä puolestaan olisin halunnut lohduttaa häntä, mut en uskaltanu valita sitä replaa josse ois vaikuttanut kuvaan.. Devonin kanssa hahmon piti muistuttaa tätä siitä että tämä on työssään pätevä ja hyvä firman pomo vaikkei työhaastattelussa kyseenalaistanut Amandan koulutustaustoja. Sit seuraavassa jaksossa jota ehdin vähän aloitella hahmo sairastui, ja mikäli oikein ymmärsin häntä tapaamaan tuleva deitti on random (mikälie BV:n pakkomielle ujuttaa joka peliin yks tällanen jakso lol) mut onneksi itelle osui suoraan Devon. ,-)
Joulutapahtumakin alkoi, ja siinä porukka on järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumaa lapsille. Kaikki on paketointia vaille valmista, mutta myrskyvaroituksen vuoksi hommat on keskeytettävä. Hahmo kuitenkin ilmoittaa ettei häntä odota kukaan kotona, joten hän voi jäädä hoitamaan paketoinnit loppuun. Tarinanpätkissä deitit sitten arvatenkin jäävät hahmon seuraksi.
Randomia lyhyesti 🍖
KINKKU on joulupöydän kunkku
Viikoittaiset play-pointsit
Selaimen jaettu näkymä
Simssi!
Kynttilän valo
"Onks toi kär i sit Kari?
Tukiaskel
Tää isin luomus:
Muumimamman pää oli hukassa, ni isi oli ratkaissu asian näin. XD
MLQC 💌
Vuosijuhlan striimi
Pelin tekijät juhlistaa välillä tärkeitä tapahtumia livestreamin merkeissä, ja vaikka ne on kiinaksi enkkuservun Discord-ryhmässä on tapana kokoontua näitä porukalla kattomaan. Jotenkin metkaa kun jotkut sanoo tulevansa paikalle kolmelta yöllä, mut omalla aikavyöhykkeellä nää tapahtumat ajoittuu aika mukavasti keskelle päivää. Mut hatunnosto niille jotka uhraa yöunensa tämmöisen takia, just tollain yöllä klo 3 olisi maailman kököin aika kun siinä aika pakosti väsynyt joko nukuttuaan vain muutaman vaivaisen tunnin tai jos on siihen asti valvonut ni taatusti jo uni meinaa puskea päälle. Kerrankin muistin streamin ajankohdan, yleensä jää hajamielisyyttään osallistumatta. Sen lisäksi että asian muisti piti kehdata tunkea Discordissa sinne tapahtumakanavalle ku mietin onko se hölmöö ku en kuitenkaan aio sanoa mitään, mut oli siel onneksi muitakin pelkässä stalkkausmielessä. .-D
Streami oli järjestetty pelin kahdeksannen vuosipäivän kunniaksi, ja vaikka suurin osa ajasta oli ihmeellistä nukketeatteria josta ei kielimuurin vuoksi ymmärtänyt hölkäsen pöläystä oli tapahtumakuvien julkaisu odottamisen arvoinen, siis tällä hetkellä epärealistinen suunnitelmani ois säästää niin paljon gemmejä et olisi varaa ostaa kaikki. xD Tai ei se nyt varmaan niin epärealistinen olisi jos pidättäytyisin gemmien käytöstä vuodeksi, mut ihanku se olisi tuossa pelissä mahdollista. D-. Noh, sentään tässä on aikaa ku ko. tapahtuma tulee enkkuvervulle vasta vuonna 2027 ku tullaan vähä jäljessä lol + tarkoitus on joka tapauksessa skipata suurin osa tulevan vuoden gemmitapahtumista ku ei oo niin mieluisia kuvia, et katotaan kuinka käy!
Random-puputanssi oli mahtava kevennysnumero. .-D Lopuksi vuosipäivän traileri jäi pyörimään loopille, ja katottiin se tyyliin kolme kertaa putkeen ennenku väki alkoi tiputtautua linjoilta, että näin yksinkertaisista asioista saa viihdettä. .-D
Oispa black friday joka päivä
Minä: Kerranki en tarttee mitään tapahtumakaupasta. BF-tarjous: *julkaistaan* Minä: ...tarviin ilmeisesti sittenkin jotain tapahtumakaupasta.
Ah edulliset gemmitarjoukset on aina kivoja. Karma corridorin palettipointseihinkin tuli pitkästä aikaa alennus, viimeksi taisi olla ystävänpäiväviikolla, et harmillisen harvoin. Kannatti siis ottaa kaikki kertyneet paletit hyötykäyttöön, ja niiden myötä sain vihdoin ekan Mr. Killer -kuvan lunastettua. Oli pakko aloittaa Kirosta. Suunnitelma ois ehkä seuraavaksi lähteä säästämään Shawnin huulipunakorttia varten, se kyl tulee olemaan ikuisuusprojekti kun on SP-tasoinen kortti ja vaatii hieman enemmän valuuttaa mitä errit.
Vuosisuunnitelma
Viimeksi lupailin julkaisevani hankintasuunnitelmani kaikista ensi vuoden puolella saataville tulevista korteista, ja aika pitkä lista siihen nähden että tälle vuodelle mulla oli lukittuna vain kolme korttia ja selvisin siitä hädintuskin (mut samanaikaisesti gemmejä/kuponkeja tuli heitettyä myös odottamattomiin kortteihin, eli oli varaa hankkia myös hieman ylimääräistä toisinaan). Suunnitelmat ensi vuodelle määräytyvät seuraavasti:
MUST HAVE
Fire UR Luci
Ystävänpäivä Lucien
HOL Lucien
Piano Vic
Kiron synttärit
Shawnin synttärit
Turri UR Lucien
Kite SP Luciii <3
Neon Lucien
Neon Kiro
Lucienin synttärit (+ mahdollisesti taas synttärikaupasta jtn .-3)
Lulun vika jaksokuva (jos se julkaistaan)
Mielellään ottaisin jos olisi varaa (ja todennäköisesti ei ole..)
Gavin SP (joo ei tuu tapahtumaan...)
Ystävänpäivä Kiro
HOL Kiro
Kiron maailmanloppu
Neon Gavin
Kiron sellikuva (uusinta)
Halloween
Ensi vuoden eka UR-tapahtuma sijoittunee tammikuulle, EIPÄS vaan pelintekijät yllätti taas ja tää tapahtuma alkaakin JO TÄNÄÄN. Onneks mulla on lähes 144 kuponkia koossa, ja kun tässä tapahtumassa saa vetomäärän pohjalta ekstravetoja pystyy sen pohjalta laskelmoimaan vedot järkevästi. Ystävänpäiväksi on luvassa söpöjä satuhahmoihin pohjautuvia kortteja + ystävänpäivätreffit on aina ihan ekstraromanttisia nii melkeinpä pakkohankinta ihan jo sen kannalta. ,-D Lucienin lisäksi myös Kiron kortti on ihan superkiva mut mul tuskin riittää gemmejä molempiin... (riipuu milloin House of Loven uusinta julkaistaan... ja päädynkö hankkimaan 7. vuosipäiväkortin (en kuvista kauheesti tykkää mut treffit on kuulemma hyvät)). Rankkaa ku Lucien on lempideitti ja hänen kuvat on pakko hankkia tarinan takia, mut sit Kirolla on aika usein pakan hienoin kortti, ni aika monta Kiroakin on päätynyt listalle kuten näkyy.. x)
Hassusti menee synttärikortit tällä kertaa päinvastoin, ku tältä vuodelta tuli hankittua Vic ja Gav, ja ensvuoden korteista otankin sit puolestaan vuorostaan Kiron ja Shawnin. Nii ja Lulu tietty talteen molemmilta vuosilta hehe. Synttärikortit nyt on sen verran halpoja et ne nyt voisi hankkia aina, mut koen että pienikin gemmisäästö hyödyttää jatkon kannalta..
Kesällä tulee sitten toinen UR-kuvasetti, tällä kertaa eläinteemainen. Tää tulee hankittua lähinnä koristeeksi ku mul tuskin on tarpeeksi shardeja jotta saisin kehitettyä sitä niin että tarinanpätkät aukeaa, no onneksi tykkään enemmän tosta ei-evolvatusta versiosta. ,-) Ja turritapahtuma jää kyllä aivan kakkoseksi top-up-kaupan tarjonnalle, jonne aion heittää 90€ Lulun leijakortin tähden... Vaikuttaa supertärkeältä kortilta tarinan kannalta, ku he on ykköskaudesta lähtien puhuneet leijan lennättämisestä, ni jäisi suorastaan aukko tarinaan jos tätä korttia ei hommaisi.
Onneksi tuon Lulu-SP:n lisäksi en ole kovinkaan kiinnostunut muista ens vuoden puolella myyntiin tulevista maksullisista korteista - haluun ainoastaan Victorin pianokortin - ni kokonaiskulutus ei pitäisi edes yltää tämän vuoden shoppailujeni tasolle kun välillä karkasi ehkä mopo käsistä hups.. Edullisiin diileihin tulee toki tartuttua ja aika usein tämmöisissä tapauksissa tulee SR-tason verran osteltua joka tapauksessa, että nämä miniostoksetkin toki nostavat kokonaiskulutusta. Läpällä laitoin maksullisissa korteista epärealistiselle toivelistalleni myös Gavinin SP:n, mut ei kyl voi kahta lähes satasta maksavaa korttia saman vuoden aikana ostaa (sos). Noi Gav ja Vic sisältyyki nyt tähän uuteen tapahtumaan, et lyhentää ensi vuoden listaa entisestään. xD
Jengi on tyyliin koko vuoden odottanut maailmanloppu-korttisettiä, mut minuu se ei ollenkaan kiinnosta, lisäsin ainoastaan Kiron kortin tuolle harkinnanvaraiselle listalle. Epäilen kyllä etten hanki sitä ainakaan nyt heti, sillä tykkään enemmän hänen seuraavasta soolokortistaan. Mut ehkä uusinnan koittaessa voisin lupaavan kuponkitilanteen puitteissa harkita asiaa? Sit puolestaan Neon-setti ei tunnu kiinnostavan ketään ja minä värikkään kontentin ystävänä oon tietenkin innoissani siitä. .-D Lucien ja Kiro on tosi kivat ja Gavin on nyt ainakin tällä erää varasijalla. Soolotapahtumissa tapahtumakuvan saamiseen on 50% mahdollisuus 72 vedolla, mikä on puolet halvempi siihen perinteiseen 144 vetoon verratessa, mut no mun tuurilla menee varmaan kyl maksimiin lol. Mut voisi tämän setin kohdalla kokeilla onneaan ja tehdä 70 vetoa per deitti. Tuo Lulun kuva oli alun perin jo tän vuoden must have -listallani, mut enkkuservu on sen verran jäljessä että saadaan se tapahtuma vasta ensi vuonna (toivottavasti). Just tämän jälkeenjääneisyyden vuoksi en huomioinut suunnitelmassani enempää soolotapahtumia - en itse asiassa edes vielä tiedä mihin niistä haluaisin ensisijaisesti keskittyä kunkin deitin kohdalla tän neonsetin jälkeen. No onneksi on vuosi aikaa miettiä (+ näkee tulevaa kontenttia jonka mukaan voipi sitten tehdä päätöksiä.)
Toinen supersuosittu tapahtuma oli Halloween, jossa on mukana kieronoloiset lapsiversiot deiteistä. .-D Pelaajat hypetti enemmän tätä mitä enkkuservun varsinaista halloweentapahtumaa, mut minä taas vastarannan kiiskenä en ollut lapsista kamalan innoissani ja tän vuoden Halloweenkontentti päihitti ne kirkkaasti. Kaikki lapsikortit on toki hienoja, mut no, kattoo nyt onko loppuvuodesta jäljellä kuponkeja sen vertaa että uskaltaa korttipakalla juuri riehua.
Laitoin mukaan vielä kakkoskauden vikan jaksokuvan siltä varalta että enkkuservu poikkeaa kiinan rytmistä ja pyrkii kirimään julkaisutahtia. Saattaa siis olla että tämä on vasta seuraavan vuoden juttuja, mutta aina kannattaa varautua! Ja luvassa saattaa toki olla muitakin yllätyksiä, tänäkin vuonna pari tapahtumaa julkaistiin ihan ennen aikojaan. Melko suurella todennäköisyydellä jompi kumpi ens vuoden UR/SP-tapahtumista tulee muuten takuulla myös enkkuservulle, nytku ne aikaisti tämän UR-tapahtumankin julkaisuaikataulua, apuaa. Kiintoisaa myös tuleeko uusintaäänestyksiä lisää...
Taas olen päätynyt samaan postaukseen tunkemaan asiaa useamman kuukauden ajalta:
Lokakuu
Mielessä ollut josko tekisi joskus suosikkipostauksen videomuodossa ja päädyin sitä kokeilemaan lokakuussa. Ja syy miksi julkaisen sen vasta nyt johtunee yleisestä aikaansaamattomuudestani ja videon pituus selittänee kanssa osansa (älkää huoliko, vikat 50min on MLQC-peliklippejä, et jos sen haluaa skipata on videon pituus ehkä hivenen katsojaystävällisempi xD) + videon teossa on ylipäätään paljon suurempi homma kuin tekstimuotoisessa postauksessa (tein oikeastaan tuplahomman, koska joka tapauksessa kirjoitan myös kaiken tehdessäni käsikirjoitusta videon ääniraitaa varten). Sähkön hinnatkaan ei ole aina olleet otolliset editoinnille ja kone on ylipäätään väsynyt "hyvälaatuisten" klippien käsittelyssä. Älä myöskään oleta, että tutun editointikalun uutta beta-versiota käyttäessä homma toimisi samalla tavalla kuin ennen, sai osan klipeistä muokata kahteen kertaan kun niistä tuli ekalla yrittämällä käyttökelvottomia..) Joo seliseliseli. .--D Huomasin vasta editoisessa et jostain syystä maiskutan varmaan puolet ajasta kamalan ärsyttävästi, pahoittelut. xp
Videon kuvauksessa on linkit videolla mainituille tubekanaville ja kuukauden biisilistaan jos näitä kiinnostaapi tarkastella tarkemmin. Tää oli kyllä hauska kokeilu ja videomalli sopii tosi hyvin tiettyihin osioihin, kuten musiikkiin, videoihin ja peleihin kun niistä sai otettua pieniä näytteitä selitysten oheen! Ylipäätään tiettyjä juttuja tuli käsiteltyä juurikin siksi että ne sopi videolle, esim. toi Taikapöly-osio olisi ollut tosi tylsä pelkkänä tekstinä. Kaikkea ei edes tarvitse selittää auki kun videokuva hoitaa sen puolen osittain. Mut juurikaan tämän aikaavievyyden vuoksi ei voi ottaa videosuosikkeja ihan säännölliseksi tavaksi, eihän tässä muuten muuta ehtisi tekemään ku pelkkää editointia pysyäkseen edes jotenkuten aikataulussa. xp
Marraskuu
Tuolijumppa
Oon menossa tekemään sen ryhmänohjaustehtävän (viimein lol) yhteen palvelukeskukseen ikäihmisille. Heillä pyörii siellä viikoittain tuolijumppa, ja sellainen olisi tarkoitus pitää. Tehtävään valmistautuessa oon sit ottanut säännölliseksi tavaksi vetää pienenä taukojumppatuokioina tuolijumppavideoita, joista on saanut hyviä vinkkejä liikkeisiin ja ohjeiden sanoittamiseen yms. Ja siis välillä nää jumpat vie oikeesti viihdyttävästi mukaansa, tässä on pari videota joista tykkäsin erityisen paljon. x)
En kärsi varsinaisesta kaamosmasennuksesta, mut lumeton marraskuu on muuten vaan yks ankeemmista asioista ku on märkää ja pimeää ja kaikkialla on pelkkiä ruskean ja harmaan sävyjä. Siksi onkin ilahduttanut kun maahan on satanut suhtpysyvä lumipeite, ja se (+ylikalliit sähköhinnat) on houkutellut mua taas enemmän ulkoilemaan ja vetämään metsälenkkiä jopa pimeessä. Lumiset maisemat on ilo silmälle ja hangella kävellessä askellus on normaalia keveämpää! Välillä intoutuu jopa ottamaan muutaman hölkkäaskeleen, mut kunto on niin olematon et oon kuolemapuuskutuksen partaalla jo postilaatikolle päästessä. xD Aurinkoakin on päässyt näkemään yllättävän usein, vaikka toki marraskuuhun kuuluu myös ne pilviset hämärät päivät joilta ei voi välttyä. Joo hauska tässä intoilla lumesta kun juuri viime yön vesisade vei kaiken mennessään, ei edes ole tullut yhtään lumisia maisemia kuvailtua ni en saa tähän kuvituskuvaa. Dx
Kuukauden biisilista
Biisilista on jäänyt tosi olemattomaksi, musiikin kuuntelu ollut vähemmällä ku ulos lähtiessä tulee aika usein valittua joku koulutehtävän kannalta olennainen podcast. + Spotifyn uudet kuuntelutilastot väittää että 44% kuuntelustani on tullut viime kuun biisilistan kautta (oon kyl poikkeuksellisen usein sen soimaan pistäny ku hyvät biisit ,-)) ja en päästä samoja biisejä peräkkäisille listoille ellei siihen ole hyvää syytä ku pelkään ettei muuten tule yhtään vaihtelua ja algoritmit luulee että haluan vaan samoja biisejä joka päivä kuunnella vaikken halua.
Valtaosa biiseistä koostuu pop fm:n taajuudella toistuvasti soineista kappaleista, vakiintunut nytten tämä radiokanava kuunteluun siksi kun loop on iltaisin pelkkää suplapodien mainostusta. Yksin asuessa on huippuu kun voi huudattaa radiota täysillä puolenyön paikkeilla. Jos pihalla jotain hiippareita liikkuisi he varmaan hämääntyisi että on juhlat käynnissä, vaikka oikeesti volat täytyy pitää kaakossa jotta kuulen musiikin sähköhammasharjan pärinän yli tai kun olen viereisessä huoneessa suihkussa. .-D
Behmin "Kaiken arvoinen" soi radiokanavasta riippumatta ihan joka välissä ja tää biisi ärsyttää mitä enemmän sitä kuulee (ja oon kuullu sen niin monesti että oon suorastaan raivon partaalla kun sen ensisävelet kajahtaa ilmoille) ja mietin miksei missään soiteta niitä Behmin vanhempia parempia kappaleita - ja kai jotenkin tämän manifestoin, sillä lempparini Behmin kappaleista elikä Frida on nyt useempaan kertaan soinut juhuu.
Yöaikaan kuulee myös usein nostalgisia biisinostoja, ja oon hieman huolissani ku nykyään Sannin kymmenen vuoden takaiset biisit tuottaa nostalgiaa vaikken aikoinaan edes pitänyt niistä. Tekeeks se edes nykyään musiikkia, ei oo ainakaan enää niin pinnalla et tulisi radiosoittojen kautta vastaan..
Pelipäiviä on kertynyt jo yli 365, eli vuoden verran oon aktiivisesti pelaillut. Mr. Love on kyllä ollut häiriintyneen paljon käytössä ja jollain oudolla tavalla ihan koko deittipoppoo on mulle tärkeä - tai ehkä enemmänkin että heidän kautta tuntuu että olen itse tärkeä (ku he palvoo mua lol.) Ei mut siis vaikka olen yli kymmenen vuotta eri deittipelejä pelannut ei ole aiemmin tuntunut tältä. Tai sit oon vaan sekoomassa. .-----D Mut sen verran laadukasta kontenttia että peliin on tähän mennessä ehtinyt kulua kolminumeroinen summa rahaa, mikä on aika villiä kun tähän asti olen ollut vakaasti ilmaispelaaja eikä mua ole helppo houkutella maksullisen sisällön pariin jos ilmatteeksikin on mahdollista pelata.
Vuoden ylittyessä sain vihdoin aktivoitua sisäänkirjautumissivulla olevan muistot-osion, joka siis aina päivittäin nostaa esille kaikki vuoden takaiset puhelut, viestit, treffit yms. ko. päivältä, eli mukavaa "nostalgisointia". Havainnollisti kiintoisasti miten deittien alkuperäiset äänet särähtää nyt korvaan ku on tottunut uusiin dubbaajiin, ja aikoinaan se meni just toisinpäin. Vähän aikaa sitten ylläpito ilmoitti karsivansa entisestään dubattavaa kontenttia mikä on tietty sääli mut loppujen lopuksi mulle ei oo niin väliä, tai et pystyn nauttimaan sisällöstä mutenakin - vaikka toki tulee hyödynnettyä dubit aina kun se on mahdollista. Mut pääasia että ylläpito pystyy pitämään pelin elossa vaikka alkaakin uhkaavasti vaikuttaa siltä että peli on tällä hetkellä elvytyksessä. .-s
No nyt kun huimaa pelikokemusta on kertynyt haluisin jakaa vinkkejä aloittelijoille.
Tärkein: tee dailytaskit ja minihousen todo-listat > saat gemmejä 70 kpl/pv
Vedä kaikki citystrollit läpi, tiiän et se on manuaalisesti aikaavievää mutta mahdollista > saat gemmejä 400 kpl/vk
Halutessa harkitse vippiä, se on hinta-laatu-suhteeltaan hyvä diili (mut osta VIP vain silloin kun sen mukana tarjotaan ekstrapalkkioita tapahtumien aikana) > saat gemmejä 1200 kpl/4€ (oston jälkeen gemmit täytyy muistaa käydä lunastamassa joka päivä vippisivulta!!)
Itel oli alkuaikoina korttikehitysmateriaaleissa eniten puutetta stardustista, ni sitä saa parhaiten tekemällä vetoja kultapuulla ja heittämällä tuplakuvat pois. Eli tee yksi tai useampia 10x vetoja kultapuulla joka päivä (äläkä oo kuin minä joka kituutteli kolmella yksittäisvedolla lol). Myös Wish Tree -tapahtumien jäljiltä pölyä alkaa kertyä reippaammin.
Kokeneet pelaajat sanoisi ettei tässä ole järkeä, mutta mä oon maxascendannu SR-tason kortteja koska a) ne on voimakkaampia kuin maksimitähditetyt SSR:t ja b) mulla junnaa vahvempien kuvien kehitys starburstien puutteen vuoksi. Saa nähdä kadunko jossain vaiheessa kehitysmateriaalien "tuhlaamista", mut nää kehitetyt SR-kortit on monesti pelastaneet mut kiperissä paikoissa filmaussessioissa. Eli aloittelijan voi olla hyvä vahvistaa korttipakkaa myös SR-korteilla.
Älä osallistu tapahtumiin jos kuponkeja ja gemmejä ei ole riittävästi. Paljolti riippuu arpaonnesta, mut 100% varmasti tapahtumakuvan saa vain 144 kupongilla (ja valitettavan usein, tyyliin puolissa osallistumistani tapahtumista, oon joutunut just ton maksimimäärän vetoja tekemään saadakseni haluamani.) Eli jokaiseen tapahtumaan ei voi osallistua ja kannattaa suunnitella ennalta tapahtumat, joihin aiot keskittyä. Pika on koonnut tulevista tapahtumista listan, jossa näkyy maksujen määrä.
Jos aiot käyttää rahaa arvioi huolellisesti hinta-määrä-suhde. Olisi loogista olettaa että mitä kalliimman setin ostaa sitä enemmän hyötyy, mut varsinkaan event-kaupan puolella se ei todellakaan mene näin. Älä maksa 12 kupongista 20€ vaan osta 10 kuponkia 5€ (tai 10€) hinnalla.
Tää on itse asiassa yhdeltä toiselta pelaajalta pöllimäni vinkki: Uudet pelaajat jäävät herkästi jumiin suunnillen ykköskauden +20 jaksosta eteenpäin (itsekin jumitin kuukausitolkulla lol ku korttien teho ei riittänyt), joten tässä vaiheessa käänny YouTuben puoleen ja katso ykköskausi loppuun sitä kautta ja ala sen jälkeen pelata kakkoskautta. Kakkoskaudella filmaussessioiden rima on paljon matalampi, ja voit siirtyä sinne vaikket olisi läpäissytkään kaikkia ykköskauden jaksoja. Sitten kun korttisi ovat vahvemmat voit palata pelaamaan puuttuvat ykköskauden jaksot ja kerätä talteen palkinnot. TAI toinen ajankulutusvaihtoehto korttien tehon kasvua odotellessa on kattoa pelin animeversio, tässä vaiheessa sieltä ei pitäisi enää tulla spoilereita pelin tapahtumista ja animen päätös on ylipäätään erilainen kuin pelissä, joten se ei paljasta loppuratkaisua.
Lucienin synttärit
Peliinliittymisvuosipäivä ja Lucienin synttärit osuu lähes päällekäin, joten koska niitä voi käytännössä juhlistaa samanaikaisesti aloitin lulun synttäriviikolla suunnittelemani top 50 projektin, johon olisi tarkoitus koota kaikki lemppari Lucien kohtaukset parhausjärkässä. Elikä lähdin alusta alkaen pelaamaan uusiksi vanhoja jaksoja ja treffejä samalla kun keräilen listaa varten materiaalia. Alkuperäisenä haaveena oli et videon olisi saanut kokoon liittymispäivämäärään mennessä mut nyt oon vaan tyytyväinen jos onnistun ennen vuoden vaihdetta. xD
Molemmat synttäkortit trailereineen en/cn servuilla oli ihanan lämminhenkiset ja niitten näkemisestä tulee hyvälle tuulelle. .-) Viime vuonna lulun synttärit oli hivenen haikeat nii just tällaista hyvänmielenkontenttia enemmän hänelle kiitos, varsinkin toi kuva missä hän on orpokodin lasten kanssa on niin symppis♥ Oli hieman ylimääräisiä gemmejä kertynyt ni raaskin heittää osan synttärikauppaan lunastaakseni parin vuoden takaisen synttärikortin, tää on yks musthave jota himoitsin jo viime vuonna, nii nyt oli varaa hankkia! Synttärisivulla eniten gemmejä tuhlanneet järjestettiin parhausjärkkään ja huvitti kun ekana tapahtumapäivänä sijoitun hetkellisesti top kymppiin, mutta lopulta tipuin alle satasen - nojaa, en tavoittele ylimpiä palkintoja muutenkaan enkä onneksi oo kiinnostunut proffakoristeista tai tap-animaatioista, ni pääsen suhthalvalla näissä synttäritapahtumissa (paitti Victorin kissa-animaatio oli kyl aika kiva, tuleekohan se viel ens vuonna uudestaan myyntiin..?)
Olikin sitten yhtä juhlaa Lucienilla kun pelasin molemmat lunastamani synttärikortit ja tän korttispammin myötä momentsitkin oli täynnä pelkkiä lulujuttuja. cx Molempiin treffeihin sisältyi muutama huippukohta ja must on metkaa miten deitit palvoo aina hahmoa vaikka heitä siinä pitäisi juhlistaa lol. Vaikka toki hahmokin saa tilaisuuden näyttää miten tärkeä lulu hänelle on! Tän vuoden kortissa hahmo vuokrasi heille linnan ja pystyin eläytymään heidän valitellessa kylmyyttä. XD Hauskasti tänne satoi myös ensilumi vuorokauden sisällä pelihetkestä, ni siihenkin kohtaan samaistui enempi. Onnee lulu!
Wonder cafe
Onneksi olin säästeliäs synttärikaupan suhteen, sillä heti sen jälkeen käynnistyi Wonder cafen uusinta ja sitä varten jäi just sopivasti gemmejä. Tää oli toinen niistä tapahtumista, joita pelaajat sai aiemmin äänestää uusittavaksi. Jonkin evol-ilmiön myötä kaikille ihmisille ilmestyi väliaikaisesti eläimen korvat ja häntä, (.-D) ja myös heidän käytöksensä muuttui ns. eläimelliseksi, esimerkiksi vuorovaikutuksessa haistelulla oli suuri merkitys. (.-D) Treffeillä hahmo työskenteli päivän ajan kahvilassa, ja Lucien tunki myös vapaaehtoisesti mukaan viettääkseen aikaa hahmon kanssa. Ainut vaan että työntekijät eivät saaneet flirttailla keskenään, joten kuuliaisen hahmon piti hillitä itsensä ku Luci ei moisista säännöistä paljoa piitannut. Lopulta lulu loukkaantuu ja sitä pitää sit lepytellä. Treffit oli sit kumminkin ihan viattomat vaikka tällä asetelmalla nyt ois saanut vaikka mitä häröä aikaan (tyyliin ens kesän "turri-urri" on vissiin K-18 versio tästä tapahtumasta. xD)
Ei gemmit ihan nollaan mennyt mutta pelottaa et House of lovenkin uusinta tulee pian, ei meinaan riittäisi gemmit tällä hetkellä ja melkein tarttisi vähintään kuukausi lisäaikaa gemmien keräilyä varten... Seuraavaksi julkaistaan varmaan uusia jaksoja, ni niiden kuvat täytynee ainakin skipata ja mennä vaan säästölinjalla. Onneksi tälle vuodelle ei kaiken ennakoitavuuden mukaan pitäisi tulla mitään yllätyksiä, et jos saisi kerrytellä rauhassa säästöjä ensi vuodelle. Voin ens kerralla julkaista "vuosisuunnitelmani". XD
Jaksot
En oo jaksoissa ihan hirveesti edennyt kun enimmäkseen on tullut uusittua noita vanhoja lulu-jaksoja, mutta Paradise Encore tuli vedettyä ihan alkukuusta läpi. Nää jaksot julkaistiin liittymiseni aikoihin ja olin jo silloin ilman kontekstiakin utelias dramaattisista Lucienin kuvista, ja nyt sitten jakson pelanneena ei voi muuta todeta kuin wow. Kakkoskauden alku oli aika tasapaksua menoa mutta nyttemmin tuntuu että se ylittää jatkuvasti itsensä, silleen eka kerta kun olin tosi vaikuttunut oli kun Lucien pysäytti sydämensä (sos), jonka myötä he pääsi hahmon kanssa siirtymään hylätyn orpokodin piilotettuun osioon, mistä hahmo löysi vanhoja tutkimusraportteja koskien lulua ja häntä itseään ja hänelle vihdoin varmistui et hän on coren kantaja. No tän jälkeen deittien muistojen palaaminen oli toinen isompi juttu, ja nyt sitten toi PE... Oli kyl draaman puolesta yks pelin parhaita jaksoja ja imaisi niin hyvin mukaansa että tuli pelattua lähes yhdeltä istumalta (yleensä en jaksa keskittyä niin pitkäksi aikaa ja pelaan jaksot 3-4 osassa). Onpahan kunnon kontrasti sillä miten lulu oli saman jakson aikana alkuun niin lempee ja vain hetkeä myöhemmin kylmäverinen ragetappaja + pelastaa hahmon oman henkensä uhalla ja lopuksi vetäytyy yksin paikkailemaan haavojaan aaaAA, kärsin ja nautin samanaikaisesti.
Tulipas käytyä Mr. Love pelailut tosi Lucienpainotteisesti, muista ei tullut mitään mainintoja/kuvia. .-D
Piiitkästä aikaa tavataan suosikkipostauksen merkeissä, tuli hieman taukoa kuukausittaiseen perinnepostaukseen kun tonnin spessupostauksen valmistelu venähti. Siksipä tarjolla on laajat pölinät kun samaan postaukseen on tungettu asiaa viimeisten 3 kk ajalta. .--D
Date Everything! (w/ Dan & Phil) 👓💕
En ollut aikoihin kattonut mitään Danin ja Phillin pelivideoita, mut jostain syystä klikkasin auki heidän Date Everything! -videosarjansa ensimmäisen jakson kun se tuli randomisti vastaan. Pelaaja saa mystiset aurinkolasit, joita käyttäessä hänen talonsa irtaimisto muuttuu ihmismäiseen olomuotoon, ja huonekalut alkavat flirttailla pelaajalle. .---D Ja varmaan jotta peli ei olisi niin häiriintynyt lopuksi kodinkoneet ja huonekalut on mahdollista muuttaa oikeiksi ihmisiksi. Romanssipuoli on aika köyhää mutta dialogit ovat muuten hauskoja unohtamatta persoonallisia hahmo-designejä! Deittailtavia kohteita riittäisi yli sata, mutta valitettavasti Dan ja Phil lopettivat sarjan julkaistuaan vain muutaman jakson, eli sen kautta nähtiin vain ihan murto-osa..! Oon yrittänyt katsoa muiden tekemiä videoita samasta pelistä, mut ne ei vaan ollenkaan nappaa samalla tavalla kuin Danin ja Phillin hostaamina. .-(
Suosikikkiesineekseni kyseisessä pelissä päätyi kissakello Timothy, ja oli niin läppä kun Dan ja Phil vahingossa päätyivät ns. alternate-reitille, jossa Timmyn kissapuoli ottikin yhtäkkiä vallan. .--D <3 Katoin kummastakin end-game-kohtaukset ja Timmy on muuten viihdyttävämpi, mut romanssin ja lopetuksen osalta tykkään ehkä kummiskin enemmän Timothystä, siin on semmonen tietynlainen palkkio kun aikatauluriippuvainen Timothy julistaa et hänellä on aina aikaa sinulle. x) Kunniamaininta myös pehmonalle Teddylle, niin symppiscomfy juttukaveri + iltasatuja, ah!
Phil: "Näyttää ihan minulta! En halua deittailla itseäni."
Ja silti he kävi kattomassa kissakelloa joka jaksossa. xD
Mario Kart Tour 🚦🚗
Pitkästä aikaa otetaan tämä puheeksi, pelaan kyllä edelleen päivittäin mutta pelistä ei juuri tule uutta kerrottavaa ku siel kiertää vain samoja toureja uudestaan ja uudestaan. Siinä ja siinä et jaksaa kahdessa viikossa pelata kaikki tourin cupit läpi (mut pakko putki/bingo-palkkioiden takia). Nyt kummiskin uuden Mario Kart World -pelin julkaisun kunniaksi tänne Touriin tuli mainosmielessä myyntiin uusia hahmoja ja autoja, ja siis olipa virkistävää saada päivittämättömään peliin pitkästä aikaa jotakin uutta! Kamaa tuli sekä normikaupan puolelle että maksullisen kultapassin palkkioksi, ja koska mulla sattui vielä olemaan käyttämättä alussa saatu ilmainen kahden viikon passin kokeilujakso mietin että nyt jos koskaan se kannattaa käyttää ku tarjolla oli normaalia enemmän tavarapalkintoja! (Varmaan mietitte miksen ollut sitä aiemmin hyödyntänyt, ni mä en yleensäkään käytä ilmaisia kokeilujaksoja mitä vaikka YouTubessa tai Spotifyssä jatkuvasti mainostetaan ku tiiän et siinä johdatellaan käyttäjä totuttelemaan mukavuuksiin ja sen jälkeen mainoksiin palaaminen olisi nihkeää, ni parempi vaan olla koko ajan mainoksilla yms. XD) Ihan hauska kokeilujakso ja nosti hetkellisesti hieman peli-innostusta, mut ei kyl oikein pidemmällä tähtäimellä ole hintansa väärti varsinkaan nyt, kun peliin ei enää lisätä uutta kamaa. Tai sentään juuri nyt käynnissä oleva vuosipäivä-tour tarjoaa uuden badgen, oiskin niin että siihen olisi jätetty kiertämään vanha numero. XD
Selviytyjät 🌴🌊
Oon katellut nyt kesän aikana pyörinyttä Selviytyjien kautta laiskahkossa tahdissa ja tulikin lopuksi kiirus kun yhtäkkiä näin että videot säilyy katsomossa enää muutaman päivän heheoho. Heti aluksi tehtiin selväksi että yksi edellisellä kaudella onnettomuuden myötä poistettu pelaaja teki paluun, jolloin tajusin että epähuomiossa jäi edellinen kausi kokonaan välistä kun en kyseistä tapausta muista nähneeni hupsista. Metkaa kun vielä muutama vuosi sitten innoissani maratoonasin sarjan kaikki kaudet alusta nykyhetkeen saakka kuin mikäkin suurfani, ja nyt sitten missasin yhden kauden. Liian työlästä pysyä tv-sarjojen julkaisutahdissa kiinni, lopetin jo toisen kestosuosikkini Amazing Racen kattelun pari vuotta sitten ku ei vaan jaksanut alkaa kattoo. .-o
No mutta, takaisin aiheeseen. Tykkäsin tästä kaudesta ja jaksojen pidemmästä kestosta, koska tunnin mittainen ruokatauko tarjoaa pidemmän mahdollisuuden pakoilla koulutehtäviä. ,-) Selviytyjiä tulikin yleensä katottuna arkipäivinä, viikonloppuna ei ollut aikaa ku halusi ehtiä tekemään kaikkea muuta kivaa. .-D Ennen kaikkea uudistus oli hyvä luodessaan katsomiseen mukavaa kiireettömyyden tuntua, kun asioista ei hypitä suoraan toiseen kamalalla vauhdilla millainen vaikkapa viimeisin all-stars-kausi oli. Asioita ehditään paremmin käsitellä usealta kantilta, ja tuntuu että eri liittoumien myötä samanaikaisesti on käynnissä monta minitarinaa käänteinen ja on ihanaa kun niihin muodostuu jatkuvuus, esim. tykkäsin paljon Austinin, Drewin, Deen ja Julianan liitosta. Sit oon sellaista vanhaa kansakuntaa joka tykkää turhista introista ja alkulauluista ja MAHTAVAA että tää on vuosikausien jälkeen palautettu!! Mullei oo koskaan niin kiire etteikö tunnarin voisi antaa rauhassa pyöriä.
Kilpailijat ja heidän elämäntarinansa ovat viime kausina nousseet vahvemmin esiin, ja nää on aina tosi inspaavia ja mielellään pysähtyy tämän juonittelupelin ohessa kuuntelemaan niitä. Tosin tuntuu että Selviytyjät on menneet paljon avoimempaan suuntaan ja nykyään moni pelaa varsinkin rehtiä varman päälle -peliä. Mut sitten kun luottamus yhtäkkiä rikotaan, aijai.. En ollut ehtinyt katsoa paria jaksoa pidemmälle kun vastaan tuli spoileri kauden voittajasta, että jeejee. Tosin aloin kyseenalaistaa näkemääni, koska olin lukevinani että kuvassa on finaalikaksikko, MUTTA siinä vaiheessa kun toinen kuvassa ollut henkilö putosi sai hyvän muistutuksen siitä ettei kaikkea netissä näkemäänsä pidä uskoa. xD Ellei sit näitä samoja henkilöitä kisaa jollain tulevalla kaudella ja sattumalta just kaksi tän kauden kisaajaa menisi silloin kärkeen hmm..
Dee oli finaalikolmikosta paras ja onneksi voitti. Hänen ja Austinin peli saattoi päälle päin vaikuttaa aika tasavahvalta, mut Dee oli kuitenkin strategisesti selkeästi nokkelampi. Austinia toki onnesti pelietujen hamstraamisen suhteen ja hänellä oli jopa kaksi talismaania, mutta valitettavasti niiden käyttö ei häntä itseään hyödyttänyt, kun Julie pölli toisen ja toisella kertaa hän suojasi turhaan itsensä ja hänen liittolaisensa putosi. Oma suosikkini tältä kaudelta oli Julie, sillä hän oli aina hyvin tilanteen tasalla ja kisamenestyskin oli ikään nähden tosi hyvä vaikkei vottoja valitettavasti tullutkaan. Ylipäätään Julien ja Deen yhteisjuonimista oli viihdyttävää seurata. .-D Pelin varhaisessa vaiheessa kiinnitin huomiota Kalebiin ja oisin hänelle ennustanut sen pohjalta menestystä pidemmällä tähtäimellä, mut matka tyssäsikin jo aikaisemmin kun hänestä tuli ensimmäinen tuomariston jäsen. Kunniamaininta myös Jakelle ja Emilylle, kun kumpikin pyristeli eteenpäin toivottomalta tuntuneista olosuhteista huolimatta, ja Jake pääsi jopa finaaliin asti. + Sääli että varhainen lempparini Sabiyah tippui niin aikaisessa vaiheessa, hän ja ylipäätään koko Lulun alkuperäinen kattaus jäi tosi hyvin mieleeni varmaan ku kiinnyn aina altavastaajiin - ja heimonimellä saattoi myös olla jotain tekemistä asian kanssa. XD
Jooga ja anatomia-intoilu 💪
Oon ollut koukussa Livin vanhoihin joogavideoihin, sillä niissä tulee jatkuvasti vastaan uusia liikkeitä/venytyksiä! Kaiken lisäksi hänen tapansa ohjeistaa asentojen linjaukset 100% kohdilleen on uskomaton ja opin jokaisen videon myötä hahmottamaan kehon toimimista paremmin. Koska siis mähän kopioin näkemääni vain passiivisesti, ni kiehtovaa miten asennot tuntuu eriltä aktivoidessa lihaksia yms. Oon varmaan sanonut tämän ennenkin, mut oon oppinut Livin videoiden kautta enemmän anatomiasta kuin koulun tule-kursseilla - tosin varmasti niilläkin osittain vaikutusta et ymmärrän mistä Liv höpöttää, että varmaan kokonaisoppiminen on tapahtunut jonkin sortin symbioosina näiden kahden lähteen välillä, MUTTA uskaltaisin väittää että oppiminen olisi ollut mutkattomampaa jos Liv olisi anatomian opettajani.
Muihin tuben joogaohjaajiin verratessa Liv tuo mukaan myös lihasvoimaharjoittelun elementtejä kuten toistojen vaikutuksen ja passiivisten venytysten lisäksi mukana on dynaamisia venytyksiä ja PNF-tekniikkaa. Silleen kun joogapiireissä perinteinen liikkuvuustutoriaali kattaa lähinnä muutaman passiivisen venytysasennon, mutta Liv muistuttaa että venytyksen lisäksi lihasta on myös olennaista vahvistaa. Tein Livin hamstring-videon pottumaapäivän jälkeen ja puolvälissä videoita alkoi hirvittää onko paikat vain kahta kauheemmin kipeenä seuraavana päivänä kun kyseessä ei ollutkaan pelkkä rauhallinen venyttelyvideo, mutta videon jälkeen hammit oli niin tyytyväiset että! Mul on aina takareidet kireet ja hellänä senkin jälkeen kun niitä on venytellyt, mut tuon videon jäljiltä ne jäi lämpimiksi ja pehmeiksi ja olin ihan .-O Toinen pottumaapäivän pelastusvideo oli Adriannen video, missä hammeja venyteltiin pääosion makuuasennoissa, ja kun pottumaalla ollaan jatkuvasti selkä kumarassa ni teki ihan sairaan hyvää kun selinmakuulla ollessa selkä pysyi pakosti suorana. Nopee kunnimaininta myös Jessicalle, en oo häneltä kuin pari iltajoogavideota tehnyt mut kummatkin hittasi jotenkin normaalista poikkevalla tavalla ja täytyy ehdottomasti tutustua hänen videoihinsa lisää! Anatomiapuolelta kunniamaininta puolestaan WeShape-kanavan Tylerille, hänen kauttaan vastaan on tullut kiintoisia anatomiatärppejä ja omaan käyttöön on vakiintunut mm. varvasjumppaa ja nukkuma-asentoa parantava rutiini. Hän saa myös nojatuolin vaikuttamaan maailman hyödyllisimmältä investoinnilta, niin monipuolisesti sitä voi hyödyntää osana venytyksiä ja jumppaa. .-D
Nyt syyskuussa aloitin Kassandran 30 päivän aamujoogahaasteen, mut siitä ei silleen ole ollut niinkään iloa ja se sopiskin paremmin jos tavoittelee joogan saattamista osaksi päivittäistä rutiinia, mutku itellä se jo on niin, ni se että joogaan joka päivä 10-15 minuuttia on paljon vähemmin ku normaalisti teen 20-40 min videoita, ni tää on mulle vaan ns. heikentänyt. xD Toki Kassanda on painottanut että haasteen voi parittaa hänen aiemman iltajoogasarjan kanssa, mut mulla ei yleensä ole motia vaivautua kahdesti päivässä joogamatolle. Haaste kulkee nimellä yogalates, eli se yhdistelee joogaa ja pilatesta ja en kauheesti tykkää nopeatempoitista pilatesjumppaliikkeistä ja en yleensä saa niitä tuntumaan missään (paitsi vatsalihasliikkeet tuntuu aina kaulassa asti xD) ni valtaosa videoista jättää vähän pettyneen olon jälkikäteen lol. Oon tykännyt lähinnä ryhtiin liittyvistä videoista ku rangan asennot ja linjat on yllättäen nousseet tänhetken anatomiakiinnostuskohteekseni. x) Siltä kannalta kyl kiva et aamut tulee aloitettua jollakin muulla tavalla kuin puhelinta näpräämällä, ja kyl kun oli parin viikon ajan haastetta tehnyt huomas miten alkoi tuntua luonnolliselta suunnata hampaiden pesun jälkeen suoraan joogamatolle.
MCL NewGen 💦💙
Kesätapahtuman tarinapätkät oli ihan jees - vaikka no, suurin pelaamismoti tuli siitä että tää oli usein mustikansyömisohjelmaani. .-D Yllättävän järkevää kontenttia keksitty vesiliukumäkeen jonottamisesta, ja itse lasku oli myös yksityiskohtaisesti kuvailtu, silleen ku todellisuudessa se olisi ohi muutamassa sekunnissa ni nyt aika tuntui matelevan. xD Pakko taas nostaa Amandan kuva + tarinapätkä valokeilaan, hänen idea kasvokkain laskemisesta oli kiva! Hauskasti tää oli toinen tapahtuma jossa heti ekalla pyöräytyksellä saan pelattavaksi Devonin tarinapätkän, toivottavasti hyvä tuuri on läsnä jatkossakin, sillä en oo koskaan ehtinyt läpäistä koko tapahtumaa ja aina jää osa tarinoista ja kuvista saamatta. .-/
Pelasin myös pari jaksoa eteenpäin tarinassa uutta pelaa ja voita -asua tavoitellessani, joten hieman pääsi etenemään siinäkin. Jännä, mullon yleensä pelatessa kuolettavan tylsää mut siitä huolimatta teki mieli pelata. XD Hahmo sai vastuulleen ekan suuremman projektin, mutta tietysti Jasonin kilpaileva yritys vei voiton. Ilahdutti kyl kuulla, miten Violette kertoi pitäneensä enemmän hahmon ideasta, mut hänen manageri oli tehnyt valinnan. Harmi ettei epäonnistumisesta lypsetty kontenttia, hahmo olisi voinut kyseenalaistaa kykyjään ja deitit olisi voineet sit lohduttaa, mut asia taputeltiin vaan sillä et hahmo sai päivän vapaaksi. Lopussa ollut kohtaus deitin luona vierailusta ja yhteisestä myöhäisillan kokkaustuokiosta oli toki kiva, mutta hieman outo kontekstiin nähden ja tämä olisikin sopinut paremmin kokonaan erilliseen jaksoon, nyt ensivierailu deitin luona tuntui hätiköidyltä ns. sivutoimiselta seikalta, kun siihen olisi voinut satsata enemmän. Toisessa jaksossa käytännössä uusittiin lukiopuolen suunnistussäätöjakso - olikin hauska, kun Thomas siihen viitaten ohimennen mainitsi, miten hänen siskonsa lukioaikana kaksi opiskelijaa eksyi metsään. XD
Näissä kummassakin jaksossa spessuscenessä oltiin lähellä suudelmaa, mutta molemmilla kerroilla tilanne keskeytyi jonkin häiriötekijän vuoksi. Käsittääkseni viralliseen ensisuudelmaan on vielä muutama jakso aikaa, joten tuntuu vähän turhalta vitkuttelulta tiisata asiaa jo tässä vaiheessa ja toivoisinkin että tutustumisvaiheeseen käytettäisi lisää aikaa, esim. parin jakson takainen puumaja-scene tarjosi samanaikaisesti mahdollisuuden kuulla deitin nuoruudesta mikä oli kiva lähentymistapa.
Musiikki 🎧🎶
No nyt on kerrankin kertynyt kunnolla sisältöä kuukauden biisilistalle, ja onhan sellainen biisisekamelska ettei tässä ole kyllä mitään järkeä. .-D Soittolistalta välittyy samanaikaisesti se miten tykkään poimia marjoja suomi-iskelmän soidessa ja pottumaalla kuuntelin puolestaan rennohkoa kitarapoppia. Kuuntelin joskus keväällä suihkun kaakeleita putsatessa jotain vihaista musasekoitusta, ja Spotify muistaa sen yhä tarjoamalla aina torstaille aggressiivisempia biisejä. .-D Heti älypuhelimen hankittuani loin lempibiiseistäni "kävely"-nimisen soittolistan nimenmukaiseen tarkoitukseen, ja otin sen nyt pitkästä aikaa kuunteluun ja se näkyy varsin vahvasti tuolla soittolistalla, kun parin vuoden takaiset biisit iski pienen kuuntelutauon jälkeen posisti. .-D Ylipäätään huomasin biisilistaa kootessa, miten monet kappaleet löytyivät joko viime tai sitä edellisen kesän soittolistoista, et näemmä samat biisit uppoaa samaan aikaan vuodesta.
Muutamia biisinostoja + tarinointeja niiden ympäriltä:
Soittolistan käynnistävä Dreamer olkoon kunnianosoitus Ozzy Osbournen muistolle. Se onkin itse asiassa ainoa biisi jonka kyseiseltä artistilta tiedän, hän on enemmänkin jäänyt nimensä puolesta mieleen Selviytyjä-Ozzyn vuoksi - olikohan jopa niin että kuulin Osbournen kuolemasta ensimmäisenä Selviytyjä-Ozzyn IG:n kautta. Sielt on selvinnyt kaikkea muutakin kiehtovaa, kuten se että Ozzy kilpailee Selviytyjien 50 kaudella! Aikaista tosin innostua kun menee tyyliin 2-3 vuotta että jaksot näytetään Suomessa.
Kolmisen vuotta sitten Ollie jäi seurantaan osallistuttuaan Viron Euroviisukarsintoihin muttei valitettavasti päässyt jatkoon kummallakaan biisillään vaikka ne oli hyviä. .-( Nojuu, nyt Ollie alkoi tiisailla uuden Guardian Angel -biisin julkaisusta, ja hän lupasi, että lähettäisi henkilökohtaisesti linkin kaikille postaukseen kommentoineille. No minä sit kommentoin ja jo etukäteen mielessäni luonnostelin tekstiä siitä, miten tämän yksityisviestin vastaanottaminen sijoittuisi top 5 julkisuuden henkilöiltä saamani huomionosoitukset -listalle, mutta loppujen lopuksi koko viestiä ei edes tullut, että se siitä sitten. XD Ei ollut tämän "pettymyksen" vuoksi motia kuunnella kappale kuin yhden kerran, taatusti olisin ollut enemmän innoissani jos Ollie oisi pitänyt lupauksensa.
Varmaan tässä vaiheessa kaikille itsestään selvää että biisinostalgia on mun juttu, mut uudehkoa tässä on se, että oon viime aikoina saanut nostalgiafiilistä 2007-2009 aikaisista biiseistä, ku yleensä oon tarvinnut paljon tätä vanhempia kappaleita. Ja oudohkoa että mulle on jostain syystä tullut hyvä fiilis enemmän Sepon ja Fikun tuonaikaisista lempilauluista mitä omista suosikeistani. .-D
Spotifyssä tuli vastaan simskappaleita (eli niitä aitoja alkuperäisiä biisejä) sisältävä soittolista, ja henkilö(t) joka on vastuussa kappaleiden valinnasta kyseiseen peliin pitäisi saada joku musiikkiaiheinen palkinto, koska simssin kappalekattaus on vaan niin hyvä! Tunnen lähinnä kakkosen biisejä, joten oli tämän soittolistan myötä kiintoisaa tutustua myös uudempien versioiden kappalevalikoimaan - ja kokea mielenkiintoisia yllätyksiä, kun paljastui että joitakin mulla ihan vakiokuuntelussa olevia biisejä löytyy myös simssistä!
Otin kokeeksi kuunteluun Jonas Brothersin uusimman albumin, ja se ei ollut ollenkaan hassumpi ja reippaasti parempi mitä heidän muu comeback-tuotantonsa - mut faktahan on se, että JB:n parhaat biisit löytyy vanhoilta levyiltä + Camp Rockista vuosilta 2007-2008, eikä he tule silmissäni (vai korvissani?) pääsemään lähellekään samaa tasoa. Aiettä, alkoipas tehdä mieli kuunnella JB:n vanhaa tuotantoa, täytyy pitää tämä mielessä sitkun sateet taukoaa ja pääsee ulos kävelylle!
Aika random kategoria suosikkipostauksissani, mutta pakko mainita keksimäni hampaiden harjaustaktiikka. En tiiä miksi mut mul alkaa aina valua hammastahnakuolaa harjan vartta pitkin, ja sit sitä on pitkin käsiä, paitaa, naamaa ja lattioita mikä ei ole kauheen kiva. Keksinkin että pitämällä harjaa ylösalaisin kaikki pysyy suussa! Ei nyt mitään kuvitusmateriaalia ole tähän hätään ja en tiiä millaisen mielikuvan toi "ylösalaisin" teille antaa, et vaikuttaako että työnnän harjan kädensijan suuhun tai harjaan harjan selkäpuolella vai mitä ihmettä oikein teen, mutta ehkä se vielä joskus selviää. .--D
Toinen juttu on 15-20 vuotta vanha suihkusaippua, jonka löysin vanhasta huoneesta kotoa ja päätin ottaa käyttöön. Mun hartiaseudun iho ärtyy kaikesta mahdollisesta; pelkkä suihkuvesi saattaa kirvellä ja harvemmat rasvatkaan sitä ilahduttaa (paitti lääkerasva<3) joten oletin tämän ikivanhan saippuan olevan sille suorastaan myrkkyä, mut yllätyksekseni tää tuntui paljon mieluisammalta edeltäneeseen saippuaani verratessa. Eli kannattaa näemmä käyttää vanhaksi menneitä tuotteita lol, en tos kyllähään mitään päivämäärää huomannut mut eihän se hyvänen aika enää voi olla alkuperäisessä kuosissa jos on noin vanha, vai päteekö tässä se et vasta putelin avaamisen jälkeen alkaa vanheta vai..?
MLQC 💓💔
Ja 2/3 postauksen pituudesta koostuu sitten jälleen kerran Mr. Love höpinöistäni, joten heiheivaan niille lukijoille jotka aikovat skipata loput postauksesta. XD
Kesätapahtuma ja muut uutuudet
Vihdoin kauan odotettu kesätapahtuma starttasi! Olin jo tyyliin puol vuotta sitten lukinnut tapahtuman lulu-kuvan must have -listalleni, ja oli kunnon hype päällä pelkästään trailerin julkaisun myötä. Kalenteri oli vielä kesäkuun puolella ja virheellisesti katoin että "ooh, tapahtumahan alkaa jo parin päivän päästä jesjes", kunnes sitten hokasin että odottamista on muutama ekstrapäivä. Senkin jälkeen laskin vielä väärin (miks puhelin ei tarjoa sellaista selkeää seinäkalenterimaista kalenteria, josta pystyisi hahmottamaan viikot paremmin?) ja luulin tapahtuman alkavan tiistaina, ja sit oli puolestaan iloinen ylläri kun myöhemmin tajusin että tapahtuma julkaistaan jo maanantaina. .-D
Wish Tree -tapahtumissa uudet kuvat on lisätty aiempien sekaan, ja on täysin arpaonnesta kiinni miten käy. 144 vetoa tehtyään saa onneksi yhden vapaavalintaisen kortin, eli saattaa joutua aika paljon vetelemään jos arpaonni ei osu kohdalle. Ite oon ainakin niin varman päälle -pelaaja, etten edes uskaltaisi käydä tapahtumakorttipakalla jos kuponkeja ei ole tarpeeksi säästössä. Noh, arpaonni jopa oli puolellani, koska heti ensimmäinen 10x veto tarjosi kaksi tapahtumakuvaa - havittelemani Lucien ei kylläkään ollut niiden joukossa, joten oli yhä jatkettava. Muutaman vedon jälkeen (ehkä jossain 30-50, en tarkalleen muista) sain sit luluni, MUTTA koska harkinnassa oli myös hankkia tapahtuma-asu (jonka koin ehdottomasti tarvitsevani syystä x, palataan siihen myöhemmin), jonka saa 72 vedon jälkeen, niin jatkoin yhä korttipakalla leikkimistä ja kappas, lopulta oli 4/4 tapahtumakuvaa koossa! Enpä odottanut että saisin kaiken, vieläpä näin edullisesti! Pro-pelaajat toimisi niin että hankkii samat kuvat tuplana-triplana, jolloin tuplakuvat voi muuntaa shardeiksi ja kuvan kehitysmateriaalit saa reippaasti nopeammin kokoon kuin että pikku hiljaa säästelee shardipaloja, mut mulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta kehittää kaikkea maksimiin ja oon tyytyväinen pelkästään siitä että sain keräiltyä täydennystä korttikokoelmaani. ,-3
SP-kortti sisältää normaalia laajemmat treffit ja kontenttia on melkeinpä voisi sanoa kaksinkertainen määrä alempitasoisiin kortteihin verratessa. Kiinnostavasti (ja vähän ärsyttävästi) tämä korttityyppi eroaa muista myös siinä, että tarinapätkien avaaminen edellyttää kortin kehittämistä. En ite kiirehdi nostamaan korttejani maksimitasolle heti, ja tuntui jopa vähän huijaukselta toimia niin, mutta se oli tehtävä mikäli mieli saada kaiken kontentin auki. Mut kannattavaa se kyllä oli, sillä peli tarjosi tapahtuman ajan näiden uusien korttien kehityksestä ekstrapalkintoja, joten homma oli sen myötä hieman edullisempaa. Arvostin varsinkin shardihyvityksiä, sillä nyt kun ekaa animoitua korttia lähti kehittämään sai aika nopeasti huomata, että puoli vuotta kerryttämäni säästöt hupenivat melkoista tahtia. Ei nyt ihan nollaan menty ja mulle jäi niitä yhä n. 200 kpl, mutta varaa ei ole kyllä yhtään ylimääräisiä tuhlailla mikäli mielin kehittää joitakin ensi vuonna julkaistavia SP/UR-kuvia (ja harkinnassa on vieläpä ainakin 2-3 täntyyppisen lulu-kuvan hankinta helmep).
Lucien tuli tietty maksimiin kehitettyä jotta sai kaikki tarinapätkät auki ja muutenkin tykkäsin siitä kuvan finaaliversiosta, mut ehdin kans jostain syystä kiintyä myös siihen lentopalloversioon. Victorin kortti tuli tuplana, joten aloitin myös sen kehittämistä ja pienen harkinnan myötä tuli sekin vedettyä lopulta maksimiin vaikka muutaman shardin joutui ottamaan säästökassasta. Ja siis huomattavasti kivempihan tuo kuvan toinen versio on, ettei todellakaan materiaalien tuhlausta. ,-) Oli tarkoitus stopata siihen, mutta päädyin vielä evolvaamaan Kiroa pari kertaa, jotta hänelle sai kivemman animaation auki. Ei sinänsä välttämätöntä, mutta mietin et jossain vaiheessa joka tapauksessa oisin niin tehnyt, nii parempi oli hoitaa homma nyt tapahtuman aikana kun sai osan shardeista takaisin. Gavinia en valitettavasti tule näillä näkymin kehittämään, vähän harmi mutta kaikkeen ei ole varaa. ,-/ Tai kyl mun shardit varmaan olisi riittänyt, mut valmistaudun ensi vuoteen jo niin huolellisesti lol.
Treffeistä tuli siis pelattua Lulu, Vic sekä puolet Kirosta, ja tää olikin ensimmäinen kerta kun deittailin jotakuta muuta kuin Lucienia (saas nähdä houkutteleeko tämä pettämiskierteeseen lolhui). Sinänsä Victorin ja hahmon dynamiikka ei juurikaan poikkea normijaksojen meiningistä, Victor osoittaa kunnioitusta aika samassa hengessä ja kannustaa hahmoa suurempia tavoitteita kohti yms. Romanttinen aspekti on aika hienotunteinen ja toki sitä intohimoakin löytyy. Paha nyt näin yksien treffien pohjalta yleistää, mutta silleen ero luluun verratessa on ainakin siinä et tuntuu että Victorin spontaanit hellyydenosoitukset vie jalat alta, kun taas Lucienin kanssa he tarjoaa toisilleen enemmänkin emotionaalista supporttia. Kiro on aivan ihana ja sit jos Lucienin angsti käy joskus liian raskaaksi voisin hätätapauksessa karata Kiron seuraan lol, koska hän on aurinkoinen hyvänmielen lähettiläs ja treffit oli tosi chilliä meininkiä. <3 Aiemmin valittelin miten Kiron julkkistausta ei tee vaikutusta, mut tässä sitä hyödynnettiin hauskasti, kun selvisi että hahmolla ja Kirolla on yhteinen musaprojekti ja he alkoivat tehdä biisiä yhdessä mikä oli aika kiva idea!
Kesäisistä kuvista huolimatta tarinaan sisältyi aika paljon myös työjuttuja ja ilmassa oli myös hivenen glamouria, kun hahmo oli mm. ehdolla palkintogaalassa shownsa vuoksi ja illallisti alansa merkkihenkilöiden seurassa. Lucienin treffit alkoi melko masentavasti ja jouduin mm. uudelleenelämään omia epäonnistumisfiiliksiä eläytyäkseni paremmin hahmon tilanteeseen. xDx Tässä oli kyllä hienosti tuotu ilmi se, miten pettymyksen tuntemuksiin vaikuttaa paitsi oma suhtautuminen epäonnistumiseen mutta myös se kun ei pystykään vastaamaan toisten odotuksiin. Sit hahmo ja Luci kävivät vieläpä rakentavaa keskustelua sekä kumpikin reflektoi omia ajatuksiaan aiheen tiimoilta. Tykkään kyl kun tarinoissa käsitellään tämmöisiä ns. vaikeita aiheita, mut ehkä olisin tähän hetkeen kaivannut mieluummin jotain kepeämpää. .--D Treffeihin sisältyi useampikin ns. huippukohdan veroinen kohtaus (eli käytännössä tunteikas hetki sanoin/teoin) eikä romantiikkaa puuttunut, tuntui lähestulkoon et tässä hemmoteltiin jopa liikaa ja vähempikin ois riittänyt. xD Putkeen pelattuna vähän raskas kokemus, mut jos pienemmissä pätkissä vetää niin riittää iloa useammallekin päivälle.
Sit palataan tuohon aiemmin mainitsemaani asujupakkaan. Tapahtuma/jaksokuvien yhteydessä on usein tarjolla asuja deiteille. En normisti ole näistä ollenkaan kiinnostunut, mut nyt asua varten oli mahdollista ostaa siitä animoitu versio, jota kaupiteltiin ennakkoon pussailuanimaation kautta, ja olin silleen kyllä, olen valmis maksamaan kympin saadakseni kyseisen ominaisuuden peliini. XD No, tein sitten ne vaadittavat 72 vetoa korttipakalla, mutta juuri ennen asun lunastamista rupesi mietityttämään et mitä jos se pusuttelu tulikin osana uusinta GSH-päivitystä ja menin kokeilemaan ja kyllä, se olikin saatavilla ihan ilmatteeksi, hyvä etten mennyt mitään maksamaan. .-DDD Tuli nyt tuon takia tuhlattua muutama kuponki ku jatkoin korttipakalla riehumista vielä kuvien saamisen jälkeen eikä mielessä edes käynyt et olisi laskelmoinut ilmaisvedot mukaan ja säästänyt sitä kautta lol, mut no ihan kiva siltä kannalta et sain kaikki neljä kuvaa, ku jos olisin lopettanut heti lulun tulon jälkeen olisi jäänyt Kiro saamatta.
Olin just viikkoa ennen tapahtuman alkua ostanut 60€ maksavan lulukortin lol, ja sen myötä budjetti oli tarkoitus pitää pienenä tämän tapahtuman kohdalla. Onnistuinkin aika hyvin ku hokasin ajoissa etten tarvi sitä asupäivitystä + tällä kertaa top-upin Lucien kuva oli halvimmasta päästä, ja sain sen "vaan" kympillä. Tuntuu lähes ilmaiselta. xD Oli tyyliin paras vippitarjous ikinä kun ekstrana sai jopa kaksi kuponkia, ja sit muuten tein vaan pieniä euron ostoksia keräillessäni palletteja ja kuponkeja yms. Kaupassa ois kyllä ollut vaikka kuinka edullisia kuponkisettejä ja vähän harmitti jättää ostotilaisuus käyttämättä, mutta täytyy nyt oikeesti vetää joku raja tälle törsäilylle ettei homma lähde enää pahemmin käsistä. xp Hah, silloin kun ekaa kertaa sorruin ostelemaan päätin että 30€ on maksimimäärä mitä kehtaa laittaa kertaostokseen, mutta niin vain tuli venytettyä rajaa tuohon 60€, mutta valitettavasti tätäkin kalliimpia kortteja löytyy... Kiinan servulla julkaistiin heidän kesätapahtumassa uusin Lulu-SP. Silleen näitä top-up SP:iden hintoja katellessa oon ollut silleen "toivottavasti sit lulun vuorolla ei tule liian hienoa kuvaa joka on pakko ostaa", ni arvatkaa vaan tuliko? No tuli. XD Että henkisesti tässä jo valmistaudun siihen, että tulen vuoden päästä käyttämään satasen kyseisen kuvan hankkiakseni. Jep, ei mitään järkeä, muttei mahda mitään, must have on...no, must have. XD
Rantatapahtuman kylkeen julkaistiin myös jalokivikortit, ja yhden sai tapahtuman aikana ilmaiseksi ja loput päätyivät maksumuurin taakse. Lempparini näistä oli Lucien ja Gavin, ja hetken jo aattelin et jos käytän ilmaiskortin Gaviniin ja sen jälkeen tulisi houkutus ostaa lulu nii saisin molemmat haltuuni hehee, mutta säästölinjalla koitetaan pysyä, joten otin ilmatteeksi lulun ja Gavin jääkööt kaupan puolelle. Näiden korttien mukana ei tullutkaan treffejä vaan ASMR, pelissä on nimittäin Right beside you -osio, missä on nimensä mukaisesti tarjolla creepyä kuiskuttelua ja korvaan hönkimistä lol, sillee idea vissiin on et deitit voi jättää nukkumaan mennessä juttelemaan, mut mua lähinnä pelottaisi illuusio siitä et joku olisi läsnä. .-----D Ei siis itsellä ole järin aktiivisessa käytössä ollut tuo pelin osio, varsinkaan kun valtaosa (ellei kaikki?) sisällöstä on maksullista. Kertaalleen nyt toki kuuntelin tuon kortin mukana tulleen ASMR:n ja siis hyvää heittäytymistä ääninäyttelijältä kontekstiin nähden (lievästi NSFW) mut en todennäköisesti kuuntele toistamiseen. .-D
Peliin on viime aikoina sadellut tapahtumapäivitysten ohessa muitakin uudistuksia. Puhelinpäivitys on ollut jo jonkin aikaa, mutten muistanut siitä viimeksi mitään mainita, joten käydäänpä läpi se. Aina deittien kanssa tekstatessa tai momenttipäivityksiin kommentoidessa valittavana on kolme vaihtoehtoa, ja sit ennen jäi aina mysteeriksi mitä muut vaihtoehdot olisivat tarjonneet, mutta nyt rewindin ansiosta pääsee kurkkimaan vaihtoehtoisia reploja. Omaa valintaa ei valitettavasti pysty jälkikäteen muuttamaan, mikä sit harmittaa jos paljastuu että toku toinen repla olisi ollut parempi. xc Toki joskus saa myös havaita että kakki vaihtoehdot olisi olleet hyviä, esim. toi lulun horoskooppijuttu. .-D Silleen kiva uudistus, mutta huomannu et puhelintoimintoihin reagoimisesta on tullut työläämpää, silleen ku ennen uudet moments-päivitykset oli ihan lempiasiani nii nyt tuntuu hirveeltä urakalta lukea kaikki kolme vaihtoehtoa läpi. XD Epäilen saanko ikinä kerättyä niin paljon voimavaroja et jaksaisin käydä läpi ihan kaikki deittien viestit uudelleen - ja mähän en ees ole pelannut kuin 6kk, monilla on läpikäytävää 6w edestä. XD Lisäksi puhelimen graafisiin ominaisuuksiin tuli muutoksia ja lemppari viestit/puhelut on mahdollista merkitä sydämellä, jolloin ne löytää helpommin muiden joukosta. <3
Go to see him -tilaan tuli nyt sitten tämän uusimman tapahtumapäivityksen myötä uudistuksia; pari uutta toimintoa ja kalenterimuistutukset. Deittejä voi pyytää muistuttamaan eri asioista, kuten koulutehtävistä tai nukkumaanmenoajasta yms. Jos peli sattuu olemaan muistutusajankohtana auki, näytölle ilmestyy muistutusviesti, ja lisäksi deitit saattaa jälkikäteen kysellä muistinko syödä yms. Tää ominaisuus luo kivasti sellaista vaikutelmaa että deitit on ikään kuin paremmin läsnä. Kunnon matemaattinen päättelytehtävä kyl laskea nuo kellonajat oman aikavyöhykkeen mukaisiksi. Silleen heiltä saa aina aamutoivotukset iltapäivällä lol, tosin jotenkin peli kai osaa iltaisin katsoa sit kuitenkin puhelimeni kellon mukaisesti, koska deitit on käskeny mua aina menemään nukkumaan ku on viimeisillä iltapeleillä klo 23 jälkeen. cx
Jaksojen käänteet
Pääsin kesän alussa siirtymään kakkoskauden jaksojen pariin, ja meen nyt jo yli puolivälin ja tavoitteena ois kiriä julkaisutahti kiinni ennen kolmoskauden alkua - minkä ei pitäisi olla mahdoton missio, sillä se vasta starttasi viikonloppuna Kiinan puolella ja enkkuservun päivitykset on vuoden jälkessä, joten.. No kummiskin, olen ehtinyt pelailla kakkoskautta jo sen verran pitkälle etten edes yritä saada juoniselosteitani ajantasalle, vaan nostan tässä nyt esille merkittävimpiä juonenkäänteitä ja deittien kuulumisia:
Game of Hunters
Game of Hunters on peli, jossa saa pisteitä toisten pelaajien eliminoimisesta. Valitettavasti kyseessä ei ole mikään online-videopeli, vaan peliä käydään fyysisesti oikeiden ihmisten kesken. Aluksi peli oli tarkoitettu vain evolvereille, mutta myöhemmin peliä isännöivä Joker vangitsee koko kaupungin peliinsä. Tää oli pitkästä aikaa kunnollisen kiinnostuksen herättävä käänne! Hahmo pomppii pelissä mukana vähän on-off eri deittien kanssa, ja heidän yhteistyönsä ja vaaratilanteista selviäminen on tuonut heitä mukavasti läheisempiin väleihin. Oon tykännyt varsinkin Kiro/Helios pelijaksoista, niis on paljon draamaa ja pääsi tahrimaan kätensä vereen. Ylipäätään Kiron hakkerointitaidot pääsivät hyvin oikeuksiinsa tässä pelimaailmassa! Lucieninkin kanssa oltiin pelissä pariin otteeseen, mut heillä se oli enemmänkin turvallista varman päälle pelaamista (jos nyt niin voi sanoa ku hengenvaara kuitenkin jatkuvasti läsnä. xD) Gavinin kanssa ei taidettu olla kertaakaan pelaamassa samanaikaisesti, mut hahmo auttoi häntä pelin "jälkisiivouksessa" kun he mm. auttoi eliminoituja pelaajia palaamaan. Victor oli puolestaan koko ajan tylsän bisnesmiesmäisesti pelkkä vedonlyöjä eikä liannut käsiään osallistumalla itse peliin. Shawnia nähtiin pariin otteeseen pelin merkeissä, ja hänen ja hahmon yhteistyödynamiikka paranee jakso jaksolta ja Shaw on alkanut näyttää itsestään myös haavoittuvaa puolta ja on hienoo kun hän tukeutuu hahmoon omien voimien ehtyessä. <3
Core-case
Toinen suurempi juttu on ollut Coren metsästys. Hahmo havittelee kyseisen voiman haltuunsa saamista päästäkseen jälleen muokkaamaan aikalinjoja, sillä hän haluaa palauttaa deittien muistot edellisestä maailmasta. Kaupungissa alkaa myös jylläämään verisairaus ja muitakin kriisejä, joiden uhrit hahmo toivoo voivansa pelastaa muokkaamalla historiaa coren avulla. NW pakottaa hahmon core-testeihin, jotka osoittautuvat kuitenkin negatiivisiksi. Siksi hahmolle tuleekin yllätyksenä kun selviää, että hänen etsimänsä core on istutettu häneen itseensä - hän ei vain tiennyt sen olemassaolosta, koska hänen isänsä asennutti sen ympärille aikoinaan suojan, joka esti samanaikaisesti voimia aktivoitumasta ja ulkopuolisia pääsemästä niihin käsiksi.
Juuri kun totuus on selvinnyt hahmolle NW:n pääjehu Silas pöllähtää sopivasti paikalle coren todennusase mukanaan ja tähtää sillä hahmoa. Hahmo onnistuu kuitenkin mustasta boksista saamallaan "trolli-evolilla" nappaamaan aseen ja päättää ampua itsään sillä ajatuksella, että se vapauttaisi coren hänen käyttöönsä. Hahmo vaipuu unitilaan ja oppii, että jos hän aktivoi coren, meteoriitti törmää maahan, mutta jos hän päättää luopua tästä voimasta maailmanloppu vältetään. Hahmo joutuu vaikean valinnan eteen, sillä voimien avulla hänellä olisi mahdollisuus kirjoittaa todellisuus uudeksi ja korjata kaikki ongelmat, mutta onko siinä järkeä jos lopputuloksena on maailmanloppu? Hahmo päättää pitää coren, mutta sen jälkeen kaupunkiin ilmestyy kummallisia "spatial overlap" -ilmiöitä, joiden kautta pilkistelee näkymiä toisesta ulottuvuudesta. Hahmo yrittää vierailla black cabinetissa, minkä kautta hän pääsi aiemmin käsiksi voimiinsa, mutta hänet heitetään sieltä ulos, koska vielä ei kuulemma ole oikea aika.
Kaikki deitit liittyvät myös jollain tapaa coreiluun, ja vähän ärsyttävän kaikkitietävästi he ovat taas asiasta paremmin perillä kuin hahmo itse. >.-p Silleen he jo viime kaudella tuutoroi aivotonta hahmoa voimiensa kanssa, eiks tällä kerralla hahmo olisi voinut tehdä heihin vaikutusta lesoilemalla mahtivoimillaan? cx Gavinille totuus paljastuu vanhoja raportteja selailemalla, ja Kiro jopa julistaa lainanneensa hahmon tietämättä palan corea luodakseen evolia poistavan aseen. Myös Lucien tietää asiasta, ja suorittaessaan hahmolle core-testejä hän tekee testituloksista tarkoituksella negatiivisia pimittääksen tiedon niin hahmolta kuin NW:ltä. Shaw sentään väitti olleensa vaikuttunut hahmon kertoessa asiasta hänelle, mut jotenki jäi kumminkin sellainen olo et hän kyllä tiesi ja vain esitti yllättynyttä.
Seuraavaksi luodaan tarkempi katsaus deittien liittyneisiin käänteisiin;
Lucien
Hahmo jäi jumiin tunnin mittaiseen looppiin, jossa hän palasi aina takaisin tiettyyn lähtöpisteeseen. Hän kertoi joka kerralla asiasta Lucienille, joka keksi lopulta ratkaisun ja hahmo pääsi vapaaksi. Ainut vaan että tässä ei ollut vielä kaikki, sillä seuraavana päivänä heidän ollessa kävelyllä hahmoa ammutaan, ja hän kuolee Lucienin käsivarsille (sori Lulu tää ylimääräisen draaman aiheuttaminen. </3) Samassa hahmo palautuu jälleen loopin alkuun, ja tällä kertaa myös Lucien muistaa mitä hetki sitten tapahtui. Sama kaava alkaa toistua, ja hahmo kuolee joka kerta ennen kuin looppi alkaa taas alusta. He havaitsevat myös, että loopin kesto puolittuu joka kertalla, ja vähitellen hahmo kokee kivuliaan kuoleman muutaman minuutin välein samalla kun Lucien tekee laskelmiaan toistuvan kaavan rikkomiseksi. No lulu pelastaa tietenkin taas päivän (aivan kuin hän tietäisi mitä on tekeillä..)
Lucien oli vahvasti mukana core-casessa johtaessaan NW:n tutkimusryhmää, joka nappaa hahmon tehdäkseen tällä core-kokeita. Kerran muu testiryhmä alkaa suorittaa koetta, mutta vihainen Lucien saapuu paikalle keskeyttämään sen ja toteaa, ettei muilla ole oikeutta koskea hänen "testikappaleeseensa". Harmi että dubit loppui tämän jakson jälkeen, sillä tää angsti-lulu oli yks uuden dubbaajan parhaimpia suorituksia ja olisin mielelläni kuullut lisää. x') Hahmo on luonnollisesti katkera, mutta vaikka hän julisti dramaattisesti testeistä vapauduttuaan "seuraavan kerran kun kohtaamme olemme vihamiehiä" heidän tapaamiset on kuitenkin suhtnormimeininkiä ollu. Toki oli epäilyksiä herättävää kun Lucien ei missään vaiheessa pahoitellut tai selitellyt tekosiaan vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus heidän ollessa kahden, mutta samalla hänen toiminnastaan kuitenkin välittyi selkeästi ettei hän halua hahmolle pahaa. Hahmo oivalsikin kiinnostavasti, että hän sekoittaa tämän nykyisen ulottuvuuden Lucienin siihen millaiset heidän välinsä olivat aiemmassa maailmassa ja et Lucien ei tällä hetkellä täysin luota häneen.
Kemiaa heidän välillä kyllä edelleen on ja tällä kakkoskaudella ilmassa on astetta rohkeempaa flirttiä, ku ykköskaudella oli enimmäkseen viatonta söpöilyä. Lulu ei myöskään enää yritä näyttää hahmon edessä täysin puhtaalta pulmuselta eikä hän salaile niin paljon motiivejaan yms. - vaikkakin jatkuvasti saa huomata ettei kaikkiin hänen puheisiinsa pidä luottaa. Saatiinpa taas mahtava #vainlulujutut kun hahmo oli sännännyt Lucienin asunnolle kuultuaan tämän loukkaantuneen, ja sit ilman mitään selityksiä lulu alkaa vaan suoraan avata paitansa nappeja ja hahmo on silleen mitä ihmettä tapahtuu, jolloin Lucien lopulta totee että hän ajatteli vaan näyttää ettei hänellä ole missään mitään ruhjeita - ja hetken päästä hän veti saman strippiesityksen livestreamissa. XD
No sit erittäin diippi Lucien jakso! Hahmo palaa tekemään tutkimuksia ränsistyneeseen orpokotirakennukseen uskoessaan sen kätkevän jotain olennaisia vihjeitä, sillä hän teleporttautui kyseiseen paikkaan viimeisimmän maailman resetoinnin yhteydessä. Lucien pöllähtää paikalle ja hahmo päätyy utelemaan tehtiinkö Lucienille kyseisessä paikassa kokeita kun hän oli lapsi, ja tämän elekieli antaa ymmärtää niin käyneen. Kun hahmo kysyi sattuiko se Lucien miettii lohduttaisiko hahmoa jos hän sanoisi ei ja toisaalta vaikuttaisiko hän vilpittömältä myöntämällä asian. Lopulta hän vastaa "ei enää" - mikä on selvästi valetta, sillä samanaikaisesti hän puristaa taskussaan olevaa lääkepurkkia!
Eikä siinä vielä kaikki, sillä heidän havahtuessa rakennuksen olevan peilikuva on ilmiselvää, että joku yrittää kätkeä totuuden tällä harhakuva-illuusiolla. No Lulu keksii sitten mielestään loistoidean: Koska elämä ja kuolema ovat toistensa vastakohdat, he saattaisivat rikkoa valeilluusion jos Lucien pysäyttäisi evolillaan hetkeksi aikaa sydämensä ja "kuolisi".
Hetken päästä ↓
Ah, tykkään tästä ykköskauden rinnakkaisulottovuusviittauksesta, jolloin Lucien luuli hahmoa hallusinaatioksi! Hahmo alkaa penkoa tutkimusraportteja ja saa lopulta tietää totuuden coresta (+ että lulu on pimittänyt tietoja):
Coren aktivoiduttua Lucien saapuu hahmon uneen ohjeistamaan häntä, ja lopulta tämä tekee päätöksen pitää coren. Viihdytti kun hahmo harmitteli miten hän joutuisi ensimmäisenä herätessään näkemään Silaksen naaman ja se ei kuulemma yhtään houkutellut häntä. xD Onneksi paikalla onkin Lucien, ja hahmo lupaa tehdä yhteistyötä NW:n kanssa ja osallistua näiden tutkimuksiin jos nämä vastapalvelukseksi etsivät parannuskonstia verisairaudelle - ja kunhan Lucien on se, joka suorittaa hänelle testit. Ai että, Lucienin testikappaleena on niin paljon mukavampi olla kun hahmo suostuu siihen vapaaehtoisesti, ja siin on omanlainen tunnelmansa kun he vitsailevat leikkauspöydän äärellä yms. c-,
Kiro
Kiro menetti kuulonsa ja häpesi / ei hyväksynyt sen jälkeen itseään niin että hän eristäytyi sairaalahuoneeseensa eikä halunnut että kukaan saa tietää hänen tilastaan. Vähän kuin Lucienin värisokeus tää Kiron disability herätti sääliä ja "I protect you babe" -viboja ja oon tykästynyt Kiroon huimasti lisää! Pelaajalle paljastettiin melko heti mistä oli kyse mut hahmo oli pidempään pimennossa ja siinä sai facepalmata kun hahmo vaan heittää kommentin: "Mikäs uusi asuste sinulla on korvassa?" nähtyään kuulokoneen. .-s Kiro alkaa taas esiintyä Helioksena ja yrittää työntää hahmon pois luotaan kylmällä käytöksellä, mut hahmo onneksi nielee kiukkunsa ja näyttää Heliokselle että pysyy tämän rinnalla. Kerran he päätyvät räjähdykseen, jossa Helios peittää käsillään hahmon korvat suojatakseen hänen kuuloaan, ja silloin hahmo lopulta osaa yhdistää Kiron toipumisvaiheen oudot puheet ja sairaalapedin luona näkemänsä huulilta lukemisoppaan.
Lopulta Kiro rohkeni kertomaan avoimesti tilastaan, ja heti perään totesi että haluaa vetää konsertin. Kiron agentti ja hahmo ovat hieman huolissaan miten Kiro suoriutuu moisesta menetettyään kuulonsa, mutta hahmo tietää miten tärkeää musiikki on Kirolle ja haluaa tukea tämän päätöstä. Kuulovaurio on kuitenkin huolenaiheista pienin kun julkisuuteen vuotaa tieto Kiron evol-voimasta, joka on hurmaavuus. Paljastus saa monet fanit suuttumaan, sillä he olettavat Kiron käyttäneen evoliaan manipuloidakseen heidät faneikseen. Kiron lukuisia harjoituksia seurannut hahmo kuitenkin tietää, että Kiro tekee kaiken rakkaudesta musiikkiin ja pyrkii parhaansa mukaan kumoamaan väitteet. Kiro suhtautuu yllättävän rauhallisesti evolinsa paljastumiseen mut kyl hän suostuu onneksi vastaanottamaan myös lohdutusta. </3
Kiro hankki kuulovaurioonsa "terapiaa" - ilmeisesti sama henkilö joka aikoinaan istutti häneen evolin teki kirurgisen toimenpiteen, jonka myötä Kiron kuulo palasi. Tapaus muistutti häntä lapsuusajan traumasta, ja kaiken lisäksi anestesia kuulemma jostain syystä häiritsisi toimenpidettä, joten Kiron piti olla leikkauksen aikana hereillä ilman kipulääkitystä. D-. Ja hän tietenkin salasi nämä terapian yksityiskohdat hahmolta... No mut Kiron kuulo palasi, eli kaikki hyvin(?)
Kiro on esiintynyt ihanan paljon Helioksena (tämä hänen "varjopuoli" on paljon kiinnostavampi persoona), ja vaikka Helios työntää aina hahmon pois luotaan on sit superpalkitsevaa, kun hän lopulta pyytää tätä jäämään. Helioksella oli myös paras reaktio siihen kun NW:n alaisuudessa oleva ukkeli kutsui häntä alentavasti testikappaleeksi - hän raivostui kuulemastaan, jes hyvä puolusta hahmon oikeuksia!
Gavin
Kaikilla deiteillä tuntuu olevan päällä jotain "terveysongelmia", ja ilmeisesti käytettyään liikaa evoliaan Gavin alkaa saada oireita, jossa hänen kätensä muuttuvat välillä läpinäkyväksi. Hän tietenkin salaa tämän hahmolta, kuinkas muutenkaan. Huolimatta siitä että STF ja BS ovat ns. vihollisia keskenään hahmo ja Gavin työskentelevät usein yhdessä, ja yleensä Gavin pyytää hahmoa käyttämään muistinlukutaitoaan kuulustelutilanteissa. Kiinnostavinta kuitenkin oli, kun Gavin pyysi jäsentelemään hänen muistojaan ja asettamaan tietyt muistot ns. palomuurin taakse. Siis kerrankin vapaa pääsy deittien pään sisään! Ei hahmo tietenkään sieltä mitään paljastuksia pengo, mutta näki kuitenkin ohimennen jotain.
Yks paras asia Gavinin jaksoissa on hänen kollegansa Tang, joka on niinkin merkkihenkilö et on saanut ulkomuodon toisin kuin valtaosa sivuhenkilöistä. Tiedä sitten vihjaako se jotain, ku deittien lisäksi lähinnä pahiksilla on kasvot, et toivottavasti tää ei nyt enteile mitään huonoa.. Tangin evol on valheiden tunnistaminen, joten hän on aika pro kuulustelija. Vastaan tulee myös usein viihdyttäviä tilanteita, kun hän bustaa välillä hahmon ja jopa Gavinin valheet. XD
Victor
Victor ei vaan nappaa ja pelimoti laskee aina huimasti hänen jaksoissa. .-/ Aiemmin mainitsin hänen bisnesmiesmäisen olemuksensa ja siis en vaan saa jännitystä siitä että hän laittaa yrityksensä maineen likoon... Hieman kiintoisampi oli jakso, jossa NW vangitsi Victorin ja hiillosti tätä kuulusteluissa. Myös hahmo päätyy vangituksi, ja tällöin NW aloittaa hänen core-testinsä, joiden aikana hahmo alkaa saada outoja visioita, joissa Victoria kidutetaan. Hahmo ei tiedosta ovatko näyt pelkästään hänen huolestuneen alitajuntansa luomia vai mahdollisia ennusteita. Victor väittää että hänellä on kaikki hyvin, mutta vähitellen hahmo ymmärtää näkynsä todeksi. Victor käyttää ajanpysäytysvoimiaan, jolloin he pääsevät lopulta pakenemaan. Ilmeisesti se oli kuitenkin liikaa, sillä tämän jälkeen Victor alkaa kärsiä kivuista, jonka hän tietenkin salaa hahmolta.
Päästiin myös tekemään kiintoisaa salapoliisityötä, kun hahmo ja Victor tulevat johtopäätökseen että BS-järjestössä on kapinoivia jäseniä kun hahmo yritetään hukuttaa ja kaupunkiin leviää outoa aivovauriota aiheuttavaa säteilyä. Pakka tuntuu menevän vain entistä enemmän sekaisin kun epäilty tekee itsemurhan, Victor paljastaa kasvonsa ja erottaa hahmon BS:stä. Kaiken kukkuraksi BS:n päämaja sortuu, mutta eräs aikatarkkailija pitää tätä liian radikaalina ja ilmoittaa että tasapainon säilymiseksi BS:n päämaja palautetaan normaaliksi. Victor pyytää myös että tämä pyyhkii hahmon muistoista asian kokonaan pois.
Aikamatkailulla on riskinsä, ja kerran hahmo jopa hetkellisesti unohtaa Victorin nimen ja käytännössä kaiken mitä he ovat kokeneet yhdessä. Mielenkiintoisasti unohtaminen näkyy pelkästään kognitiivisella tasolla, sillä nähdessään haavoittuneen Victorin hahmon keho alkaa automaattisesti hoitaa hänen haavojaan kun hän samanaikaisesti miettii "Miksi koen tämän täysin tuntemattoman miehen niin tärkeäksi?" .--D Toisella kertaa hahmo kohtaa muistinsa menettäneen Victorin - tämä ei tiedä edes omaa nimeään saati tunnista hahmoa.
Shaw
Shaw on saanut kakkoskaudella suurempaa jalansijaa, mutta vieläkään hänellä ei ole täysin omia jaksoja, toivottavasti hänestä tehtäisi kolmoskaudella täysivaltainen deitti! Hahmo pyörii Shawnin kanssa lähinnä antiikkiliikkeessä ja Game of Huntersissa, ja sit yllättävän usein heidän tiensä kohtaavat ihan "sattumalta" (lainausmerkeissä siks et uskon salaa et hän tyyliin stalkkaa hahmoa ja tulee sit jonkin tekosyyn turvin esiin ku alkaa vaikuttaa että hahmo on pulassa xD).
Shawia on vaivannut heti kauden alusta alkaen kuume, joka vie välillä häneltä ihan jalat alta. Siitä huolimatta hän peittelee viimeiseen asti heikkouksiaan hahmon nähden. Yhdessä Game of Huntersin matsissa pelaajille arpoutuu roolinimike "ghost" tai "man", ja jos haamu koskee miehiin nämä katoavat mystisesti. No hahmo on sit tietenkin haamu ja deitit miehiä, jolloin heidän tulee välttää osumia. Shaw on kuitenkin kerran niin loppu, että hän päätyy nojautumaan hahmoa vasten ja hahmon panikoidessa hän vaan totee rennosti et häntä kiinnostaa käydä stekkaamassa minne eliminoidut pelaajat oikein päätyvät. .--D Ylipäätään Shawnista on kehkeytynyt kunnon lääppijä ja hänen sylissään on saanut viettää viime aikoina kamalan paljon aikaa (en valita ,-)) ku he ovat joko jossain ahtaassa paikassa tai "ihan muuten vaan".
Erotettuaan hahmon BS:stä Victor pyytää hahmoa soluttautumaan GR:ään, ja pyrkiessään liittymään näiden joukkoihin hahmon on luotettavuutensa todistaakseen suoritettava testi - Shawnin nappaaminen, sillä tämä on aiheuttanut järjestölle harmia. Shaw ja hahmo päätyvät sitten vetämään GR:n valvovan silmän alla improvisoidun näytelmä-kaksintaistelun josta ei draamaa puutu ku he esittävät samalla olleensa aiemmin suhteessa. .-D Ja taas hahmo lähettää Shawnin tuntemattomaan vaaraan, tosin tälläkin kertaa Shaw ehti viestittämään et kaikki on ok.
Deitit peittelee kyl hahmolta niin paljon että kaikki mahtaa tuskin selvitä ennen pelin loppua. Dx Silleen joo ymmärrettävää ettei he halua huolestuttaa hahmoa ja näyttää haavoittuvaiselta tämän edessä, mut varsinkin noiden terveysongelmien kohdalla salailu on hyvän kontentin hukkaan heittämistä. Siis heidän välejä olisi saanut huiman paljon lähennettyä jos vaikka hahmo ja Kiro olisi yhdessä kokeilleet erilaisia sanattoman viestinnän konsteja ja jos Gavin olisi avoimempi oireistaan he voisivat yhdessä miettiä niihin ratkaisua - silleen hahmo tietämättään esti kerran Gavinia haihtumasta asentamalla tämän parvekkeelle tuulikellon, jonka kilahdus palautti hänet maanpinnalle juuri kun hänen kehonsa oli haihtumaisillaan kokonaan. Kivusta puhuminen on ilmeisesti kans joku yleinen tabu kun niin hahmo itse kuin deitit peittelee sitä. Avoimmuus päinvastoin voisi lieventää oireita, Kiron leikkauksenkin aikana kuvailtiin miten hahmon nähdessään hänen kipunsa katosi, silleen te voisitte voimaantua toisen läsnäolosta! Älkää peitelkö heikkouksianne, ne on juuri asioita jotka tekee teistä kiinnostavampia!
Muuta pientä randomia:
Päädyin tallettamaan soolomusatapahtumien minispiikeistä Kiron ja nyt tänään kerskes vielä viime hetkellä saada Lulunkin osion mukaan. Hihi, nää on hauskoja ja hivenen liian yli-imeliä. x3 (Skippasin Kiron videolla vahingossa yhden yhyhy.) Kummastakaan en varsinaista kuvaa saanut omistukseeni, mutta jääpä edes nämä hauskaksi muistoksi.
Voitin arvonnassa kultaa ja gemmejä! Ei tosin siltä kannalta kovin ihmeellinen juttu, että osallistujia ei tainnut olla kymmentäkään ja viisi palkittiin, joten aika suurella todennäköisyydellä oli palkintoja luvassa.. Mut aiemmassa vastaavan tyyppisessä arvonnassa en voittanut, joten siltä kannalta kävi parempi tuuri. ,-D
Vähän aikaa sitten pidettiin äänestys siitä, mitkä kaksi vanhaa tapahtumaa tekevät paluun, ja ilokseni oma suosikkini House of Love oli koko äänestyksen ajan vahvoilla sisältyessään top2:een, eli se pääsee uusintaan jiihaa! Oon kattonut kyseisen tapahtuman trailerin ihan liian monta kertaa.. x) Kuinkahan pian nämä tapahtumat mahtaa olla odotettavissa? Ehtiikö vielä tän vuoden puolella? Vai meneekö ens vuodelle..? Mahtii kyl kun tässä saa tilaisuuden päästä käsiksi vanhoihin kortteihin, ei kuulemma ole tavanomaista että enkkuservulla sama tapahtuma nähdään kolmesti. Toivottavasti vastaavia tilaisuuksia tulee lisää, eiks se olisi pelintekijöillekin helppoa rahaa kun tuo valmiiksi käännetyn + dubatun tapahtuman takaisin?
Nyt sitten luvassa on ahkeraa kuponkien säästelyä Halloween-tapahtumaa varten (tarttisin sieltä kaksi kuvaa ja vielä muutama kuponki uupuu 2x worst case -scenaarion varalta..) ja vähän huolettaa mitä teen kun Romance of Thrones -tapahtuma tullaan uusimaan, voipi olla että sinne menee osa halloweenia varten säästämistäni kupongeista... .-s Täytyy toivoa hyvää arpaonnea! ... Okei sos, juuri eilen julkaistiin ihan odottamatta Original Sin -tapahtumatraileri, yleensä enkkuservun tapahtumat tulee vuoden jäljessä mutta nyt yllättäen saatiinkin tämä vain muutama kuukausi kiinaa myöhemmin wow. .-o Joten menee nyt kyllä suunnitelmat muokkaukseen; Kruunukarmat jääköön ottamatta ja täytyy osallistua molempiin halloweeniin ja syntitapahtumaan max. 144 kupongilla. Hitsiläinen, mul oli näistä molemmista tapahtumista tarkoitus ottaa Lucienin ja Kiron kuvat, mut nyt on varaa hankkia redeemillä vain yksi kuva per tapahtuma. x/ Eli todellakin toivotaan sitä hyvää arpaonnea, ihan jo senkin takia että jos nää loppuvuoden tapahtumat nollaa kuponkivarastoni oon pulassa kun tammi-helmikuussa on odotettavissa UR-tapahtuma. Dx
Kolmoskaudesta satelee jo ekaa sisältöä ja trailerin pohjalta vaikuttaa kiinnostavan dramaattiselta menolta - mitäänhän en siis ymmärrä ku en ole vielä pelannut kaikkia jaksoja ja kielimuuri nyt ylipäätään tuottaa haasteita, mut eipähän ainakaan spoilaannut tulevasta vahingossa. .-D Huomannu kyl etten tajuu edes kaikkea enkkutrailereista senkään jälkeen ku olen ko. jakson jo pelannut. XD Aika selkeästi vihjaillen tuo tukee spekulointeja siitä että kakkoskausi päättyy taas hyvästeihin ja sit seuraavalla kaudella deitit ei taaskaan muista edeltäneen maailman menosta kaikkea, ku nois kuvissa on iloinen yhteiskuva ja kääntöpuolella surkuyksinkuva... Ja sit toi videon päättyminen lulun kyyneleeseen aaaaAAA 😭
Nää uudet jaksokuvat on kyl ihanan laadukkaita, varsinkin viimeisimmät julkaisut jaksoissa 65-68 oli jotenkin tosi pelkistetyjä ja vähän huoletti onko taso laskemassa, mut näemmä panostus on ollut jo tässä seuraavassa kaudessa koska nyt ei ole mitään moittimista kuvanlaadun suhteen, tykkään näistä kaikista ja harmittaa jo koska tiiän et on varaa hankkia vaan yksi (ellen laittaisi itseäni gemminkäyttökieltoon mut ei pysty ku lähiaikoina (eli seuraavan puolen vuoden sisällä lol) tiedossa on ainakin kaksi gemmitapahtumaa joista tartteen kuviaaa.. xp)