Ei ainakaan...

...tule liian tiuhaan näitä FS-ficin osia vai mitä ootte mieltä? XD

Aiemmat osat
OSA 5: KEMUT VAI KERTAAMINEN?

Koulu sujui paljon leppoisammin parin seuraavan päivän ajan, eikä minua todellakaan haittaisi jos Amber saisi porttikiellon kouluun useammin. Tyhjensin laukustani ylimääräiset kirjat lokeroon tuttuun tapaan koulupäivän päätteeksi ja mietin mitä tekisin sen jälkeen. En ollut nähnyt Nathanielia koko päivänä, sillä meillä oli kummallakin eri aineiden tunteja, joten voisin käydä tervehtimässä poikaa oppilaskunnanhuoneessa. Kovin pitkäksi aikaa en voisi kuitenkaan jäädä, sillä perjantaina on historiankoe ja minun pitäisi kiiruhtaa kotiin kertaamaan. Nyt on siis keskiviikko, joten onhan tässä onneksi aikaa pari päivää, mutta olen sen verran pihalla kurssilla käsitellyistä asioista, että lukeminen on syytä aloittaa hyvissä ajoin. Huomasin opettajainhuoneen edustalla jonkun tytön, ja ihmettelin mitä tämä oikein hääräsi. Hän oli liian nuori ollakseen opettaja, joten pienoista hämmennystä aiheutui siitä, kun huomasin hänen työntävän avainta lukkoon. Otin pari askelta lähemmäksi, jolloin tyttö huomasi minut ja säpsähti säikähtäneenä.
"Ai, et ollutkaan opettaja", tyttö huokaisi helpottuneena ja kääntyi sitten jälleen näpräämään oven lukon kanssa.
"Käsitykseni mukaan et sinäkään. Mitä asiaa sinulla on opettajainhuoneeseen?" utelin. Tyttö katsahti minuun 'et sä tiedä kuka mä oon?' -ilmeellä, ja kaivoi laukustaan jonkin lehtisen.

"Olen Peggy, koulun lehden toimittaja", tyttö esittäytyi ja tyrkkäsi ilmeisesti lehden viimeisimmän numeron käteeni.
"En edes tiennyt että koululla on oma lehti", hämmästelin ja pläräsin nopeasti lehteä läpi.
"Onneksi sain sivistettyä sinua! Seuraamalla lehteäni pysyt ajantasalla koulun juoruista, uutuuksista ja ajankohtaisista asioista sekä tulevista tapahtumista", Peggy luetteli.
"Tapahtumista?" listan viimeinen asia kiinnitti huomioni.
"Niin. Lukiossamme järjestetään paljon kaikenlaista. Seuraava tapahtuma on suunnistuskilpailu, josta voit lukea tarkemmin sivulta 12", Peggy vinkkasi.
"Outoa etten ole kuullut suunnistustapahtumasta aiemmin", mutisin avatessani oikeaa sivua.
"Ei siitä ole vielä julkisesti mitään kerrottukaan. Sain asian selville penkoessani opettajainhuoneen papereita", Peggy selitti.
"Sinä teit mitä..?! Luulin että käyt opettajainhuoneessa lainaamassa kopiokonetta tai jotain", järkytyin Peggyn kertomasta. Olinhan minä itsekin käynyt salaa opettajainhuoneessa, mutta että joku tekee sitä kaiken aikaa...
"Ei uskoisi että asia sinua noin järkyttää, ottaen huomioon mitä sivulla 5 lukee", Peggy vihjaili, ja käänsin samantien sivun esille, vaikken vielä ehtinyt lukea mitään suunnistuskilpailustakaan.
"'Opiskelija penkoi tietoja opettajainhuoneessa...' Hei, tuossahan on kuva minusta!" järkytyin siitä että vierailuni opettajainhuoneessa oli ikuistettu ja vieläpä painettu lehteen.
"Täytyy kieltämättä myöntää että pääsit yllättämään minut. Pelkäsin jo että saat minut kiinni opettajainhuoneessa piileskelystä", Peggy selitti.
"Siis... Olitko opettajainhuoneessa silloin kun kävin siellä?" järkytyin, sillä en ollenkaan huomannut Peggyä.
"Piileskelen siellä aika usein. Opettajien keskusteluja kuuntelemalla saa tietoon paljon asiaa mistä voi kirjoittaa", Peggy selitti silmät loistaen, mutta minusta moinen touhu kuulosti väärältä.
"Saat ensimmäisen lehtesi ilmaiseksi, mutta seuraavasta sinun pitää maksaa pari euroa. Nyt minun pitää kuitenkin jatkaa tutkimuksiani, joten nähdään myöhemmin", Peggy sanoi ja sujahti opettajainhuoneeseen tarkistettuaan että reitti oli selvä. Jäin hölmistyneenä seisomaan käytävään Peggyn lehti kädessä, kunnes muistin suunnitelmani poiketa oppilaskunnanhuoneessa. Ovi oli raollaan, ja kopautin kevyesti ovenkarmia astuessani sisään. Ikävä kyllä en nähnyt Nathanielia, mutta Melody istui pöydän ääressä.

"Hei, tiedätkö missä Nathaniel on?" kysäisin.
"Hän ehti lähteä jo kotiin. Luetko Peggyn roskalehteä?" Melody uteli huomattuaan lehtisen kädessäni.
"Törmäsin Peggyyn äsken ja hän antoi minulle ilmaisnumeron. Etkö sinä lue koulun lehteä?" ihmettelin, sillä tavasta jolla Melody lehteä kommentoi pystyi selvästi päättelemään että hän halveksi sitä.
"En pidä Peggyn tavasta nolata muita kirjoituksillaan. Jos Peggylle jotain kertoo, saa asian lukea myöhemmin hänen lehdestään", Melody selitti.
"Sinullako on omakohtaista kokemusta asiasta?" kysäisin kiinnostuneena. Melodyn katse alkoi vaellella huoneen takaseinässä, ja hän selvästi mietti, mitä sanoisi seuraavaksi.
"No tuota.. Juttelin kerran Capucinen kanssa siitä miten aion pyytää yhtä koulun poikaa ulos, ja Peggy sattui kuulemaan asian. Ennen kuin ehdin pojan puheille, oli tämä ehtinyt lukea asian lehdestä, ja hän luuli minun tarkoituksella pyytävän häntä treffeille julkisesti. Yritin selittää että kaikki on Peggyn syytä, mutta hän ei uskonut ja lopulta torjui minut", Melody selitti.
"Ohhoh..." tokaisin kun en osannut tilanteeseen muutakaan sanoa. Melody ei selvästikään halunnut paljastaa kenestä pojasta oli kysymys, joten en viitsinyt udella asiasta enempää. Aikeenani oli lähteä kotiin kun Nathaniel ei kerran ollut paikalla, mutta samassa huomasin hivenen haikean ilmeen Melodyn kasvoilla.
"Onko kaikki hyvin? Nostattiko tuon asian kertominen ikäviä muistoja?" kysyin.
"Ei, se on jo vanha juttu. Mietin vain synttäreitäni, jotka ovat tänään", Melody paljasti.
"Oi, onneksi olkoon! Aiotko pitää juhlat?" utelin.
"Sehän tässä onkin. Ajattelin pitää pyjamabileet, mutta tuskin kukaan haluaa tulla keskellä viikkoa, ja kun meillä on pian se koekin niin..." Melody selitti apeana.
"Varmasti haluaa! Juhlissa voitaisi ehkä lukea kokeeseen yhdessä. Ei välttämättä koko iltaa, mutta kuitenkin", yritin keksiä tilanteeseen ratkaisua. Ilmeisesti onnistuin, sillä katse kirkastui Melodyn silmissä.
"Tuota en tullut edes ajatelleeksi! Mutta en ole kutsunut ketään, ja..." Melodyn ilme synkkeni taas.
"Minä voin auttaa. Ketä olit ajatellut kutsua?" lupauduin avuksi miettimättä sen enempää. Mutta olihan se nyt fakta että jokainen ansaitsi synttärijuhlat, sattuivatpa ne sitten keskelle koekiireitä tai eivät.
"Voi miten kilttiä! Ajattelin pyytää kaikkia tyttöjä Peggyä lukuunottamatta. En halua että synttärini päätyvät koulun lehteen", Melody selitti.
"Okei. Kiertelen tuossa pihalla ja ilmoitan asiasta kaikille ketä näen", lupasin, ja Melody aikoi puolestaan kiertää luokkahuoneet läpi.

Törmäsin heti ensimmäisenä Kimiin, ja hän tervehti minua käyttämällä taas sitä 'pikkuinen' lempinimeä, minkä tarkoitusta en vieläkään täysin ymmärrä.

"Oletko jo päässyt lukemaan sitä äidinkielen ryhmämme valitsemaan kirjaa?" Kim uteli.
"En vielä, odottelen yhä että Lysander lukee sen ensin ja antaa kirjan sitten minulle", vastasin.
"Saatat joutua odottamaan kauan. Lysanderin tuntien hän unohtaa tuoda kirjan mukanaan, tai pahimmassa tapauksessa hukkaa sen", Kim virnuili, ja minuakin kieltämättä hymyilytti Lysanderin hajamielisyys.
"Muuten, Melody järjestää tänä iltana pyjamabileet. Oletko kiinnostunut tulemaan?" kysäisin. Kim näytti mietteliäältä ja hän selvästi punnitsi vaihtoehtoja mielessään.
"Ei, tänään en pääse. Minulla on illaksi muita suunnitelmia", Kim lopulta tokaisi. En ole ihan varma tulkitsinko omiani, mutta jotenkin epäilen ettei Kim ollut kovin kiinnostunut pyjamabileistä ja yritti välttää ne muiden menojensa turvin.
"Millaisia suunnitelmia?" kysäisin uteliaana.
"Henkilökohtaisia", Kim vastasi hivenen nyrpeästi. Ilmeisesti hän ei halunnut kertoa asiasta minulle. Suuntasin seuraavaksi puutarhaan, missä Violette istui vakiopaikallaan suuren kiven päällä piirtämässä.

Huomattumaan minun läsnäoloni tyttö käänsi nopeasti vihkoa niin etten vahingossakaan näkisi hänen piirustustaan. Violette on kyllä kätevä käsistään, mutta ilmeisesti hän ei mielellään jaa keskeneräisiä töitä muiden katseille. Kerroin Violettelle Melodyn pyjamabilesynttäreistä, ja tytön kasvoilta paistoi selvästi innostus.
"Oih! Olisi hauska tulla, mutta..." Violette vaikeni loppua kohden.
"Tuleehan tämä vähän lyhyellä varoitusajalla ja perjantaina on se koekin", puhuin ymmärtäväisenä.
"Ei, se ei ole ongelmana", Violette vastasi ja katseli ympärilleen varmistuakseen siitä ettei paikalla ollut muita. Tyttö viittoi minua tulemaan lähemmäksi ja istahdin Violetten viereen kivelle.
"Tämä on vähän noloa, mutta minulla on jo vuosia ollut tapana kuljettaa mukanani isältäni saamaa pehmolelua, vähän niin kuin onnea tuomassa", Violette paljasti punastellen.
"Ei siinä ole mitään pahaa. Itselläkin on vielä unileluja", kerroin. Violette näytti helpottuneelta kun otin asian hyvin.
"Ongelma on se, että hukkasin lelun tänään kouluun. En tunne oloani turvalliseksi uusissa paikoissa jos lelu ei ole mukanani", Violette huokaisi.
"Kannatko pehmolelua mukana koulussakin?" hämmästelin ääneen. Violette käänsi katseensa häpeissään pois jolloin kiirehdin korjaamaan, ettei siinä ole mitään pahaa ja jokainen lieventää stressiä tavallaan.
"Voin auttaa sinua etsinnöissä. Täytyyhän sinunkin päästä mukaan juhliin", sanoin noustessani ylös.
"Voi kiitos! Ja Kasa... voitko olla kertomatta asiasta muille? Onhan pehmoleluihin kiintyminen vähän noloa näin vanhalla iällä", Violette mutisi vaivaantuneesti otsahiustensa takaa. Lupasin pitää suuni supussa ja päätin aloittaa etsinnät lukion sisätiloista.

Melody tuli minua vastaan pääkäytävässä, ja kerroin välittäneeni tiedon juhlista Kimille ja Violettelle.
"Kim ei pääse tulemaan, mutta Violette, ym... harkitsee asiaa", tiedotin.
"Hyvä tietää. Ajattelin käydä kaupassa ostamassa vähän naposteltavaa iltaa varten. Annan sinulle osoitteeni niin voit tulla sitten kun ehdit", Melody selitti ja rustasi nopeasti katunsa numeron pienelle muistilapulle. Melodyn mentyä siirryin tutkimaan tyhjiä luokkahuoneita Violetten pehmolelun varalta. Kesken kaiken Peggy yllätti minut astelemalla luokkaan suurta nauhuria ja muita reportteritarvikkeita kantaen. Hän aikoi ilmeisesti jäädä työstämään lehteä koululle.
"Mitä sinä ja Melody suunnittelette?" tyttö kysyi uteliaana.
"M-miten niin?" yritin esittää kuin en ymmärtäisi mistä Peggy puhui. Melody oli toivonut ettei Peggy tulisi juhliin keräämään juoruja, joten halusin kunnioittaa hänen toivettaan.
"Melody antoi sinulle jonkin paperin. Aiotteko nähdä koulun ulkopuolella?" Peggy kyseli vihjailevasti.
"Melody vain antoi minulle tärppilistan perjantain koetta varten", valehtelin ainakin omasta mielestäni sujuvasti.
"Kuinka sinulla on aikaa työskennellä lehden parissa näin lähellä koetta? Missä välissä aiot opiskella?" koitin kääntää keskustelun muille raiteille.
"Hyvällä ja järjestelmällisellä organisoinnilla aikaa jää vaikka mihin", Peggy vastasi. Päätin antaa hänelle työrauhan ja siirryin takaisin käytävään. Luokkahuoneissa ei näkynyt jälkeäkään pehmolelusta, joten ryhdyin seuraavaksi koluamaan käytäviä läpi.

Olin juossut lelun perässä jo ainakin toistakymmentä minuuttia ja ajattelin jo luovuttaa, mutta saapuessani käytävän päähän huomasin lammaspehmolelun istuskelevan tyytyväisen näköisenä porrakäytän portaikon alimmalla askelmalla. Nappasin lelun mukaani ja säntäsin takaisin puutarhalle, missä Violette yhä istuskeli.
"Arvaa kuka tuli moikkaamaan sinua!" huudahdin ja juoksutin pehmolelua ilman halki Violetten luo.
"Kiitos todella paljon!" Violette huokaisi helpottuneena tunkiessaan lelua laukkuunsa piirustustarvikkeiden sekaan.
"Voisimme mennä Melodyn luokse yhtä matkaa. Käydään kumpikin hakemassa yöpymistarvikkeet kotoamme ja nähdään sitten lukion edessä", kaavailin meille toimintasuunitelmaa. Poistuessamme puutarhasta Iiris tuli meitä vastaan.

"Hei! Oletko sinä tulossa Melodyn juhliin?" Violette uteli.
"Tulisin mielelläni, mutta minun on todella päntättävä perjantain kokeeseen..." Iiris huokaisi. Tunsin itsekin pistoksen mahassani Iiriksen mainitessa kokeet ääneen. Isäni on tuskin mielissään pyjamabilesuunnitelmistani kesken koekiireiden, mutta uskon että pystyn ylipuhumaan hänet asian suhteen.
"Noh, ei minulla olisi ollut edes yhtään ylimääräistä rahaa lahjan hankkimista varten, joten säästyn siltä vaivalta", Iiris yritti hymyillä. Vilkaisimme Violetten kanssa toisiamme.
"Lahjan hankkiminen ei käynyt edes mielessäni", soimasin itseäni ja Violettekin näytti olevan vähän huolissaan asian takia.
"Minulla olisi eräs lahjaidea... Melody on puhunut paljon Stars From Nightmare -yhtyeen musiikista. Bändin uusi albumi olisi varmasti mieluisa lahja", Iiris kertoi.
"Loistava idea", Violette sanoi hymyillen. Kieltämättä Iiriksen avustuksella vältyin lahjastressiltä ja Melody saisi kaiken lisäksi lahjan josta hän pitäisi. En kunnolla vielä tunne kaikkia luokkalaisiani, joten itselleni moinen lahjaidea ei olisi edes tullut mieleen. Lähtiessämme koulun pihalta sovimme Violetten kanssa tapaavamme sittenkin keskustan levykaupan luona lukion edustan sijaan, jotta voisimme ostaa lahjan ennen kuin menisimme Melodyn luokse. Kiiruhdin puiston läpi puolijuoksua kohti kotiani.

Avattuani asuntoni oven nenääni leijaili ihana ruuantuoksu ja kuulin keittiöstä lautasten kolinaa. Ruoka olisi varmasti pian valmista, mutten millään ehdi jäädä syömään lahjan oston takia. Hipsin hiljaa oman huoneeni puolelle pakkaamaan yöpymistarvikkeitani. Jos minulla olisi laukku valmiina olisi isän vaikeampi estää minua lähtemästä - ainakin luulen niin. Sulloessani yöpukua laukkuun isä kurkkasi ovenraosta huoneeseeni.

"Täällähän sinä olet. Luulinkin kuulleni ulko-oven käyvän. Ruoka on pian valmista", isä tiedotti.
"Isä... Yksi kaverini järjestää tänään synttäripyjamabileet ja lupasin mennä", sanoin varovasti ja jäin tarkkailemaan isäni reaktiota. Hänen kurtistaessaan kulmiaan aloin pikaisesti selittää, että juhlien ohjelmaan sisältyisi kokeeseen kertaamista ja lupasin etten sotke unirytmiäni pahasti kesken kouluviikon.
"Kai se sitten käy. Mutta entäs ruoka? Valmistin aterian kahdelle ja nyt sinä et jääkään syömään", isä surkutteli.
"Voit pyytää ruokaseuraksi sitä mukavaa naista naapurista", vihjailin siirtyessäni kylpyhuoneen puolelle hakemaan hammasharjaani. Vanhempani ovat eronneet ja muutettuani isäni kanssa tänne uuteen kaupunkiin on yksi naapureistamme ravannut usein meidän ovellamme lainaamassa milloin mitäkin ruokatarvikkeita. Äitini on löytänyt elämäänsä uuden miehen, joten minusta isäkin ansaitsisi uuden onnen, mutta tällä erää hän puurtaa pitkää työpäivää eikä ole liiemmin kiinnostunut seuraelämänsä ylläpitämisestä. Satuin kerran olemaan paikalla naapurin lainatessa sokeria ja tämä oli ehdottanut isälle tapaamista, mutta isä oli vedonnut työkiireisiinsä ja torjunut ehdotuksen. Toivoin ettei isä ainakaan minun reaktiotani pelätessä välttele kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia, sillä muuten hän jäisi ihan yksin sitten kun minä lennän pesästä. Otin vielä säästölippaastani pari seteliä lahjan ostoa varten ennen kuin sanoin heipat isälle ja lähdin ulos.

Violette oli ennättänyt sopimallemme kohtauspaikalle ennen minua, ja tyttö istui yhdellä kaupan edustalla olevista penkeistä. Hän ei näemmä raaskinut jättää piirustuslehtiötään kotiin sillä hän raapusteli taas jotakin paperille istahtaessani hänen viereensä. Tällä kertaa Violette ei ujostellut esitellä piirustustaan.
"Piirsin odotellessa onnittelukortin Melodylle. Se näyttää varmasti hyvältä lahjamme kanssa", Violette esitteli kortin kansikuvaa jossa komeili varsin yhdennäköinen muotokuva Melodystä.
"Onpa hieno! Kun sinä kerran teit kortin voin minä maksaa lahjan", lupasin Violettelle. Kävimme noutamassa Iiriksen mainitseman levyn kaupasta ja suuntasimme sen jälkeen Melodyn talolle saamani osoitelapun avulla.
"Hienoa että löysitte perille! Voitte mennä huoneeseeni muiden vieraiden kanssa siksi aikaa kun laitan naposteltavat tarjolle", meitä ovella vastaan tullut Melody selitti. Violette jättäytyi taakseni joten minä marssin edeltä sisälle. Melodyn talo oli samaan aikaan sivistynyt ja kodikas, ja Melodyn oma huone oli söpön tyttömäinen. Rosalia ja Capucine istuivat Melodyn sängyllä, ja Rosa hymyilikin nähtyään meidät. Capucine taas... hän näytti siltä kuin aikoisi möläyttää jonkin ikävän kommentin, mutta piti sen kuitenkin sisällään. Olisin halunnut heti udella Rosalialta hänen ja Leighin kuulumisia, mutten viitsinyt ottaa asiaa esille nyt kaikkien kuullen. Melody saapui pian perässämme kädessään kaksi valtavaa sipsikulhoa ja ehdotti että pukeutuisimme jo pyjamiin vaikka nukkumaanmenoaika ei ollut vielä lähelläkään.
"Saadaan sitä pyjamabileiden tuntua", Melody selitti kun kukaan ei tuntunut järin innostuvan ideasta. Lopulta Rosalia alkoi kaivaa laukustaan yöpukua, ja muut seurasivat hänen esimerkkiään. Minun olisi tosin tehnyt mieli hävittää nuhjuinen vanha pyjamasettini nähdessäni Rosalian upean yökoltun. Eikö näiden pitänyt olla pyjamabileet eikä muotinäytös?! Onnekseni muut vetivät tavanomaisempia vetimiä ylleen, joten en joutuisi häpeämään omaa asuani.

Ilta eteni, ja pyjamabileiden ohjelmaan oli sisältynyt elokuvan katsominen, mässäilyä, kasvohoitoja, lahojen jakaminen, manikyyrejä, juoruilua ja nauramista, mutta mukaani pakkaamat koulukirjat olivat pysyneet koko ajan laukkuni sisäpuolella. Omatuntoa kolkutti hieman kun mietin ettei nyt tulisikaan luettua kokeeseen niin kuin olin luvannut isälle, mutta en toisaalta halunnut pilata juhlatunnelmaa muistuttamalla perjantaina olevasta historian kokeesta. Sain onneksi muuta ajateltavaa kun Rosalia ryysti limsapullon tyhjäksi ja ilmoitti että nyt leikittäisi pullonpyöritystä. Capucine ja Melody siirtyivät heti kikattaen Rosalian viereen, mutta minä ja Violette seurasimme muita vähän arastellen. Mitähän tästäkin seuraisi... Istahdettuani Melodyn ja Violetten väliin Rosalia asetti pullon pyörimään ringin keskelle, ja pullon suu osoitti ensimmäisenä synttärisankari-Melodya.
"Okei, totuus vai tehtävä?" Rosalia kysyi hymyillen leveästi. Melody vilkaisi kynsiään jotka oli juuri lakattu ja siinä vaiheessa peli päätettiin yhteistuumin muuttaa pelkäksi totuuspeliksi jotta kynnet eivät kärsisi.
"Ketä koulumme tyttöä et missään nimessä haluaisi kutsua juhliisi?" Rosalia esitti ensimmäisen kysymyksen, enkä yllättynyt Melodyn vastauksesta.
"Peggy saa juorulehtineen pysyä poissa", Melody tokaisi. Capucine kikatti ja Rosalia aukoi hämmästyksissään suuta Melodyn suorasukaisuudesta. En pitänyt siitä että Peggyä ivattiin, joten häntä puolustaakseni tokaisin, että ainakin hänen lehtensä kansien välistä löytyy kaikkia kiinnostavia juttuja.
"No en nyt sanoisi niinkään. Missä on muotipalsta ja rakkausstoorit?" Rosalia huomautti.
"Rakkausstoorisivu täyttyisi pelkästään sinua ja Leighiä koskevista jutuista", Violette naurahti. Melody ohjasi leikin takaisin raiteilleen pyöräyttämällä pulloa, ja tällä kertaa se pahuksen kapistus osoitti suoraan minua kohti. Melody hymyili kierosti esittäessään kysymyksensä:
"Kenestä koulumme pojasta pidät eniten?" Kysymykseen oli erittäin yksinkertainen vastaus, mutta sen ääneen sanominen tuntui huonolta idealta. Voisin kiertää kysymyksen väittämällä ettei kukaan koulumme pojista kiinnosta minua. Se olisi toisaalta tylsä vastaus, joten voisin yhtälailla antaa vastaukseksi vaikka koripalloseuran kundin, sillä en usko että kukaan tässä porukassa tuntee häntä kunnolla. Aivojeni ja suuni välillä tapahtui kuitenkin jokin ristiriita, sillä suustani tuli kuin luonnostaan ulos se salattu tieto:
"Pidän eniten Nathanielista". Vedin kädet suulleni hämilläni siitä että paljastin juuri salaisen ihastukseni näin isolle porukalle.
"Oi, söpöä", Rosalia sanoi ja iski minulle silmää. Capucine puolestaan hihitti jälleen niin kuin jokaisen vastauksen kohdalla, eikä minulle tullut siitä hyvä olo. Violetten kasvoilla oli tavallinen tyyni ilme, mutta siirtäessäni katseeni Melodyyn olin havaitsevinani jotakin. Melody hymyili normaalisti, mutta hänen katseensa oli jotenkin pistävä. Tartuin nopeasti pulloon jotta pääsisin pois huomion keskipisteestä, ja seuraavaksi kaikkien katseet nauliutuivat pullon valitsemaan Violetteen. Tyttö puristi sylissään olevaa tyynyä itseään vasten ja huomasin hänen vilkuilevan hermostuneena laukkuja päin. Violette pelkäsi selvästi että toisin hänen leluriippuvuutensa julki. En halunnut nolata toista tahallani, mutta ihan liian helpolla en päästäisi Violettea pälkähästä.
"Kumpi seurakundi on söpömpi, Jade vai Dajan?"

Pullonpyöritys jatkui pitkälle iltaan, ja kysymykset vaihtelivat ensisuudelmista huonoimpiin koenumeroihin. Capucinen esittämä kysymys Rosalialle nostatti kuitenkin uudenlaista kiinnostusta peliin.
"Kerro meille jotakin Lysanderista! Seurustelet hänen veljensä kanssa, joten tiedät takuulla joitakin salaisuuksia", Capucine virnuili.
"Onko tuo muka reilu kysymys", Rosalia puuskahti hypistellessään yömekkonsa olkainta. Lysander ei pahemmin puhu itsestään, joten minuakin kiinnostaisi kovasti kuulla jotakin uutta tästä salaperäisestä kundista.
"Okei, mutta ette sitten kuulleet tätä minulta", Rosalia sanoi lopulta painostettuamme häntä vastaamaan kysymykseen. Kaikki lupasivat pysyä vaiti, ja nojauduimme lähemmäs Rosaliaa vastaanottamaan tämän jakamaa informaatiota.
"Lysanderilla on selässään tatuointi", Rosalia kuiskasi.
"Mitä järkeä ottaa tatuointi selkään, eihän se näy sieltä", Capucine tokaisi.
"Se tämän jutun juju onkin, kuva ei nimittäin sovi kaiken kansan nähtäville..." Rosalia sanoi salaperäisesti, mutta nähtyään meidän järkyttyneet ilmeemme hän purskahti nauruun.
"No ei, älkää pelätkö, kyseessä ei ole mikään gangsteriseuran jäsentatska! Tatuointi on kyllä kaunis, olen sen kerran nähnyt", Rosalia selitti.
"Niinkö? Missä tilanteessa olet nähnyt Lysanderin ilman paitaa?" Melody tiukkasi heti Capucinen hirnuessa kiinnostuneena vieressä.
"Hei, yksi kysymys per pullonpyöräytys!" Rosalia huomautti. Pullon pyörittely kuitenkin jäi taka-alalle keskustelun jatkuessa lukiomme kiinnostavissa pojissa.
"Melody, kerro sinä puolestasi jotakin Nathanielista. Olette paljon yhdessä oppilaskuntajuttujen takia, joten sinulla on varmasti jotakin paljastuksia", Rosalia määräsi.
"Oppilaskunnan puheenjohtajan pysti sopii Nathanielille loistavasti, sillä hän on hyvin tunnollinen kouluasioiden kanssa", Melody kertoi itsestäänselviä faktoja.
"Hänen tunnollisuutensa menee kyllä vähän yli. Nathaniel on toisinaan koululla myöhään iltaan asti", muistelin kummitusjahtiani.
"Niin... olen ymmärtänyt että hän ei oikein viihdy kotona, mutten tiedä asiaan syytä", Melody mutisi. Amberin jatkuvan läsnäolon vaikutuksessa nyt riittäisi syytä lähteä vaikka maanpakoon, mutta minulla oli outo tunne siitä ettei kaikki ole oikein kunnossa Nathanielin kotona...
"Onko kukaan kuullut mitään Kenistä? Hän lähti armeijaan muutama viikko sitten" Rosalia muisteli.
"Iiris kertoi yksi päivä Kenin ottaneen yhteyttä. Armeija on tehnyt Kenille hyvää ja hän vakuutti palaavansa muuttuneena takaisin", Violette kertoi.
"Olisi pitänyt ottaa valokuva Kenin vatsalihaksista ennen hänen lähtöään. Olisimme sitten voineet verrata lopputulosta lähtötilanteeseen", Rosalia virnisti.
"No niin Rosa, nyt menee yli", naurahdin ja viskasin hänen naamalleen tyynyn. Rosalia tähtäsi kostoksi minua tyynyllä, mutta väistin hänen heittonsa ja tyyny tömähti hennosti seinää vasten.
"Ei mutta oikeasti. Minulla oli tapana harrastaa yhdessä vaiheessa koulumme kundien salakuvaamista, joten ei Kenin kuvaaminen olisi tuottanut minulle ongelmia", Rosalia paljasti, jolloin kaikkien suut loksahtivat auki.
"Tarkoittaako se että sinulla on meille kuva Lysanderin tatuoinnista?" Capucine innostui, mutta harmiksemme Rosa pudisti päätään.
"Minulla on pari kuvaa mukanani. Voin näyttää ne teille", Rosalia sanoi ja käveli laukulleen. Istahdettuaan takaisin paikalleen hän laittoi kuvat kiertoon. Minä ja Violette tuijotimme kuvaa, jossa Lysander oli laulamassa ilmeisesti jossakin konsertissa.
"En tiennyt että Lysander laulaa..." mutisin hämmentyneenä.
"Hänen bändillään on ollut pientä takapakkia. Rumpali otti hatkat, joten bändiasioiden suhteen on ollut hiljaista viimeisten parin kuukauden ajan", Rosalia selitti. Olen saanut tämän illan aikana niin paljon uutta informaatiota Lysanderiin liittyen etten tiedä miten suhtautua poikaan kun näen hänet seuraavan kerran. Laulajana bändissä, salaperäinen tatuointi..! Seuraavaksi käteeni kulkeutui valokuva tummatukkaisesta pojasta, ja sain hetken aikaa tuijottaa kuvan kundia kunnes tunnistin hänet Castieliksi.
"Castielin tyyli on vähän muuttunut noista ajoista", Rosalia sanoi kun olin tuijottanut kuvaa suu auki jonkin aikaa.
"Hän on aivan kuin eri ihminen tässä kuvassa", mutisin ja keskityin tarkkailemaan pojan ilmettä. Castiel tuijotti kännykkänsä näyttöä ja hymyili jotenkin lempeästi. En edes tiennyt että Castielin suupielet voivat vääntyä moiseen asentoon, sillä itse näen tavallisesti pojan kasvoilla joko myrtsin ilmeen tai pilkallisen virnistyksen. Haluaisin palavasti tietää mitä Castielin puhelimen näytöllä on kuvanottohetkellä ollut.

"Hyi kamala!" hätkähdin Melodyn kiljaisuun. Rosalia oli kaivanut vielä yhden kuvan näytille, ja muut tytöt olivat kerääntyneet hänen ympärilleen minun tuijotellessani Castielin kuvaa. Kun kuva vihdoin päätyi minunkin verkkokalvollini hämmästyin nähdessäni nuoren näköisen silmälasipäisen pojan, joka ahtoi suuhunsa paraikaa suklaakeksejä.
"Sinunhan piti näyttää meille kuvia lukion kundeista eikä mistään lapsista", huomautin.
"Usko tai älä, mutta kuvassa on kuin onkin yksi poika luokaltamme. Ja kuva on vain vuoden vanha!" Rosalia vakuutteli.
"Kuka muka...?" mutisin, mutta aloin sitten miettiä asiaa. Castielista ja Lysanderista oli kuvat, Nathanielilla on blondi tukka joten hän ei sovi kuvaan. Ei kai vain...?

"Ken! Mitä ihmettä!" huudahdin hämmästyneenä.
"Joillakin murrosikä ja kasvupyrähdys alkavat myöhemmin kuin toisilla", Melody alkoi pitää meille biologian tuntia.
"Aika vaikuttavaa että Ken on muuttunut paljon noista ajoista. Tietääköhän Amber että hänen poikaystävänsä on ollut joskus noin nolo?" Capucine pohdiskeli ääneen.
"En ihmettele vaikka hän ei tietäisi. Ken alkoi näyttäytyä kunnolla ihmistenilmoilla vasta kun alkoi olla sinut itsensä kanssa", Rosalia muisteli. Capucine jäi vielä hypistelemään Kenin kuvaa Rosalian kerätessä jo muut otokset takaisin itselleen.
"Sinulla ei ole yhtään kuvaa Nathanielista", huokaisin ehkä jopa vähän pettyneenä.
"En ole pitänyt Nathanielia kiinnostavana kuvauskohteena sillä hän vain opiskelee kaiket päivät tai hoitaa muita kouluasioita, joten hänestä ei kummoisia otoksia saa. Mutta älä huoli, voin yrittää napata Nathanielista kuvan ilman paitaa sinua varten", Rosalia virnisti ja poskiani alkoi kuumottaa siihen malliin että olin varmasti ihan punainen.
"Rosa!" sihahdin kiusaantuneena.
"Minäpä olen nähnyt Nathanielin ilman paitaa", Melody kommentoi väliin yhtäkkiä saaden Rosalian, Violetten ja Capucinen suut loksahtamaan auki. Muistan kyllä itsekin sen kerran kun saavuin oppilaskunnan huoneeseen Melodyn paikatessa Nathanielin hajonnutta paitaa mutta en Melodyn tavoin halunnut leuhkia moisella asialla niin kuin se olisi jokin hienompikin saavutus. Tyydyin kuuntelemaan Melodyn yksityiskohtaista selostusta tilanteesta vaitonaisena.

Nukkumaan menoaika koitti vähän puolenyön jälkeen, sillä aamulla olisi kuitenkin aikainen herätys. Violette vitkasteli laukkunsa luona ja arvasin hänen olevan huolissaan siitä että joku näkee hänen pehmolelunsa. Kun muut eivät katsoneet vilautin Violettelle nopeasti peiton alla piilossa olevaa sinistä uninalleani ja Violette vaikutti helpottuneen siitä ettei ole ainoa joka nukkuu lelun kanssa ja luikki sopivan tilaisuuden tullessa pehmolelunsa kanssa omalle nukkumapaikalleen. Rosalia oli nukahtanut uskomattoman nopeasti ja hän tuhisi hiljaa vieressäni. Capucine ja Melody kuiskivat vielä jotakin keskenään mutta en jaksanut keskittyä kuuntelemaan heidän juttujaan, joten käänsin kylkeäni ja vaivuin vähitellen uneen.

Kävelin kapeaa metsäpolkua lintujen säestäessä askeliani viserryksellään. Luonnossa kävely on ihanan rentouttavaa, mutta koska asuinkaupunkini ainoa vihreämpi paikka on pieni puistoalue olin lähtenyt tällä kertaa kävelemään vähän kaueammaksi. Äitini uusi miesystävä pitää elannokseen maatilaa, ja äidin luona vieraillessani meillä on tapana kuljeskella metsässä, mutta nyt kun asun vakituisesti isäni kanssa kaupungissa koulun takia, ei tällaiselle luontovirkistäytymiselle jää juuri aikaa. Seisahduin hetkeksi ja vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa jossa oli vivahteena kukkien ja havupuiden tuoksua. Samassa nenääni kantautui jostakin kummallisen sokerinen haju, aivan kuin joku paahtaisi vaahtokarkkeja. Vedin ilmaa muutaman kerran sisään ja paikansin tuoksun tulevan vasemmalta. Lähdin uteliaana kulkemaan tuoksun johdattamana eteenpäin, ja käveltyäni jonkin aikaa huomasin keskellä metsää turkoosia valoa hohtavan sienirykelmän. Lähestyin hiukan epäröiden sieniä ja mietin mitä lajia ne oikein mahtoivat olla kun niiden tuoksu oli niin sokerinen oudosta hohteesta puhumattakaan. Samassa loiste voimistui ja suorastaan sokaisi minut. Havahduin hereille ja räpyttelin silmiäni hämärässä huoneessa. Palauduin vähitellen sienisestä unimaailmastani takaisin nykyhetkeen ja muistin olevani Melodyn luona. Mietin mikä oli herättänyt minut ja muistin samassa että joku oli tönäissyt minua. Kohottauduin istumaan ja valaisin puhelimellani huonetta, ja paikansin samassa jalkeilla olevan Capucinen.
"Mitä teet?" kysyin kummissani tytöltä.
"No... Kävin vain vessassa. Onko se joku rikos?" Capucine mulkaisi minua ja harppoi sitten huoneen poikki takaisin nukkumapaikalleen. Laskin pääni takaisin tyynylle ja mietin miksi Capucine on aina niin koppava minua kohtaan kun keskustelimme kahdestaan. Capucine hälveni kuitenkin nopeasti mielestäni kun aloin muistella näkemääni unta. Sokerilta tuoksuvia hehkuvia sieniä, kaikenlaista mielikuvia aivoni sitten osaavatkin luoda uniini mietin huvittuneena ennen kuin nukahdin jälleen.

Saavuimme seuraavana päivänä suoraan koululle, ja jokainen hajaantui eri suuntiin pääkäytävällä lukujärjestystensä mukaisesti. Minulla oli ensimmäisellä tunnilla matikkaa, joten matkasin kyseisen oppiaineen luokkaa kohti. Hätkähdin nähdessäni Amberin kavereineen hengaamassa luokan oven edustalla. Hänen parin päivän mittainen rangaistuksensa oli tosiaan nyt ohi. Kävelin hiukan hermostuneena Amberin ohi, mutta hän ei onneksi kiinnittänyt minuun mitään huomiota jutellessaan Capucinen kanssa. Istahdin paikalleni odottamaan tunnin alkamista, ja hetken päästä muitakin opiskelijoita alkoi valua luokkaan. Nostin matikan kirjan nenäni korkeudelle Amberin saapuessa luokkaan ja yritin olla mahdollisimman näkymätön. Tuskin Amber tekisi minulle mitään opettajan läsnäollessa, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Vilkaisin ohimennen Amberia ja hänen ilmeensä oli jollakin tapaa järkyttynyt, aivan kuin hän olisi kuullut huonoja uutisia. Amberin kavereita asia ei tuntunut koskettavan, sillä Li ja Charlotte vilkaisivat toisiaan minut huomatessaan ja tirskahtivat pieneen ääneen.

75 minuuttia myöhemmin oppitunti tuli päätökseensä, ja aloin sulloa tavaroitani laukkuuni. Matkassa olivat eiliset pyjamabiletarvikkeet, joten kirjan mahduttaminen täysinäiseen kassiin oli yllättävän haastava prosessi. Kun kirja oli vihdoin sujahtanut sopivaan väliin kurkottelin pöydällä olevaa penaaliania kohti, mutta huomasin samassa että se oli kadonnut pöydältä.
"Tätäkö etsit?" kuulin kysymyksen takaani, ja kääntyessäni näin Lin pitelevän penaaliani kädessään. Käänsin katseeni hädissäni opettajaan, mutta tämä poistui juuri luokasta, joten en saisi pyydettyä häneltä apua.
"No niin Kasa, et nyt anna heidän kävellä ylitsesi, puolustaudu!" kannustin itseäni mielessäni ja pyysin Litä antamaan penaalini takaisin. Yllätyksekseni minun ei tarvinnut kahdesti käskeä, sillä Li viskoi penaalini takaisin ja nappasin sen kiinni. Lähdin harppomaan kohti ovea, mutta Charlotte paiskasi sen kiinni nenäni edestä ja jäi seisomaan tukkeeksi tielleni. Ei ole totta, tämä oli Amberin suunnitelma saada minut loukkuun! Käännyin ympäri ja hätkähdin päätyessäni kasvokkain Amberin kanssa.
"Päästäkää minut pois", yrisin sanoa vahvalla äänellä mutta kurkustani lähti ilmoille vain epämääräistä piipitystä, jota Li alkoi imitoida pilkallisesti. Amber kuitenkin pyysi ystäväänsä vaikenemaan ja tarrasi minua kiinni leuasta niin että hänen terävät tekokyntensä upposivat ihooni.
"Älä huolehdi, voit mennä kunhan olet kuunnellut asiani", Amber sanoi ja irrotti otteensa, jolloin minä sain puheenvuoron:
"Jos tämä koskee sitä rangaistustasi, niin..."
"Nyt ei ole kyse siitä", Amber keskeytti minut ja istahti vieressään olevan pulpetin kannelle.
"Capucine kertoi sinusta mielenkiintoisia paljastuksia. Pidät kuulemma Nathanielista. Tämä selittääkin sen ettet ole käskyistäni huolimatta jättänyt veljeäni rauhaan", Amber sanoi pyöritellessään hiuskiehkuraa etusormensa ympärillä. Mahassani muljahti ikävästi Amberin kommentin jälkeen ja nojauduin hermostuksissani takani olevaa ovea vasten. Pahuksen Capucine, pitikö hänen juoruilla asiasta juuri Amberille??
"Aion kertoa Nathanielille asiasta. Et ole yhtään hänen tyyppiään, joten veljeni ottaa sinuun taatusti etäisyyttä tämän jälkeen", Amber kertoi ja lähti harppomaan kavereidensa kanssa pois luokasta.
"Ei, odota!" huudahdin kovaan ääneen, mutta ennen kuin tajusinkaan tytöt olivat työntäneet minut pois tieltään ja paiskanneet oven perässään kiinni. Vedin syvään henkeä ja yritin estää alahuultani väpättämästä. En uskaltanut edes ajatella mitä seurauksia Amberin möläytyksillä tulisi olemaan minun ja Nathanielin väleihin. Eihän siinä ole mitään väärää jos tykkää jostakin, mutta en missään nimessä ole vielä valmis kertomaan tunteistani. Mitä jos Nathaniel alkaa oikeasti vältellä seuraani saadessaan tietää että minulla on tunteita häntä kohtaan? Pitikin mennä puhumaan ohi suunsa niissä bileissä...
"Tyhmä Kasa, TYHMÄ", soimasin itseäni hakatessani päätäni luokkahuoneen oveen. Yhtäkkiä ovi vedettiin auki ja kaaduin suoraan vastaantulijan syliin.
"Mitä ihm..? Kasa?" Castiel tokaisi ja tyrkkäsi minut välittömästi kauemmaksi. Hän jäi kuitenkin pitämään kiinni olkapäistäni ja katseli minua huvittunut virne naamallaan.

"Kuulosti siltä kuin joku olisi koputtanut niin että hänelle pitäisi avata ovi. Onkin harvinaista jäädä jumiin huoneen sisäpuolelle, varsinkin kun ovi ei edes ollut lukossa", Castiel puheli huvittuneena.
"Yllättävää että juuri sinä vaivauduit avaamaan minulle oven, eilenkin annoit oven sulkeutua perässäsi vaikka näit hyvin että olin aivan takanasi", lähdin vitsailuun mukaan. Castiel yritti näyttää loukkaantuneelta mutta huvittuneisuus paistoi hänen ilmeestään. Poika irrotti otteensa minusta ja vilkaisi nopeasti tyhjää luokkaa.
"On minullakin herrasmiesmäinen puoleni jos sitä epäilet. Mitä muuten teit yksin luokassa tunnin jälkeen?" Castiel uteli, jolloin ilmeeni valahti jälleen.
"En oikeastaan ollut yksin", mutisin.
"Ei täällä kyllä muitakaan näy. Juttelitko mielikuvitusystäväsi kanssa, vai?" Castiel jatkoi vitsin vääntämistä, mutta minua ei enää huvittanut heittää huulta asiasta.
"Minun täytyy mennä", tokaisin ja työnnyin Castielin ohi päästäkseni käytävään. Niin hurjalta kuin se tuntuukin minun täytyy jutella Nathanielin kanssa. Amber on varmaankin jo puhunut hänelle...

Välitunti oli jo lopuillaan, joten suuntasin äidinkielen luokkaa kohti. Siinä samallahan ehtisi hyvin jutella Nathanielin kanssa, olimmehan samalla kurssilla. Astuin sisään luokkahuoneeseen enkä voinut olla huomaamatta Nathanielia. Yhtäkkiä rohkeuteni katosi ja minusta alkoi tuntumaan etten saa ääntäni kulkemaan. Mitä jos Amber vain uhosi kertovansa asiasta pelästyttääkseen minut, ja nyt paljastaisin itse itseni kysymällä asiasta. Ehkä olisi paras vain olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikeneminen tuntui sillä hetkellä helpommalta ratkaisulta, joten lähdin kävelemään mahdollimman tyynenä Nathanielin ohi. Ollessani Nathanielin kohdalla jähmetyin kuitenkin jostain syystä paikalleni ja pojan nostettua katseensa en voinut enää perääntyä.

"Kertoiko Amber sinulle siitä?" menin suoraan asiaan ja taistelin pysyäkseni ulkoisesti tyynenä. Nathaniel kurtisti aluksi kulmiaan mutta asia valkeni hänelle pian.
"Amber on todella lapsellinen levittäessään moisia järjettömiä juoruja. Ei kai hän ole häiriköinyt sinua jotenkin muuten?" Nathaniel kysyi huolestuneena.
"Ei. E-et siis uskonut Amberin puheita?" varmistin vielä.
"Olisiko siihen syytä?" poika kysyi ja katsoi suoraan silmiini.
"Ei! Tai siis olet kyllä mukava mutta siis..." mutisin ja tunsin punastuvani. Paljastan tällä menolla vielä itse itseni, apua!
"Haha, älä suotta hermostu. Olemme tunteneet niin vähän aikaa että olisi hassua jos suhteemme olisi jollakin muulla kuin kaveripohjalla", Nathaniel sanoi, enkä voinut olla lisäämättä mielessäni "Paitsi jos rakastuu ensisilmäyksellä..." Toisaalta oli helpottavaa kuulla että Nathaniel oli pitänyt siskonsa juttuja perättöminä, mutta pojan puheet pelkästä kaveruudesta paljastivat ettei hän ainakaan ole minusta kiinnostunut. Kaikki on kuitenkin nyt niin kuin ennenkin, joten minun pitäisi olla tyytyväinen. Kai... Emme ehtineet jutella enempää, sillä Melody saapui ja katsoin parhaaksi karista paikalta ja istahtaa omalle paikalleni. Opettajan ilmaannuttua luokkaan hän kehotti kirjaryhmiä pitämään viiden minuutin mittaisen palaverin ennen kuin siirtyisimme tunnin aiheeseen. Nousimme Rosalian kanssa ylös siirtyäksemme Lysanderin ja Kimin luokse, mutta kun olin lähdössä liikkeelle Rosa kiskaisi napakasti paitani rinnuksista.
"Muistakin, ei sanaakaan Lysanderin tatuoinnista", Rosalia kuiskutti, ja vedin kuvitteellisen vetoketjun suuni yli vaikenemisen merkiksi. Rosan neuvosta oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä olin äskeisen Nathaniel-melkein-sai-tietää-tunteistani -tilanteen jäljiltä niin shokissa etten varmaankaan olisi edes muistanut koko Lysanderin tatuointia, mutta nyt Rosa toi asian oikein päällimmäiseksi mieleeni, joten hymyilin epämääräisesti istuessani Lysanderia vastapäätä.

"Teillä taisi olla hauska ilta", Kim sanoi iskien silmää, jolloin minä ja Rosalia tirskahdimme pienesti. Lysander näytti hämmentyneeltä, jolloin Rosalia selvensi meidän olleen Melodyn järjestämissä pyjamabileissä. Opettaja rykäisi kuuluvasti joten päätimme kuulumisten vaihtamisen sijaan keskittyä kirjapalaveriimme. Kim ja Rosalia olivat jo ehtineet vaihtaa kirjan omistajaa, mutta Lysander oli unohtanut ottaa kirjan mukaan vaikka olikin sen jo lukenut.
"Yritän muistaa ensikerralla", Lysander lupasi mihin Rosalia hymähti huvittuneena. Lysanderin huonomuistisuus oli varmaankin kaikkien koululaisten tiedossa ja asialle naurettiin usein, mutta Lysander ei tuntunut ottavan asiaa niin vakavasti.
"Ei tässä mitään hätää ole. En muutenkaan pääsisi aloittamaan lukemista vielä sillä aion viettää tämän päivän historiankirjani kanssa", huokaisin tylsää iltapäivän ohjelmaa miettiessäni.

Äidinkielen tunnin jälkeen lukujärjestykseen oli mahdutettu vielä historian kertaustunti seuraavan päivän koetta varten johon osallistuivat kaikki opiskelijat. Istahdin luokassa paikalleni ja yllätyin huomattuani parini Castielin olevan jo paikalla.
"Päätit siis sittenkin panostaa tähän kokeeseen", totesin tyhjentäessäni laukkuni sisältöä pulpetille.
"Älä suotta innostu. Aion vain kuitata nimeni läsnäololistaan ja häipyä sen jälkeen paikalta", Castiel selitti.
"Kertaustunnista on hyötyä kokeen kannalta. Faraize saattaa paljastaa joitakin hyviä tärppejä", yritin saada Castielin pysymään kaidalla polulla, mutta poika tokaisi ettei hän välitä historian arvosanastaan koska ei tee mitään kyseisen aineen tiedoilla tulevaisuudessa.
"Tulin lukioon vain koska vanhempani pakottivat. Aion tulevaisuudessa tienata musiikilla, joten yksi hylätty historian koe ei pilaa tulevaisuudensuunnitelmiani", Castiel kertoi. Samassa edessämme istuva Violette ojensi luokassa kiertävän läsnäolijalistan meille ja Castiel raapusti nimensä paperiin. Toisaalta jopa ihailen Castielia, hän tietää jo selvästi mitä aikoo tehdä. Itse tulin lukioon juurikin siitä syystä etten tiedä mihin alaan erikoistuisin, ja yritän siksi panostaa kaikkiin aineisiin. Faraize kääntyi kirjoittamaan taululle koealueen aiheiden otsikoita, ja opettajan ollessa selin Castiel nousi paikaltaan ja hipsi onnistuneesti pois luokasta. Faraize jakoi kaikille kertausmonisteet ja kehotti meitä yhdistämään voimamme ja tekemään tehtävät yhdessä parin kanssa. Hienoa, parini häipyi juuri luokasta, joten minun täytyisi tehdä moniste yksin... Katsoin ensimmäistä kysymystä eikä minulla ollut hajuakaan sen vastauksesta, joten aloin pläräämään historian oppikirjaa. Olin juuri löytänyt oikean sivun oppikirjasta kun kuulin jonkun sanovan nimeni. Hätkähdin niin että sormeni luiskahti pois oikean aukeaman kohdalta ja kirja sulkeutui.
"Hienoa, nyt täytyy etsiä se sivu uudelleen... Hetkonen, joku kutsui minua juuri", tajusin ja käännyin katsomaan äänen suuntaan ja suorastaan hämmennyin nähdessäni Nathanielin.
"Hei, kaipaatko opiskeluseuraa?" Nathaniel kysäisi. Yllätyin suuresti, sillä tavallisesti Nathaniel ei tee näin suoraa aloitetta vaan minun on aina ängettävä hänen seuraansa. Hyväksyin tietenkin pojan ehdotuksen ja seurasin sydän pamppaillen miten Nathaniel asettui istumaan vieressäni olevalle vapaalle paikalle. Ehdin jo toivoa että poika käytti opiskelua tekosyynä seuraani liittymiseen, mutta vähitellen minulle valkeni että opinnot olivat Nathaniella pääosin mielessä ja keskustelumme koski pelkästään kouluasioita.
"Olen käyttänyt viime päivät kokeeseen valmistautumiseen. Oletko sinä lukenut jo paljonkin?" Nathaniel tiedusteli, jolloin jouduin valitettavasti myöntämään etten ole edes aloittanut.
"Melodyn synttärit olivat eilen, joten ei oikein ole ollut aikaa", puolustelin kun Nathaniel näytti järkyttyneeltä siitä etten ollut vielä harjoitellut seuraavana päivänä häämöttävään kokeeseen.
"Melody tosiaan mainitsikin minulle juhlistaan. Teillä oli kuulemma hauskaa", Nathaniel hymähti. Hänen oli varmaankin vaikea ymmärtää mitä hauskaa on tyttöjen välisessä juoruilutuokiossa. Huomasin samassa Amberin mulkoilevan meitä paheksuvalla ilmeellä, joten päätin keskittyä tehtävien tekemiseen.
"Jaetaanko tehtävät puoliksi ja näytetään sitten vastaukset toisillemme?" Nathaniel ehdotti ja nyökkäsin hyväksyvästi. Aloitin historian kirjan selaamisen uudelleen, mutta Nathaniel ei käyttänyt moisiin faktojen tarkisteluun aikaa vaan lähti suoraa päätä kirjoittelemaan vastauksia kysymyksiin. Minulle iski kauhea paniikki sillä en mitenkään pystyisi tekemään osuuttani tehtävistä yhtä nopeasti kuin Nathaniel, ja lopulta siinä kävikin niin että Nathaniel ryhtyi neuvomaan minua kysymyksien kanssa.

"Tuohon tehtävään löytyy apua sivulta 30", Nathaniel vinkkasi ja nojautui lähemmäksi minua selatessaan kirjasta oikeaa aukeamaa esille. Yritin keskittyä kun Nathaniel alkoi selittää minulle höyrykoneesta ja muista mullistavista keksinnöistä, mutta kaikki huomioni meni opiskelun kannalta erittäin epäolennaisiin asiohin, kuten siihen että Nathaniel oli niin lähellä minua että olkapäämme osuivat toisiinsa, kätemme hipaisivat kummankin tavoitellessa samaa lyijykynää käteensä ja Nathaniel oli suorastaan vastustamaton sukiessaan vaaleita hiuksiaan... Koitin pysyä parhaani mukaan Nathanielin puheiden perässä ja raapustelin paperille konemaisesti hänen sanelemiaan vastauksia. Tästä kertaustunnista ei tulisi kyllä jäämään päähäni mitään kokeen kannalta oleellista... Yhtäkkiä Nathaniel hiljeni ja kohotin kummastuneena katseeni poikaan.
"Yhm, kysymyksen 16 vastaus oli kyllä Napoleon", Nathaniel mutisi vaivaantuneena.
"Niinhän minä kirj..." lauseeni katkesi tajutessani, että olin ajatuksissani kirjoittanut Napoleonin sijasta paperiin 'Nathaniel'. Poskiani alkoi kuumottaa käteni tärisivät häpeästä.
"OHO! Olin ihan ajatuksissani... En siis tarkoita että ajattelin sinua, vaan tuota... Äh, miten minulla menikin nimet sekaisin... Varmaan kun nimet alkoivat samalla kirjaimella..." sönkötin korjatessani kirjoitusmokaani.
"Kunhan et sekoita nimiä huomisessa kokeessa. En usko että Faraize antaisi sinulle pisteitä jos kirjoittaisit Napoleonin sijaan esseen minusta", Nathaniel hymähti huvittuneena ja tilanne alkoi vähitellen naurattaa minuakin. Hupia kesti kuitenkin vain pienen hetken ajan, sillä pian Nathaniel oli jälleen oma vakava ja tunnollinen itsensä ja jatkoi tehtävämonisteeseen perehtymistä. Minäkin yritin keskittyä opiskeluun parhaani mukaan ja päätin, että minun olisi saatava kokeesta hyvä numero näyttääkseni Nathanielille että osaan oikeasti jotakin, sillä todennäköisesti poika odottaisi mahdollisen tyttöystävänsä olevan fiksu eikä tällainen puuroaivo niin kuin minä. Tekisin taatusti hyvällä arvosanalla Nathanieliin vaikutuksen! Joo, on minullakin opiskelumotivaattori... Nathanielin johdolla saimme tehtävämonisteen valmiiksi ennätysajassa, ja sain jopa historianopettajalta ensimmäistä kertaa kurssin aikana hyväksyviä katseita käydessämme monisteen kysymyksien vastauksia läpi koko luokan kanssa yhdessä.
"Sinähän osaat hyvin Kasa! Osallistu vain rohkeammin tunnilla", Faraize tuli kehumaan minua tunnin jälkeen. Hymyilin opettajalle vaivaantuneena ja vilkaisin vieressäni seisovaa Nathanielia joka olisi kaikki kehut ansainnut, minähän vain luin hänen laatimansa vastaukset paperista...
"Faraize on oikeassa", Nathaniel sanoi poistuttuamme luokasta.
"Ai miten niin? Kaikki kunnia kuuluisi kyllä sinulle", vastasin ja mietin miten voisin kiittää Nathanielia opiskeluavusta.
"Sinussa on potentiaalia. Kunhan vain keskityt kunnolla niin asiat jäävät varmasti päähäsi", Nathaniel vakuutteli. En ehtinyt vastata mitään kun Amberin kovaääninen kimitys kantautui käytävän päästä.
"Vauhtia Nathaniel, isä odottaa meitä jo", Amber hoputti veljeään. Jotenkin kyllä epäilen että hän halusi vain saada minut ja Nathanielin kauas toisistamme.
"Minun täytyy mennä. Koita jaksaa lukea", Nathaniel huikkasi ja lähti harppomaan siskonsa perään. Minäkin poistuin koulun alueelta ja hyräilin kotimatkalla puiston halki kävellessäni Sam Cooken "Wonderful World" -kappaletta, jonka sanoma kuvasti yllättävän hyvin tämänhetkistä tilannettani:

Don't know much about history
Don't know much biology
Don't know much about a science book
Don't know much about the French I took

But I do know that I love you
And I know that if you love me, too
What a wonderful world this would be

Now, I don't claim to be an A student
But I'm trying to be
For maybe by being an A student, baby
I can win your love for me

_______________

Kyllä vain, ajattelin sotkea tähän FS-ficiin myös vähän Eldaryaa, toivottavasti ei haittaa. ,-D Ääh, tässä osassa oli pari vähän tönkösti kirjoitettua kohtaa joita en millään saanut mieleiseeni muotoon... Seuraavan osan tulosta en uskalla luvata mitään koska en ole aloittanut sen kirjoittamista. Toivottavasti ei kovin montaa vuotta mene. .-D

Kysymys lukijoille:
Kumpi?

Vaihtoehto 1: Melody
Vaihtoehto 2: Violette