VUOSI 2025

Aloitetaan menneen vuoden muistelointi tuttuun tapaan vuosi kuvina -videon merkeissä:

Jos video ei näy, klikkaa tästä!

On jotenkin tuntunut läpi vuoden siltä että elämä näyttää keskisormea, mutta nyt pysähdyin miettimään oonko se ollut sittenkin minä itse joka on näyttänyt elämälle keskisormea ja omalla asenteellani tehnyt kaikesta niin vaikeaa? No oli se nyt kummin päin vaan niin 2025 ei ole ollut kovin kiva vuosi. Tuntuu että mikään ei suju luonnollisesti vaan kamala taistelu ennenku saa jotain aikaiseksi (jos edes saa). Täällä blogin puolellakin on ollut hiljaisempaa viimeisen puolen vuoden aikana ku ei tahdo saada edes vakkari KS-postauksia ajallaan ulos kuulumisten päivittelystä puhumattakaan, ni olkoon tämä vuosipostaus samanaikaisesti tilannepäivitys nii päästään taas enempi ajantasalle.

Oppari

Tuntuu että opinnot on ihan jumissa opinnäytetyön vuoksi. Tässä on kohta vuosi työstetty ei edes varsinaista työtä vaan yhä edelleen vasta suunnitelmaa. Tää on oikeesti tällä tahdilla enemmän vitsi kuin vakavasti otettava koulutyö. Yhteistyö parin kanssa ei oikein suju - eikä tota tekemistä edes voi yhteistyöksi sanoa, kun kumpikin vaan kirjottelee jotain sinne tänne eikä olla sovittu työlle yhteistä suuntaa. Tullut huomattua että se on aina huono merkki jos minä oon parityössä aktiivisempi osapuoli, koska se tarkoittaa käytännössä sitä ettei toinen tee juuri mitään edes silloin kun koitan kysellä perään. Toki parikin on sinne kirjoitellut etten voi väittää tehneeni yksin kaikkea, ja koska kyseessä on parityö me ollaan molemmat yhtälailla vastuussa sen tekemättömyydestä. Eikä hidas eteneminen edes ole mulle ongelma, mutta ärsyttää jatkuvasti pahoitella ja selitellä asiaa opettajille ja y-työtaholle. Vissiin joku karma-rangaistus mulle siitä kun oon ite surkea kaikissa pari-ryhmätöissä. XD 

Kesän aikana heinä-elokuussa pyöri opintopsykologin vetämä "tukiryhmä", joka oli tarkoitettu just kaltaisilleni oppariprokrastinaatiosta kärsiville, ja osallistuinkin valtaosaan tapaamisista. Näihin sisältyi alkuun pieni jutustelu-teoriapläjäys mm. erilaisista hyvinvoinnin teemoista ja käytiin myös läpi erilaisia kirjoittamista helpottavia tekniikoita yms. Paljon painotettiin sitä että hommissa pääsee paremmin alkuun kun kirjoittaa vähemmän kriittisesti ja etenisi tyylillä huono teksti > editoi > hyvä teksti, mut täytyy sanoa et ite vähän vastustan tämmöistä, koska siis paljon nopeemminhan homma käy kun tuottaa suoraan valmista tekstiä eikä mikään kömpelöä joudu jälkikäteen muokkaamaan. Toki luen monia kertoja tekstejäni uudelleen ja muokkailen niitä, mut kai kun koen olevani hyvä kirjoittaja tuntuu että se mun keskivertotekstikin on jo sinällään hyvää. Tuli myös settiä unen tärkeydestä niin vakuuttavasti että olen jopa pidentänyt unirytmiäni (en silti ole huomannut olevani yhtään normaalia kykenevämpi. xD) Hyvä myös kun käytiin läpi sitä, että ikävät tuntemukset on luonnollinen osa oppariprosessia kun tehdään uutta ja koetaan paineita tärkeästä asiasta, ja nää ajatukset on helpompi hyväksyä osaksi oppariprosessia kuin taistella niitä vastaan. Eikä mielekäs tekeminen ole hukkaan heitettyä aikaa vaan osa hyvinvoinnin ylläpitoa! Lisäksi näiden tapaamisten aikana kukin työsti opinnäytetyötään itsenäisesti. Nää tapaamiset on tähänastisen oppariprosessin kohokohta koska ensinnäkin Kassu oli tosi kannustava, läsnäoleva ja empaattinen ja mun mielestä pitäisi olla vaatimus et jokaisen ihmisen tulisi käydä edes joku psykologin pikakurssi jotta saisi rakentavammat vuorovaikutustaidot muiden kanssa toimiessa. Opparin työstö tuli myös tuon kautta rutiininomaisemmaksi osaksi päiviäni ja syksyn aikana sainkin tuotettua tekstiä ihan hyvin, ku vielä keväällä ahdisti pelkkä tiedoston avaaminen.

Koulusta muuten...

En ollut vieläkään missään harjoittelussa. Piti syksyksi viimeistään jotain miettiä, mutta kun keväältä jäi se opinnäytetyösuunnitelma ja ryhmänohjaustehtävä tekemättä mietin ettei kannata ottaa lisää hommaa ennen kuin saa rästit tekoon. Sitku en jotenkin ikinä hahmota miten paljon ennakkoon harkka-asiat pitäisi hoidella ja kun harjoittelu lopulta käy ohimennen mielessä tajuaa ettei sillä lukukaudella enää ehdi ja lykkäytyy vaan lisää. 

Opinnot on jo sen verran pitkällä että kaikki yhteiset kurssit on jo käyty, ja lähinnä pitäisi enää harkat, oppari ja loput vapaavalinnaiset opinnot hoidella. Ja kun jumitan näistä 2/3 kanssa jäi jo keväällä opintopisteet aika vähiin eikä nyt syyslukukaudellakaan ollut juurikaan uusia kursseja. Vasta lokakuussa tajusin havahtua siihen että ehkä kannattaisi jotain lisäkursseja ottaa ennenku Kela rupee kyseenalaistamaan opiskelenko ku niin minimaalisesti tulee opintopisteitä. Ennen ristiinopiskeluihin ilmoittautumista ois pitänyt kysyä tutoropelta kelpaako ne valkkaamani kurssit, mut oli syyslomaviikko ni klikkailin vaan itseni mukaan. .-D Kolme kurssia piti suorittaa joulukuuhun mennessä ja yks niistä jäi ihan viimeisille päiville kun sen materiaalit kahlasin kiireessä läpi. No kurssipohja näytti 100% suoritettu mutta arvosanaa ei vain kuulunut, ja huomasin vasta silloin että hyväksytty suoritus edellyttää täysiä pisteitä lopputentistä ja olin ollut luulossa et riittää kunhan se menee vain läpi. Jäi jotenkin huijattu olo, kun tentti ei ilmaissut selkeämmin hylättyä suoritusta. Kysyin opelta vielä jälkikäteen onko arvosanaa mahdollista saada ku 3vk myöhemmin kurssin jo päätyttyä kävin uusimassa tentin ja kelpasonnekshuh.

No mutta sentään sain sen psyfy-ohjaustehtävän tekoon. Ope järjesti lopulta paikan ku valittelin ettei mistään tule hyväksyttyä vastausta (en tosin kysyny ku kolmesta paikasta, mut se oli jo tarpeeksi lannistavaa lol). Pääsin vetämään tuolijumppaa palveluasumisen piirissä oleville asiakkaille. Ohjauskertoja olisi pitänut olla kaksi, mutta ope sen verran "kevensi" tehtävää että riitti kun olin toisella kerralla avustajana ja toisella ohjaamassa. Mua tosin etukäteen hermostutti melkeinpä enemmän toi avustuskerta, koska siihen ei periaatteessa pysty valmistautumaan ku on niin tilannekohtaista millainen avuntarve on, ku ohjatessa tietää lähes 100% mitä on tekemässä. Se sosionomi joka noita jumppatuokioita järjestää sanoi sitte että se mun avustaminen voi olla että teen liikkeitä mukana malliksi ja hän sit lupasi että voi erikseen mulle sanoa ketä autan ja miten, ni helpotti hieman ennakkoahdistusta. Eikä mun loppujen lopuksi tarvinnut sillä ensimmäisellä kerralla tehdä juuri mitään, kuhan mukana jumppasin ja vähän avustin vierustoveria ja sit ohjasin sillä kerralla yhden liikkeen ja sille variaation.

Mulle jäi ikääntyneiden kurssilta jostain syystä kaikista elävimmin mieleen saunateemainen tuolijumppa, ja siitä inspiroituneena päätin suunnitella ns. tarinamaisen mökkimaisemiin sijoittuvan jumpan, jossa pilkottiin aluksi polttopuita saunan lämmitystä varten, sit käytiin soutelemassa ja uimassa, ja saunalenkin jälkeen oli loppurentoutuminen saunan lauteilla. Ohjaustilanne oli kokonaisuutena suhteellisen sujuva ja homma eteni alusta loppuun aikalailla suunnitelmani mukaisesti. Varsin nopeasti kävi ilmi, että ikääntyneiden jumppa ei todellakaan tarkoita hidastempoista etenemistä, sillä moni vaikutti kyllästyneen jos samaa liikettä tehtiin liian pitkään ja havahduin välillä siihen, että olin ainoa joka teki jotain muiden jo odotellessa seuraavaa liikettä. Tämä tuotti hieman haasteita melko tarkasti kellotettujen suunnitelmieni suhteen, sillä olin tehnyt ääniraitaan erilliset osiot pihapuuhille, uimiselle ja saunomiselle, mutta onnistuin hieman kompensoimaan palaamalla tiukan paikan tullen aiempiin liikkeisiin toistamiseen. Yks ihana mummeli eturivissä lähti välillä innoissaan mukaan mielikuvaharjoitteisiin ja osoitteli mm. soutelukohdassa vedessä näkyvää kalaa ja totesi pinonneensa korkean pinon polttupuista. .-D <3 Naureskeltiin myös yhdessä miten kaikkien heittäessä löylyä samanaikaisesti meillä olisi aika tukalankuumat oltavat jos oltaisi oikeasti saunassa. 

Se sosionomi väitti ohjauksen olleen kaikinpuolin onnistunut (ei tietenkään yhtään liioitellen, eh...) ja olisin kuulemma tervetullut vetämään ohjelmaa jatkossakin siinä sit melkein jo lupasin harkita asiaa. Sinänsä vois olla ihan kivaakin nyt kun se paikka ja ryhmäläiset on jo tulleet ns. tutuiksi. Kysäisin sit opelta saako ko. toiminnasta hyötyjä opintoihin, ja kuulemma jos suunnittelen + ohjaan + teen oppimispäiväkirjaa 27h edestä ansaitsisin yhden opintopisteen. No mietin sitte että mun tahdilla ehtisin ehkä vetää kolme ja ihan maksimissaan neljä ohjauskertaa, mutta opettaja sitten laskelmoi että 27h on sopiva 7 ohjauskerran pitämiseen. Siis ihan hullua, nytkin käytin 10h pelkästään tämän yhteen ohjauskertaan valmistautumiseen koska harjoittelin paljon. Et veikkaanpa ettei kannata edes yrittää mahduttaa 7 ohjausta tuon tuntimäärän rajoihin. .-DDDD

Pää hajoo

Pari vuotta sitten ilmestyneet jännitys/migreenipäänsäryt on taas tehneet paluun. Yleensä nämä on selkeästi kytköksissä stressaaviin koulutehtäviin, mut iskipä kerran säryt päälle kesän aikana ilman mitään erityistä syytä. Nyt viimeisimmillä kerroilla päänsäryn lisäksi mukaan on tullut näköhäiriöitä, jotka mun kohdalla on pieniä pisteitä näkökentässä, ja kun yrittää vaikka lukea tekstiä sanoista puuttuu keskeltä kirjaimia, esim. "Kasa" näyttäytyisi "Ksa". Ruudun tuijottaminen pahentaa oireita eksponentiaalisesti, ja koska se on asia mitä teen 90% ajasta on sit kauheen tylsää ku ei voi tehdä muuta kuin maata silmät kiinni. xD Mut se hyvä näissä päänsärky+näköhäiriöt komboissa on että nää alkaa yleensä illalla ja menee ohi yhdessä yössä ja aamulla on jo ihan normaali olo, et ei ole niin pitkäkestoinen riesa kuin se toispuoleinen päänsärky, joka on yhtäjaksoisesti päällä 2-4 päivää. En kyl oikein tiedä väärinkäytänkö migreeni-sanaa ku moni luokkalaisistani kärsii myös migreenistä ja heidän lähes invalidisoivia juttuja kuunnellessa omat oireet tuntuu aika mitättömiltä eikä itse päänsärky ole edes kovin kova. Mut sit ihan vaan epävirallisten googlailujeni pohjalta näköhäiriöt ja toispuoleisuus viittaavat migreeniin, eikä mulla esiinny tämmösiä "normaalin" päänsäryn yhteydessä.

Luontoilu

En tiedä kiinnittikö kukaan huomiota siihen että perinteiset marjastusfiilistelyt puuttui tämän kesän suosikkipostauksista kokonaan. Mustikassa tuli toki käytyä, mut se ollut kovin mieluisaa koska a) hyttyset ja paarmat oli riesana. On toki luonnollista että metsässä on hyttysiä ja on normaalia että viiden minuutin sisään saa pari pistosta, mut nyt metsässä ei tarvinnut seisahtua kuin kymmeneksi sekunniksi ja aivan välittömästi on kymmeniä hyttysiä/paarmoja kimpussa. Lisäksi riesana oli normaalia ärhäkämpi b) heinänuha/allergia ja jo se että kävi nopsaan takapihan kasvihuoneella jätti tukkoisen olon pidemmäksi aikaa. Isikin kiinnitti huomiota kun pärskin koko sen viikon ku tehtiin puutöitä ja ku sanoin et mullon pienestä pitäen ollut joku heinäallergia ni se vaan oli "Aijaa, en ole koskaan ennen huomannu." xD Elokuun puolella allergiat sentään helpotti ja marjastukseen liittyi toki kivoja metsäseikkailuja kun löysin uusia marja-apajia yms. seikkaillessani, mut ei jäänyt noista marjareissuista tältä vuodelta niin hyvä fiilis kuin tavanomaisesti.

Kimppuuni kävi myös Suomen vaarallisin eläin - tai näin uutissivustojen klikkiotsikot ainakin kuvailevat punkkia. Joskus on eläimissä nähnyt sellaisia pulskia verta imeneitä punkkipalleroita ja aina satunnaisissa punkkitarkatuksissa on etsinyt sellaista nuppineulan pään kokoista mönttiä, mut todellisuudessa punkki on niin minipieni ettei sitä edes kunnolla huomaa, ihmettelin vaan mikä pinttynyt roska oli sääressä kiinni ja kauhee ällöysrefleksi ku tajus että se oli elävä otus joka näytti pyrkivän ihonalle hyi. Siinä sit paniikissa vaan toimii ensimmäisten googlausohjeiden mukaan, ja ainaskin ite selvisin hengissä näin: vedin punkin pois pinseteillä, minkä jälkeen puremakohta ja pinsetit suositellaan desifioimaan, mihin käytin käsidesiä. Isi oli puhelimen päässä henkisenä tukena toimenpiteen aikana, ja kun kuvailin että punkki meni liiskaksi isi totesi hauskasti "ihan oikein sille". XD Punkin voi hävittää esimerkiksi polttamalla jotta se ei pääse levittämään tauteja, ja olikin sopivasti pannussa valkea niin pyyhin sen jäänteet sanomalehtipaperille ja viskoin tuleen. Puremakohtaa kannattaa pitää silmällä muutama päivä, vaikkakaan pienestä koosta päätellen punkki ei ehtinyt olla ihollani kauaa, jolloin minkään tartunnan saaminen sen kautta on epätodennäköistä eikä mitään tosiaan ilmennytkään. Luin jälkikäteen että punkista ihmiseen siirtyvä borrelioosibakteeri voi hoitamattomana vaikuttaa hermostoon ja viedä jopa kävelykyvyn, et ei mitään pikkujuttu.

Isi fanittaa uusia naapureita, ja kun he kysyi saako metsissä käydä ratsastamassa isi antoi siihen tietenkin luvan. Aika pian vakioreiteiltäni alkoi löytyä kavionjälkiä ja hepan kakkakasoja, ja mietin jo milloin metsäkävelylläni vastaan tulee hevosia, mutten yhtään ollut varautunut syksyn marjastajiin/sienestäjiin: näin Sepon kahdesti. Mua viihdyttää kun Seppo on utelian + puheliain ihminen jonka tiedän, mut se on mulle niin katkera ettei edes tervehdi. .-DD Tuli sit lopulta metsässä heppakohtaaminenkin, kuljeskelin iltahämärissä ihmettelin ensin mikä hirvi seisoo ihan tönkkönä paikoillaan siinä tiensivussa, mut se olikin hevonen ja omistaja joutui sitä rauhoittelemaan ku traumatisoin sen kävelemällä siitä ohi.

Mut muuten luonnossa kävelystä on kuluneen vuoden aikana kehkeytynyt mulle suorastaan henkireikä ja ulos lähtiessä saa hetkeksi kaikki velvollisuudet pauselle. Kopsin aiemmista KS-postauksista muutaman teemaan sopivan tekstipätkän nostaakseni ne esille uudestaan: Metsässä kävely ei ole koskaan turhaa siitä saataviin hyötyihin verratessa: Saa ensinnäkin enemmän askelia päivittäin, ja metsän pehmeä maa tekee hyvää jaloille, ja epätasainen maasto kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä aktivoidessaan jalan pikkulihaksia. Toki siinä isompia askeleita harppoessa tai kiipeillessä saa aktivoitua myös isompia lihaksia reisien ja pakaroiden seudulta, että aika kokonaisvaltainen jalkatreeni! Liikunta ylipäätään nostaa vireystilaa, parantaa keskittymistä ja tehostaa verenkiertoa. Luonnolla on myös lukuisia hyvinvointivaikutuksia, sillä se rauhoittaa mieltä ja lieventää stressiä, ja jopa verenpaine laskee luonnossa oleskelun myötä. Metsässä liikkuminen aktivoi käytännössä kaikkia aisteja, sillä ympäristöä tarkkaillessa riittää niin nähtävää, kuultavaa kuin haisteltavaa - vuodenajasta riippuen jopa maisteltavaa! Erityisen hyvin mielennollaamiseen sopii kävely metsässä, jossa ei seuraa valmista polkua vaan kulkee minne jalat vie; eli silmäilee ympärilleen ja valitsee houkuttelevimmalta tuntuvan reitin - mikä yleensä käytännössä on se, missä ei ole vastassa kamalaa pöheikköä. xD Näin huomio kiinnittyy ympäristön havainnointiin ja on paremmin läsnä nykyhetkessä. Käytännössä itselleen ei siis voi tehdä parempaa palvelusta kuin suunnata kävelylle metsään!

Perhedraamaa

Äitiä on tässä viimeisen puolen vuoden aikana saanut kuskailla ympäri lähitienoon sairaaloita ja terveyskeskuksia erilaisissa tutkimuksissa. Isi oli tietty tästä päävastuussa, mut lähdin välillä mukaan kartturiksi ja siltä varalta ettei löydy ilmaista parkkipaikkaa ja tarvii maksaa kortilla/sovelluksella mihin isiltä ei löydy välineitä. Eipä musta tosin mitään varsinaista hyötyä ollut, ku löydettiin maksuautomaatti vasta lähtiessä lol, ja isi ei halunnut noudattaa mapsin ohjeita vaan ajoi oman mielensä mukaan. .-D Siinä sairaalan odotushuoneessa kun ei voinut muuta tehdä kuin istuskella mietin miten se tilanne oikeastaan kuvastaa tänhetkistä elämääni: Oon tekevinäni jotakin mut loppujen lopuksi panokseni on ihan yhdentekevä ja saattaa mennä päivä pelkkään olemiseen eikä saa mitään aikaiseksi. Uusin lempisanontani onkin: "Maailma ei kaadu vaikka kaikkea ei ratkaisis tänään", mut entäs sitten kun on vältellyt niitä samoja asioita jo kuukausitolkulla???

Äitiä käy nyt muutaman kerran viikossa hoitaja kattomassa, ja vissiinkin joku siitä hoitohenkilökunnasta järjesti sinne palotarkastuksen, joka ei mennyt läpi ja uhkailtiin sakoilla jos ei järjestystä saada syntymään. Hyvä että tämmöisiin asioihin puututaan, mut tollaisten sakkojen sijasta voisi vaikka tarjota ennemmin apua, ku selväähän se on että on haasteita ylläpitää siisteyttä kun paikat on sellaiseen kuntoon päässeet. Auttelin siivouksessa ja mun ja Fikun entinen huonekin oli sellaisessa kunnossa et nyt ihmetyttää miten siellä roskien keskellä istuminen oli joskus ihan normaalia. Monta jätesäkillistä kertyi vaan siitä kun siel oli pitkin lattiaa tyhjiä sipsi- ja karkkipusseja eli siis ihan selkeesti roskiin joutavaa tavaraa, mut ei jostain syystä ollu riittäny moti kantaa niitä roskikseen vaan ne jätettiin lattialle. .-p Melkein viikko meni vaan niitä omia vanhoja sotkuja siistiessä - tai ei tuota nyt varsinaisesti siivoamiseksi voinut kutsua vaan aika pikaisesti keräsi roskat, mut tavaroissa riittäisi vielä karsintaa ja järjestelyä, mut se on ihan oma projektinsa jos ikinä uskaltaa tarttua toimeen.. Sitte meidän piti isin kanssa järjestellä äidin tavaroita, kun se on itse niin pihalla maailman menosta ettei kyennyt osallistumaan. Poisheitettävää toki kertyi, mut aika pitkälti se meidän siivoaminen oli sotkujen piilottamista lol, kanniskeltiin paljon tavaroita mummolan puolelle ja navettaan ja isi vei vielä auton tavaratilaan viime hetkellä kamoja et näyttäisi tarkastuksessa siistimmältä. Uusintatarkastus meni läpi ja isi heti sen jälkeen jo ylpeenä soittelikin että sitä oli suorastaan ylistetty kun näytti niin paljon paremmalta. xD Joku siivouskärpänen vissiin isiä puri kun se innostui vielä ennen joulua pesemään keittiön lattiat ja suunnitteli jo miten pitäisi sitten kuusten poisviemisen jälkeen tyhjentää muitakin nurkkia yms. 

Sain vieläpä suututettua Fikunkin niin ettei vuodenvaihteessä toivotettu hyvää uutta vuotta vaan "et kuule minusta enää". Kai oon sen sitten ansainnut kun olemassaoloni on niin haitaksi kaikille. Jäi kyllä vähän huijattu olo kun en mitenkään tieten tahtoen aiheuttanut tahallani ilkivaltaa, vaan yhtäkkiä rutiinit ja tavat joiden kanssa olen mukautunut elämään ei sitten enää ollutkaan hyväksyttävää. Sitä nyt ei tietenkään voi kiistää että olen täysin uusavuton ja turha ihminen. Sit kun Fikulla oli joku maaginen kyky lähettää syyllistävät viestit aina 2h-2vrk sisällä sitä kun olin tehnyt jotain "oikein", ni sen jälkeen siitä ei sitten voinut kokea onnistumista kun uusi syyllisyyden aalto puski vaan päälle. Ja sit kun muilla on näkökantansa ja oletuksensa mutta kukaan ei kysy mitä minä itse haluaisin. Tosin ymmärtäähän sen, kun vakiovastaukseni on "ihan sama" tai "emmä tiiä". Että helpompi olettaa ettei ole ollenkaan mielipidettä. En ole varma olenko itsemyötätuntoinen vai totaalisen ärsyttävä uhriutuva marttyyri ku tuntuu että olisin kaivannut syytösten sijasta myötätuntoista ymmärrystä.

Blogin tulevaisuus

Vaikuttaa tuon väliotsikon kanssa että aikeeni on joko tuoda blogiin huikeita uudistuksen tuulia tai että olen lopettamassa kokonaan - jälkimmäistä voisi tosin osin puoltaa se, että opparin edistämisen kannalta olisi hyvä ettei työn alla olisi muita kirjoitusprojekteja "häiritsemässä" ja lisäksi pelkään taas vaihteeksi että jotain sanomaani käytetään minua vastaan. Blogi olkoot nyt toistaiseksi ennallaan, mutta tulevaisuuteen tehdään kuitenkin pieni katsaus siltä osin, että arvon jo tässä vaiheessa blogia varten tärkeitä päivämääriä tulevia ns. spessupostauksia varten. Ja se miksi pitää arpoa niin tulee sitten kiinnostavasti ihan sattumanvaraisia ajankohtia enkä voi juurikaan etukäteen taktikoida postausten sisältöä, vaan on tyydyttävä siihen mikä tilanne juuri silloin sattuu olemaan. Voitte sitten vahdata pysynkö millään tasolla aikataulussa näiden suhteen. x)

• Blogiputki helmikuussa
• My Day kuvina 16.2. ja 14.8.
• My Day videona 30.6.
• KS-postaus videona 23.10.

Jaha näemmä aloitellaan heti enskuussa postausurakkaa blogiputken merkeissä apua. .-DDD