Hurts julkaisi uutta musiikkia ja suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan, sillä Faith-albumi kuvastaa aivan loistavasti juuri tätä hetkeä: Kulunut vuosi erilaisine kriiseineen (esim. koronatilanne) on voinut vetää monen mielen synkäksi, ja näiden kappaleiden avulla saattaa kyetä muuttamaan joitakin ajatuksiaan sanoiksi ja käsittelemään huolia ja ongelmiaan osittain sitä kautta. Levyn nimen mukaisesti toivoa kuitenkin on niin kauan kuin jaksaa uskoa parempaan, ja levyn lopetuskappale "Darkest Hour" jakaa synkästä nimestään huolimatta kannustavaa sanomaa eteenpäin. Tällä uudella levyllä hilpeämmät biisit ovat vähissä ja Hurts palaa parin tanssittavamman levyn jälkeen juurilleen mistä olen mielissäni, ja levyn yleissoundi on reippaasti parempi edeltävään Desireen verratessa, joskaan tällä levyllä ei ole montaakaan huippuhyvää biisiä, missä Desire, Surrender ja Happiness ovat onnistuneet paremmin. Lemppareitani levyn biiseistä ovat Voices, Redemption ja Numb, ja sanoitusten puolesta tyksin Darkest Hour ja All I Have Give -kappaleista, joista jälkimmäisen musavideossa on hauska suomiviittaus: Yhdessä kohtaa taustalla näkyy teksti "usko", eli levyn nimi suomeksi! Tämmöiset pienetkin yksityiskohdat tuntuu yllättävän spesiaalilta, joskin samaisella videolla venäläiset fanit oli huomioitu hieman paremmin: Suomi oli sotku vessan seinässä, kun taas Venäjä pääsi Theon iholle, perus Suomen nolo kohtalo. xD Näillä näkymin Hurts olisi tulossa ensi vuoden puolella keikalle Suomeen, mut taitaa jäädä osaltani väliin ensinnäkin koska ei näissä koronasuhteissa hirveesti houkuttele lähteä konserttitapahtumaan eikä käyttötilillä ole edes juuri rahaa. Hieman kyllä kirpaisee, sillä Hurts on loistava livenä, ja tuli tässä vähän aikaa sitten katseltua video yhtyeen vuoden 2017 kiertueelta, mikä ei ainakaan helpottanut päätöstä jättää tämä keikka väliin. </3
Heti kun kuulin Evan Stanleyn julkaisevan nettiin omatekemää Sonic-fanisarjakuvaa tiesin haluavani lukea sen läpi - siinä meni vaan tyyliin vuosi ennen kuin sain aikaiseksi ryhtyä toimeen. xD Ghost of the Futuren keskiössä on Silver, joka luulee elävänsä aivan tavallista elämää, mutta yhtäkkiä hänen luokseen ilmaantuvat Shadow ja Sonicin aave, jotka tarvitsevat apua. Koska tähän fanipohjalta toteutettuun sarjakuvaan eivät päde Sega-lisenssit, ikärajoitukset yms. on juoni ihanan raakaa, pieni spoileri tähän alkuun: mukana on verta, aseita ja ruumiita tulee. Näkee että sarjisprojekti on kestänyt kauan, sillä mukana on paljon Archie-aikaisia hahmoja (joita en edes ollut tajunnut kaivanneeni takaisin, aaaa Nicole ja Scourge!) Erilaiset alternative-versiot tutuista hahmoista ovat hauska lisä ja pitävät lukijaa varpaillaan, ja lisäksi Evan on luonut kokonaan uusia henkilöitä, kuten Silverin sisarukset ja vanhemmat. Lukukokemusta elävöittää entisestään upea piirrosjälki, sillä Evan on nykyään yksi Sonic-sarjiksien kuvittajista/käsikirjoittajista, joten laatu on kuin lukisi virallisia sarjiksia mutta sen voi tehdä täysin ilmaiseksi (tai ilmasekshan mä olen ne muutkin sarjikset netistä tonkinut mutnii). Luin kaikki ilmestyneet osat ja vähän huolettaa jatkon kannalta, sillä sivuja ilmeisesti julkaistaan pikkuhiljaa sitä mukaa kun niitä valmistuu, mistä ei oikein seuraa itselle mieluisaa lukukokemusta. Noh, jos taas unohdan sarjiksen tyyliin vuodeksi ja luen sit putkeen kaiken uuden mitä on valmistunut. .-D
En ole oikeastaan koskaan täydessä hiljaisuudessa, vaan aina taustahälyksi on avattava radio tai laitettava muuta musiikkia soimaan, mutten siinä muun tekemisen ohessa lopulta juurikaan ehdi keskittyä kunnolla biiseihin. Nyt kuitenkin parina iltana tuli vain istuttua paikoillaa samalla kun kuuntelin Hurtsin Surrender- ja Månsin Perfectly Damaged -albumit, ja oli tosi mukava oikein varata aikaa kuuntelulle ja keskittyä biiseihin kunnolla, tätä täytyy ehdottomasti harjoittaa useammin! Ainut vaan että tylsistyn tosi nopeasti jos ei ole mitään selkeää tekemistä... Aika hauskasti pinkit levykannet kummallakin:
Selviytyjien 35. kauden päätösjaksot oli hurjan täynnä käänteitä ihan loppumetreille asti! Täytyy ensinnäkin ottaa sanani takaisin kun viimeksi dissasin Chrissya turhaksi pelaajaksi, hänen kykynsä menestyä koskemattomuuskilpailuissa oli huima voimannäyte ja oisin ehkä finaalikolmikosta suonut voiton hänelle. Ylipäätään jäi vähän sellainen fiilis että Ben oli tyyliin käsikirjoitettu voittajaksi vain jotta hänen hieno sotaveteraani-tarinansa tuntuisi vaikuttavammalta. Benin "talismaanipommit" olivat kyllä omaa luokkaansa. xD Aiemmin valittelin tienneeni ennalta yhden finalistin kun olin nähnyt etukäteen vilaukselta kuvan tämän kauden finaalikolmikosta, niin Beniähän se koski, hänen cowboy-hattunsa oli liian mieleenpainuva. Harmi että Ryan jäi loppua kohden niin mitättömäksi, sillä hänen pelinsä alkoi kuitenkin vahvasti, mutta valtaliittouman ulkopuolelle joutuessa ei sosiaalista peliä juuri kykene edistämään jos muut eivät ole halukkaita tekemään yhteistyötä.
Simsala Grimmin kahden ensimmäisen ja kolmannen kauden välillä on selvä ero. Aloitetaan ainoasta positiivisesta asiasta: Näissä uudemmissa jaksoissa Jojon myssyn kulkusista kuuluu kilinää aina tämän heilutellessa päätä, ihana yksityiskohta! Animointi- ja piirtotyylit vaihtuvat silmiinpistävän paljon, joskin päähenkilökaksikko Jojo ja Kroko ovat säilyneet onneksi koskemattomina. Ihmishahmot näyttävät paljon ankeammilta ja jotenkin yksinkertaistetuilta, mutta sentään tarinoissa on erilaisia kasvoja toisin kuin aiemmilla kausilla, missä samat naamat toistuivat tyyliin joka toisessa jaksossa. En pidä uusista musiikeista yhtään (hyisaasta se muunneltu intro), en tosin pitänyt niistä aiemmistakaan, oon ylipäätään tosi nirso taustamusiikkien suhteen. .-D Tarinoiden kerronta on myös jotenkin lempeämpää: Ainahan lasten saduissa on onnellinen loppu, mutta nyt useammastakin tarinasta on poistettu kokonaan "paha saa palkkansa" -tyyppiset negatiiviset häivähdykset ja lopetuksesta on tehty neutraali, esimerkiksi Kolme pientä porsasta -satu päättyi niin että susi ja possut kaveerasivat lopuksi keskenään, ja Kultakutri korvasi jälkeenpäin karhuperheelle syömänsä sopan ja rikkomansa tuolin. Krokon hahmoa on kehitetty kolmannella kaudella kivasti, ja porukan aivoina toimimisen lisäksi hän on taitava rakentamaan milloin mitäkin hyödyllisiä härveleitä. Kroko laukoo myös useammin nokkelia vastauksia takaisin Jojon pilkatessa häntä, mutta välillä Krokon näsäviisastelu ja "kyseenalaistan kaiken" -asenne on rasittava. Jojo sen sijaan on ihme säheltäjä ja harmittaa että hänen urheutensa ja seikkailunhalunsa on tyystin kadonnut ja nykyään häntä kiinnostavat vain ruoka ja kauniit naiset. Kaikesta huolimatta kaivoin YouTubesta jokikisen enkkudubeilla löytyvän kolmannen kauden jakson esiin, eli ota minusta sitten selvää kun luettelen kaiken mikä oli pielessä ja silti katsoin. xD
Puhutaanpa pitkästä aikaa Moonlight Loversista. Aaron tuli pelattavaksi jo jonkin aikaa sitten, mutten ole vielä jakanut mitään kommentteja pelikokemuksesta ja Raphael aukesi juuri viikko sitten. Oon aina pitänyt Aaronista kun häntä on ohimennen nähty muiden deittien reiteillä, mutta petyin miten hän ei sykähdytäkään yhtään rakastajana. Syytän tästä ennen kaikkea vaihtunutta käsikirjoittajaa, hänen kerrontatyylinsä ei ole ollenkaan niin mukaansatempaava ja jaksot ovat tylsähköjä. Arvostan kyllä Aaronin suorapuheisuutta, suojelijapuolta ja sitä miten hän käyttäytyy kunnioittavasti hahmoa kohtaan, mutta nyt kun siirryttiin juuri romanssijaksoihin niin ughh... Raphael ei puolestaan ollut oikein koskaan tehnyt vaikutusta ja näin hänet aika turhana ja kuvittelin että hän olisi ehkä kaikista keljuin hahmoa kohtaan alussa (koska pakkohan hänen lempeän ulkokuorensa on kätkeä kartanon synkin salaisuus) mut eikä mitä, ihastuin Raphaeliin täysin ekan jakson aikana! Hänellä on ihana tapa katsoa maailmaa, ja voisin kuunnella loputtomasti hänen liioitellun kauniita näkemyksiään ja tuudittua siihen ajatukseen että ne ovat totta. Ekan jakson kuva toi myös mieleen Ezarelin, joku toteskin joskus että kun Ezarel häippää Eldaryan kakkoskaudelta hän on siirtynyt uuden identiteetin turvin Moonligt Loversiin. xD
Blogiin postailu on vähän jäänyt ja viimeisten kuukausien aikana ja tänne ei ole tullut muuta kuin näitä KS-postauksia. Mielessä on kyllä jokusia postausideoita mutten tunnu saavan mitään aikaiseksi, enkä oikein edes jaksa stressata asian takia. Toki tiedostan että saan päivittää omaa blogiani ihan niin laiskasti kuin haluan eikä se ole stressin aihe, mut yleensä soimaan itteäni siitä jos en kykene suoriutumaan tavoitteistani. Kaavailin nyt kuitenkin jotain sellaista että aloittaisin blogmasin tänä vuonna jo lokakuussa, ois sit kolme kuukautta aikaa väsätä ne 24 postausta. Kattoo nyt onnistuuko, alun perin meinasin aloittaa jo nyt syyskuussa, mutta kuten varmaan huomasitte mitään ei vielä tapahtunut. xD Mut mikäli pitäydyn tässä uudessa suunnitelmassa teidän pitäisi kuulla minusta vähän nopeammin seuraavan kerran.
