sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Prinsessoja ja lissuja

Lauantaina ei inspannut kirjoitella eikä muutenkaan ollut mitenkään erityisen tapahtumarikas päivä, joten jäi eiliseltä kirjoittamatta. Mulle jäi jopa siitä hyvä fiilis, kun osasin kuunnella tarpeitani ja jättää tekemättä asian joka tuntui sillä hetkellä enemmän vievän kuin tuovan energiaa. Vaikka tavoitteena onkin tämän kuukauden ajan postailla aktiivisesti ei yhden välipäivän tarvitse olla niin kuoleman vakavaa, ja kun kerran on joustamisen varaa pieni välipäivä kannattaa itselleen myöntää.

Hirvee läjä pyöräilijöitä tuli vastaan, eivät vaikuttaneet paikallisilta ni tosi random että tämmösen syrjätien valinneet kohteeksi. Olin vieläpä liikkeellä ihan mahdottoman epäedustavana ku jalassa ei ollu kunnon housuja vaan pelkät rikkinäiset sukkislegginssit ja tukka oli ihan sekaisin tuulen takia. Ollut kyl nyt viikonloppuna kunnon puhurituulet, melkein pelottaa ku tuuli on niin äänekäs ja tuntuu että talon rakenteet lähtee millä hetkellä hyvänsä osa kerrallaan irtoilemaan ja karkaa tuulen mukaan. Eilen sähkötkin katkeili, mut ne nyt oli niin lyhkäsiä katkoksia että turha edes mainita (mainitsinpa kuitenkin). Nykyään sääolot vaikuttaa niin harvoin sähköihin ja siis jollain oudolla tavalla mulle tulee vähän nostaginen fiilis ku muistelee miten tyyliin 25 vuotta sitten istuttiin pimeessä kynttilän valossa, siin oli omalaatuinen hieman jopa jännä tunnelma ja tuolloin lapsena sähkökatkokset oli musta jopa kivoja. Nythän vaikka katkos kestäisi vain kolkyt sekuntia käy mielessä heti kaikki mahdolliset paniikkiskenaariot siitä miten läppärin ja puhelimen akku loppuu ja ei pääse käymään vessassa. xD

Pelasin Mr Lovessa uusintana yhdet lulu-treffit ja siis ei ollu mitään erityisen suru-liikkismatskua - päinvastoin ne oli tosi suloset treffit, mutta muuten vaan kyynelkanavat aukes. Mul itkuherkkyys vaihtelee tosi paljon kausittain ja nyt ollu pidempi ajanjakso ettei oo mitenkään säännöllisesti tullut vetisteltyy, mikä on sääli koska mulle itkeminen on tosi puhdistavaa ja saa stressin ulos kehosta, ni nyt tyyliin kuukausien murheet on jumissa kehossa. xD Toisena ääripäänä nauroin puolestaan vedet silmissä tälle Luuttiklubin arvauspelille, siis varsinkin noi Pitsan vastaukset ekan kierroksen Lady Gaga -kysymyksiin "Tavallaan ja tavallaan ei." xD

^JD-kuva on edelliseltä tanssipäivältä mut käytin sen nyt havainnoillistamaan tänään ollutta tanssipäivää. x) Oon poikkeuksellisen hyvissä ajoin saanut pelattua Mariokartin viimeisimmän tourin läpi, yleensä jää vikaan iltaan et saa kaikki cupit vedettyy läpi ja sit pitää vielä rankingiinkin panostaa, mut nyt oon vaan ollu koko viikon ykkösenä eikä oo tarvinnu edes yrittää väkipakolla kohottaa tuloksia. Näkee kyllä miten rappiolla mun pelitaidot on ku myöhemmin liittyneet Fiku ja Tom menny tasoissa musta ohi. xD 

Aattelin käynnissä olevan prinsessatourin kunniaksi tehdä top 3 -listan aiheena pelin prinsessahahmot:

1. Peach Yukata

Mario-hahmoista kaksi lemppariani ovat Boo ja Peach, ja tämä yukata-versio käytännössä yhdistää ne molemmat samaan! Tykkään miten tämä poikkeaa siitä perinteisesta vaaleanpunaisesta Peachista kun asun pääväri on valkoinen, ja jotenkin raikas kun osa noista yukatan kuvioista on tollasella räikeellä pinkillä! Heti peliin liittyessäni tää Peach oli osuvasti - suorastaan kohtalonomaisesti - kaupassa alennuksessa. Oli siis ensimmäinen hankkimani hahmo ja ollut siitä asti lempparini, ja ollaankin kuljettu pitkä matka yhdessä. Hahmo on saavuttanut jo maksimipisteet eikä huipputasokaan ole kaukana, nyt mennään seiskassa. Harvoin kertyy niin paljon platinakortteja kokoon että saa näitä ylimpiä tasoja saavutettua, mutta ehkä vielä joskus. Toisaalta must on jotenkin surullinen ajatus että hahmon saa kehitettyä täyteen, mitä sil sitten enää tekee? -No ajaa ranking-ratoja tietenkin, tää on ollut lukuisia kertoja apuna palkintosijoille pyrkiessä. ,-3

2. Sailor Daisy

Sanoin äsken että Peach sisältyy top kakkoseeni Mario-hahmoista, mut tässä Mario Kart Tourissa tykkään kyl jostain syystä enempi Daisyistä kuin Peachesta ja oli suorastaan haastavaa valkata kenet nostan tähän listalle mainittavaksi, ja sit toisaalta valinta oli kyllä selkeä. Peach Yukatan tapaan tän Sailor Daisyn kanssa on monia ranking-menestyksiä saavutettu, usein jopa silleen että etukäteen tilanne on näyttänyt mahdottomalta mut tän Daisyn kanssa saa aina supertuloksia! Tätäkin on jo aika pitkälle kehitetty mutta vielä ei olla maksimipisteissä ja taso on vasta 6. 

3. Birdo Red

Tiedän että listan aiheena piti olla prinsessahahmot, mutta Birdo on räpsyripsineen sellainen lissu että eiköhän sekin kelpaa tähän kategoriaan. .-D Nyt kaikki miettii mitä ihmettä, kuka muka tykkää Birdosta?! Täytyy tunnustaa etten kyllä juuri kyseisestä hahmosta välitä, mut jostain syystä tästä punaisesta versiosta on jäänyt lämpimiä muistoja ja ehkä jopa se, että kyseinen hahmo yllätti kivuudellaan ja horjutti ennakkoluulojani Birdosta on osasyy sille että tämä on tehnyt vaikutuksen. Hauskasti tää Birdo on juuri tämän prinsessatourin palkinto. Ei mitään hajua millä tasolla Birdo tällä hetkellä pelissäni seikkailee, mutta hänen autonsa on tähän mennessä ainoa asia, jonka olen saanut maksimitasolle (tai ainakaan muistaakseni mikään muu ei ole vielä kasitasolla). Jännäsinkin mitähän käy kun mulla oli tämä jo huipussaan ja sen sai taas palkintona, mutta se muutettiinkin vain kolikoiksi (mikä olisi kyllä pitänyt tietää jo siitä että tuplapallot on aina saanut kolikkoina. xD)


+ koska kolme on liian vähän haluan antaa vielä muutamalle hahmolle kunniamaininnat:

  • Pauline on must jotenkin tosi creepy enkä yleensä tykkää pelata hänellä, mut tästä diskopalloversiosta tykkään!
  • En myöskään tykkää hirveemmin Rosalinasta, lähinnä siks että hänen äänensä poikkeaa niin paljon wiiversiosta mihin oon tottunu. .-/ Mut tää uikkariversio on ehkä lempparini, tai pidän kyl myös tuliversiosta ku se tais aikoinaan olla eka saamani Rosa-hahmo.
  • Ja tottakai yukata-versio Daisystakin! Mua ei yleensä mitkään tän tyyppiset kimonovaatteet erityisemmin viehätä, mutta täs Mariokartissa jostain syystä olen poikkeuksellisen innoissani. .-D Kiinnostustani tähän hahmoon hieman laskee se et mulla ei ole siihen sopivaa täydellistä liidintä. Tiedän, kamalaa. xD 
  • Uikkari-Daisy taisi olla ensimmäinen ansaitsemani spessu Daisy ja tykkäsin siitä aluksi paljon, mut nyt jäänyt vähän noiden muiden varjoon. Mutta kuten näkyy lemppareideni joukossa on eniten Daisyja. .-D

Siis voidaanko vielä hetki fiilistellä tätä, pitkästä aikaa top 3 -lista. Ihan alun alkujaan konseptin ideana oli että top-listojen aiheet tuli lukijoilta, ja todennäköisesti mulla on edelleen jotain toppeja toteuttamatta. Tarkistin, jos muistiinpanoihini on uskominen ni näemmä vain yksi tekemätön aihe, jokohan ois aika käydä sen kimppuun! Saa antaa myös uusia ideoita, tai sit voisin tehdä päivitettyjä versioita noista vanhoista. Silleen top 3 Allun paidat ja sitä rataa, vois olla ihan kiintoisaa mitä nyt tulisi valkattua. .-DDD

Ei kommentteja: