Täällä jälleen. Aamulla ekaa kertaa silmät avatessa oli kello kuusi ja mietin että jos nousisin normia aikaisemmin olisi enemmän aikaa pelailla. Sit suljin silmäni mielestäni vain sekunniksi mut yhtäkkiä kello olikin mennyt puol tuntia eteenpäin. Noh, oli se silti normia aikaisemmin noustu, eli ihan hyvä suoritus. .-D Kerkesin muutaman tunnin simssiä pelailla ennen kuin siirryin tanssien pariin. Piti tanssit ja suihkut hoitaa jo aamupäivällä ettei olisi ihan räjähtäneen näköinen ku vieraat tulee. Koko ajan oli sellainen inha kiireen tuntu ja pelkäsi ettei ehdi, mut lopulta olin tunnin etukäteen valmis, että se siitä kiireestä. Noh, parempi niin kuin että hiuksista olisi valunut vielä vettä vieraita kätellessä. .-D Perhetuttuja käväisi ns. perinteisellä juhannusvierailulla. Mulle iskee varsinkin sellaisia makeita kakkuja ja pullia ylisyödessä ruokakooma eli kamala väsy, ja sen jälkeen kun vieraat oli lähteneet vedettiinkin isin kanssa päiväunet. .-D Vielä ruuankin jälkeen väsytti, eli piti nukkua vielä toisetkin päikkärit illemmalla. xD



Juhannusta on vietetty täällä aika sateisissa merkeissä. Haaveilin että olisin päässyt illemmalla käymään vähän pidemmällä juhannuskävelyllä, mut sen verran märkä keli ettei viiti. Ois kiva käydä joskus auringonlaskun aikaan kävelyllä ja nyt kun ollaan kesäpäivänseisauksen paikkella ja päivä on pisimmillään olisi ollut aika otollinen ajankohta, mut silloin ku sataa ei myöskään ole auringonlaskuja että niin. .-/ Ku muistan jo lapsena kesäiltaisin katelleeni miten illalla auringon säteet laskeutui matalasta kulmasta puiden takaa mummolan ikkunasta sisälle ja mietin että olisi hauska käydä katsomassa minne aurinko menee, mutten koskaan sitten lähtenyt ottamaan siitä selvää. Noh, ehkä tässä vielä tulee sopiva tilaisuus.
Jäipäs postaus lyhkäseksi, no mietin silloin aiemmin että voisin toteuttaa uusintana vanhoja top 3 -lista-aiheita, joten otetaan vaikka joku sellainen käsittelyyn. Arpomassani postauksessa käsiteltiin paheita vuonna 2011. Olin viimeksi listannut paheikseni sotkemisen, herkuttelun ja peliriippuvuuden, ja oikeastaan kaikki pätevät yhä. xD Tai sotkeminen ei niinkään ole ongelmana, vaan se että pitkitän siivoustoimiin ryhtymistä viikkokausia. Herkkuhimoani olin viimeksi kuvaillut niin ettei syömistä pysty lopettamaan, mutta se ei nykyään ole ongelma (paitsi sipsien kanssa xd) ja syön vaikka suklaalevyn niin että päivässä tulee popsittua maxkax riviä, ettei tule syötyä liikaa kerralla. Mutta se miten usein herkkuja tulee syötyä on sinänsä ongelmallista, koska se on päivittäistä. Peleihin liittyen mulla on puolestaan "rutiineja" ja saatan ns. pakonomaisesti pelata vaikkei edes huvita, missä ei kyllä ole mitään järkeä nyt kun tätä havahduin miettimään. Sitten se "pakkopelaamiseen" käytetty aika on luonnollisesti pois kaikesta "tärkeämmästä" tekemisestä, et ei mikään ihme että päivässä saa niin vähän asioita aikaan. Nojuu, mutta nostan tällä kertaa listalle hieman eri asioita:
Top 3 paheet
1. Aikaansaamattomuus / laiskuus
Sitähän sanotaan että sen sijaan että kutsuu itseään laiskaksi voi todeta osaavansa ottaa rennosti, mut mun kohdalla kyse todellakin on laiskuudesta. Vitkuttelen paljon asioiden tekemistä, ja ennen pysyin sentään DL-päivämäärien aikapuitteissa, mut nykyään lipsuu välillä siitäkin yli.
2. Ruutuaika
Mielenkiintoista etten ollut viimeksi maininnut tästä mitään, koska siitä lähtien kun sai oman koneen on käytännössä kaikki vapaa-aika siirtynyt internettiin. Ja sit kun kone ei ole auki tuijotetaan tietty puhelimen ruutua. Nykyään tilanne ei ole sentään yhtä extreme kuin vuosia sitten jolloin istuin oikeasti aamusta iltaan koko päivän koneella ja saattoi kulua viikkoja etten käynyt ollenkaan ulkona. Mutta pystyn yhä kevyesti istumaan koneella tuntikausia.
3. Vähäinen liikunta
Okei, mä liikun kyllä päivittäin mikä on jo plussaa, mutta jos peilaa liikkumisensuosituksiin niin se ei aivan kaikilta osin toteudu. En harjoita ollenkaan säännöllisesti lihaskuntoa. Okei, joogan kautta tulee toki jotain, mutta ilman progressiivista ohjelmaa kehitystä ei tapahdu ja satunnaisesti tehty treeni ei kehitä yhtikäs mitään. Ja hauskaahan tässä on se, että vaikka opintojen puolesta tiedän nykyään aiheesta ei silti millään tasolla huvita soveltaa oppeja omaan toimintaan.
+ Eikä tässä vielä kaikki, jäi vielä yksi kunniamaininta, joka nyt kun tarkemmin miettii kuuluisi varmaan sijoittaa listaykköseksi, mutten nyt viiti avata aihetta kamalan yksityiskohtaiseksi. Puhun itselleni tosi rumasti, ja mulla on mm. niinkin ihana päivittäin useita kertoja itselleni toistama "nolo huono tyhmä" -mantra, mikä ei ainakaan paranna fiilistä.
Alkoipas tämän listan tekemisen myötä tuntua että on ihan rappiolla, helmep. Dx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Laita nyt kommentti, kun kerran kommentointiluukunkin avasit. .-D Luen jokaisen kommentin ja vastaan niihin. .-)