sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

50 satunnaista biisiä

On ollut sen verran aikaansaamaton olotila viime päivinä että valitaan tälle viikolle kevyehkö postausaihe, joka on jatkoa aiemmin tekemälleni "10 satunnaista biisiä" -postaukselle. Ideana on siis laittaa koneen musakansio soimaan ja listaan sieltä soivia kappaleita tänne ja jutustelen jotain mitä nyt sattuu tulemaan biiseistä mieleen. Haaveilin aluksi että kohottaisin biisilukeman sataan, mutta alkoi sit laiskottaa sen verran että mennään vaan viidelläkymmenellä (ja meni sen verran tiukoille postauksen julkaisuaikataulukin ettei tässä olisi edes ollut aikaa lisäillä biisien määrää). Mikäli poikabändipainotteinen biisitarjonta ei hirvitä niin tervetuloa lukemaan. .-D

Take That - Flaws
Tää on sen verran uusi biisi koneella ettei mulla ole tästä mitään ihmeellisiä muistoja. Alkoipas lupaavasti tämäkin postaus. xD

Eric Saade - It's Gonna Rain
Apua, ei tästäkään tule mieleen mitään. Muistan ku kuuntelin tätä biisiä YouTubesta joskus ikuisuus sitten ja siinä videossa oli kuva jossa oli oranssi tausta.

Antti Tuisku - Ei Aikaa
Tää biisi soi kun oltiin ajelulla Fikun kanssa ja jouduttiin pysähtymään liikennevaloihin, sit pelkäsin et sammutan vahingossa perinteiseen tapaani auton ku se tilanne ois sopinut niin hyvin noihin sanoihin: "Yksi mahdollisuus vaan, mut mä hullu heitin sen menemään". Mut en muistaakseni sammuttanut. .-D

Hurts - Exile
Kaikista Exilen kappaleista tulee mieleen Kouvola-ajat kun siellä ollessa tuli levy aikoinaan ostettua. Oikeesti ihan palaan koulun naulakoille kun siellä on autiota koulun loppuessa 15:30. Hyi kauhee, oliko koulupäivät oikeesti noin pitkiä.

Happoradio - Ruumiinavauspöytäkirja
Happoradion Kaunis minä -levy oli piiitkästä aikaa ajomusiikkina, olin just kyydinnyt Fikun juna-asemalle ja ajelin takas kotia kohti ja jäin jotenkin oikein ajatuksella kuuntelemaan tämän biisin sanoja, joista välittyi ahdistunut tunnelma.

Daughtry - Over You
Tää on aina ollut jotenkin tosi mitäänsanomaton biisi, mutta siitä huolimatta se on ollut tuolla musakansiossa vuodesta toiseen. Opin muuten nyt että Daughtry on bändi, oon aina luullu et siinä on vaan toi yks ukkeli. .-o

D'Nash - I Love You Mi Vida
Kattelin ekaa kertaa Euroviisuja Suomen voitosta innostuneena (tuolloin uskoin vielä Suomen mahiksiin ja arvelin joka vuosi että voitto tulee, pikkasen erilainen suhtautuminen oman maan menestykseen nykyään xD) ja tämä oli illan paras biisi! (Tein tätä postausta useana päivänä ja tää biisi yritti pyrkiä listalle kaksi kertaa.)

Hurts - Guilt
Tää menee kategoriaan "Hurtsin Exile-levyn biisit joita en tunnista nimen perusteella" (koska siellä levyllä on ainakin kolme ihan samanlaista laulua), joten mahdoton sanoa mitään yksittäistä tähän biisiin liittyen...

Adam Lambert - Soaked
Ei nyt varsinaisesti liity juuri tähän biisiin vaan yleisesti Adam Lambertin esikoislevyyn, josta tulee mieleen kesäloma + Iloliemet. 

Backstreet Boys - My Beautiful Woman
Tulee mieleen joulupiparit, oiskohan Never Gone -levy ollut joskus leipomismusiikkina kun tehtiin pipareita?


Bruno Mars - Grenade
Tää biisi on yhdessä laulupelissä, mutta ajoitan kappaleen ehkä silti ensimmäisenä jonnekin lukiovuosiin, muistan kun tän musavideota näki Voicelta.

Jonas Brothers - Hold On
Oooah, vaikka JB:n fantusajoista on ikuisuus nii tää biisi iskee joka kerta. Disney-laulupelissä tästä biisistä oli mahdollista ansaita joku nuottipalkinto jos yhden tietyn kohdan lauloi "oikealla äänenkorkeudella".

Nick Carter - 19 In 99
Muistan kappaleen musavideosta vain sen että AJ esitti pitsalähettiä. Pitäis varmaan tarkistaa pitikö tuokaan paikkaansa.

Hurts - Heaven
Jo kolmas Hurts ja kaikki biisit ovat vieläpä olleet samalta levyltä! Tästä tulee mieleen junamatkat.

Benny Cristo - Omaga
Oho, yksi euroviisubiisi tältä vuodelta. Latasin uutta musaa ämpälle viime viikolla et voisin kuunnella perunoita istuttaessa ja sit ämppä ei arponut yhtäkään uutta biisiä silloin, et se siitä. xD 

Backstreet Boys - Song For The Unloved
Tää on jotenkin sellainen biisi mihin todennäköisesti kyllästyy ajan kanssa, vähän samaa sarjaa kuin vaikka Drowning, mut toistaiseksi tykkään.

Brick & Lace - Into You (remix)
Hmm, alkoi tehdä mieli kuunnella se alkuperäinen versio tästä biisistä. Hei mut listan ensimmäiset naiset (teen tilastoista yhteenvedon postauksen loppuun)!

Backstreet Boys - Nobody Else
En tiiä miks latasin kaikki BSB:n uuden levyn biisit koneelle ku en edes tykkää suurimmasta osasta, tästäkin tulee jotenkin masentava fiilis. xDx

Simple Plan - Outta My System
Nyt palataan kevääseen 2016, jolloin kuuntelin koko Simple Planin tuotannon läpi ennen keikalle menoa. En tiennyt bändin biiseistä puoliakaan, ni täytyi vähän panostaa etten sit näyttäis niin pihallaolevalta koko keikkaa. 

Hurts - Stay
Fiku sanoisi: "Lempilaulusi soi". .-D Ihana biisi kyl, voisin muistella jotain Hurtsin keikkaa sillä Stay on aina lopetusbiisinä, mut jostain syystä kappaleesta tulee ekana mieleen ku tää soi jonkun sellaisen Hurtsin keikan mainoksessa minne en päässyt ja se masensi. 

Kevin Jonas - Left My Heart In Scandinavia
Varmaan puolet biisistä ehti mennä pelkästään siinä ajassa kun kirjoitin kappaleen nimen. xD Muistelin muuten jostain syystä just muutama päivä sitten sitä Jonas-sarjan jaksoa missä tää biisi soi.

Adam Lambert - A Loaded Smile
Samaa sarjaa kuin se aiempikin Adam Lambertin biisi, tää menee ehkä kuitenkin vähän pidemmälle kesälomasta lukion tokan vuoden alkuun, tulee mieleen liikuntatunnit ja enkun sanakokeet. x-p

Eric Saade - Sleepless
Muistan ku pelasin jotain FS:n jaksoa ja nää biisin sanat kuvasti meneillään olevaa tilannetta.

Herra Ylppö & Ihmiset - Horros
Tää oli vissiin lukumusiikkina Iloliemissä kun Kusti kosi Juuliaa ja Veikko oli toimenpiteen aikana piilossa sängyn alla. .-D

Simple Plan ft. Sean Paul - Summer Paradise
Siis se tunne ku keikalla soitetaan yksi lempibiisiniiii!! <3 Kappaleen aikana yleisön sekaan heitettiin rantapalloja.

OneRepublic - Mercy
Tein jotain tylsiä koulujuttuja ja laitoin tausta/kannustusmusiikiksi soimaan Dreaming Out Loud -albumin, ja sen jälkeen kyseinen biisi päätyi pysyvästi soittolistoille.

Victoria - Ugly Cry
Oon jotenkin yllättynyt miten monta Victorian biisiä olen päätynyt lataamaan tässä viime aikoina, varsinkin kun hänen musiikkinsa ei ole yhtään sellaista mitä normisti kuuntelen.

Backstreet Boys - One Phone Call
Helmikuu 2014 + loskakeli + kävelystä kipeät jalat... Kyllä, kuvailen työssäoppimisjakson pitkiä kävelymatkoja (oliko joku 50 min kävely kahdesti päivässä). Askelta kuitenkin kevensi BSB:n keikan odotus, ja luonnollisesti olin aina innoissani kun ämpältä soi Bäkkäreiden biisejä. <3

Nathan Trent - Running On Air
Muistan kun olin monta tuntia tapellut tulostimen kanssa, ja sit heti kun tää biisi soi alkoi tulostin toimia, ylipäätään tällä biisillä on sellainen parantava vaikutus!

Nightwish - Amaranth
Aina tätä biisiä kuunnellessa näen mielessäni biisin musavideon, jota tuli aikoinaan monia kertoja Voicelta tuijoteltua.


Maroon 5 - Misery
Mulla ei varsinaisesti ole mitään tähän biisiin liittyvää erityistä muistoa, mut kaikista Maroon vitosen biiseistä tulee yleisesti mieleen jostain syystä Jade Essence ku ollaan vissiin useampaankin otteeseen ohimennen keskusteltu tämän yhtyeen musiikista. .-D

Hatari - Hatrið Mun Sigra
Tiedän biisin suomennoksen, mutta jostain syystä ajattelen kappaleen tarkoittavan "HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!!!"

Enrique Iglesias - Rhythm Divine
Jälleen biisi jonka nimen  oikeinkirjoituksessa meni liian kauan (ärhythooäm). Tämä rytmi ei todellakaan vie minua muistoissa hiekkarannoille, päinvastoin kappaleesta tulee mieleen hyytävät pakkasaamut kun piti odotella bussia. Onneks yks mukava kuski antoi tulla kyytiin istumaan vähän etuajassa. <3

Fall Out Boy - Heaven's Gate
Olin ekalla kuulemalla hyvin vaikuttunut Patrikin aloitushuudahduksesta, ja olen sitä yhä.

Fall Out Boy - The Kids Aren't Alright
Yhdistän jostain syystä kappaleen Mikan Kids-kappaleeseen vaikka niissä ei ole mitään samaa. .--D

Simple Plan - Perfectly Perfect
Muistan ku katsoin pinof-videoita ja kuuntelin tämän biisin siihen perään, se oli TÄYDELLISTÄ.

Backstreet Boys - Shattered
Siis se tunne kun tämä ylidramaattinen biisi kuvastaa täydellisesti fiilistä kun istuu pimeänä talviaamuna bussissa matkalla kohti koulua. Kyllä, kouluun meno on tuskaista. xD

Westlife - Heal
Suoratoistopalvelujen mainoskatkojen ajaksi voi hakea piristystä ottamalla äänet pois ja laittamalla omaa musiikkia soimaan ja kuvitella että kappaleet ovat mainoksissa. Tää on jotenkin luonnostaan tosi hyvää mainosmusiikkia. .-D

㊴ Måns Zelmerlöw - Glorious
ÅåÖöÄä, biisi loppui jo enkä keksinyt mitään sanottavaa. xD

Anna Eriksson - Jos Mulla Olisi Sydän
Se tilanne kun tunnet Anna Erikssonin leppoisista iskelmäkappaleista ja kuuntelet ekaa kertaa hänen synkempää tuotantoaan.

Jonas Brothers - Australia
Tästä biisistä tulee mieleen tämä kuva, jossa on nimikaimani ja Joe Jonas, ja ajattelen Joen miettivän: "She's my dream girl" lol. .---D

Westlife - Mandy
Tämä kappale saa mut jostain syystä ikävöimään loppunutta huulirasvaani.

Disco - Minun Rikkauteni
Taas tällainen biisi mistä ei oikeastaan ole sanottavaa, latasin sen vaan Disco-battlea varten jollekin säälisijalle. .-D

Panic! At The Disco - Ready To Go
Vähän toisenlaisa discoa tähän jatkoksi. .-D Nyt palataan taas lukioaikoihin, muistan kun tän biisin musavideo soi usein Voicelta. Sanoisinpa jopa että kyseellä on discopaniikin paras biisi (kuitenkin oon nyt unohtanut jonkin oleellisen kappaleen...)

Backstreet Boys - Straight Through My Heart
Aaa ihana biisii jonka ansiosta BSB-innostus aikoinaan nousi uudelle tasolle (tai oikeammin koko This Is Us -albumin kautta)! Tähän liittyy paljon muistoja, mut ehkä yksi mieleenpainuvimmista oli kun Iloliemien Petra muuttui ihmissudeksi tämän soidessa.
Miks toi kappaleen nimi kuulostaa joltain Prinsessa Jaden teehetkeltä? .-D Tein joskus Mania-levystä arvostelun, ja muistelen nimittäneeni tuota alkurummutusta aggressiiviseksi.

Zlata Ognevich - Gravity
Fiku kysyi kerran lauletaanko tässä korkealta ja sanoin ei. Eikö tosiaan? xD

Kent - FF
Tästä tulee niin elävästi mieleen mielikuva, missä joskus pieniä leikittiin Fikun kanssa Bratz-selviytyjiä ulkona, ja Dana sukelsi jonkun kepin päässä jäiseen lammikkoon. Sentään Bratzit selvisi yleisellä tasolla vähemmällä mitä Barbit meidän pihaleikeissä. xD

Happoradio - Kallioniemi
Hahaha lol, eräästä tässä mainitsemattomasta syystä kappale löytyi musakansiosta pitkään nimellä "Kalliomaa". .-DD

Eric Dill - Leaving You Lonely
Biisi jonka olemassaoloa en edes muistanut. 


Tilastoja:

10% Euroviisubiisejä
14%  Kotimaisia
86% Ulkomaisia
90% Mieslaulaja
10% Naislaulaja
70% Bändi
30% Artisti
44% Biisi tehty < 2010
56% Biisi tehty > 2010

Aiempaan kymmenen kappaleen perusteella laskettuihin prosentteihin verratessa lukemiin on tullut mielenkiintoisia muutoksia. Näiden viidenkymmenen kappaleen sekaan osui vain viisi euroviisubiisiä, kun taas viimeksi 4/10 oli euroviisubiisejä, jolloin niiden prosentuaalinen osuus oli jopa 40% kun nyt jäätiin kymmeneen. Tuo kymmenen prosenttia menee kyllä pahasti alakanttiin, sillä oikeasti viisubiisejä soi paljon päivittäin, tähän satsiin ei vaan näemmä päätynyt kovin montaa. Kotimaisen ja ulkomaisen musiikin ero näkyy entistä radikaalimmin, aiemmat prosentit 40-60 ovat nyt 14-86, sama kun vertailee laulajien sukupuolijaumaa: 30-80 on muuttunut 10-90, miesten eduksi kummallakin kerralla. Viimeksi bändi/artisti oli tasoissa, mutta nyt bändit ovat reippaasti sooloartisteja suuremmilla lukemilla. Ainoat prosentit joissa tulos on kääntynytkin toisin päin on biisin julkaisuvuosikymmen, ja tajusin tämän johtuvan siitä että nykyään käytännössä suurin osa uusista biisibongauksista menee uudemman musiikin kategoriaan, eikä vanhempien kappaleiden määrä kasva samaa tahtia. Tosi monen biisin tuotantovuosi sattui olemaan vieläpä 2010, joten se kasvatti uudemman puolen lukemaa vaikka biisi aika vanha onkin. Mut oon silti edelleen sitä mieltä 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on musiikillisesti parasta aikaa!

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Hatari on niin hyvä! Ja löyty sun listalta pari muutakin itselle mieluista kappaletta, muuten meillä näyttäisi olevan hyvin erilainen musiikkimaku 😅
Mut tää postaus näytti tosi kivalle, saisko lainata ideaa mahdollisesti? 😊

Kasa kirjoitti...

Ite en oo Hatarilta muita biisejä kuullutkaan tuon Euroviisukappaleen lisäksi, se on enemmän Fikun juttu (vaikka siis oli itelläkin pari vuotta takaperin Hatari ykkösenä 2019 viisubiisilistallani). .-D Hah, no on sekin jo jotain jos mieluisia biisejä löytyi edes pari. x-) Saat toki hyödyntää samaa ideaa, kiintoisaa olisi päästä sen kautta vähän perehtymään millaista musiikkia kuuntelet! .-) Kiitos kommentista! ♥